1. yle.fi
  2. Uutiset

Vajoava rivitalo menee käyttökieltoon Pälkäneellä – Osa valtuutetuista haluaa auttaa asukkaita

Kunta ja asukkaat ovat kiistelleet siitä, kenen pitää korvata jätemaan päälle rakennetun talon tuho.

Pälkäne
Asukkaat ja rakennustarkastaja rivitalon pihalla
Pälkäneen vajoavassa rivitalossa järjestettiin rakennustarkastajan katselmus viime viikolla. Talo osoittautui terveydelle vaaralliseksi.Jani Aarnio / Yle

Pälkäneellä vajoava rivitalo tyhjenee asukkaista. Keskiviikkoiltana kokoontunut kunnan rakennus- ja ympäristöjaosto määräsi rakennuksen asumiskieltoon huonon kunnon vuoksi. Käyttökielto alkaa viimeistään maaliskuun puolessavälissä.

Viime viikolla asunto-osakeyhtiössä pidettiin rakennustarkastajan katselmus. Kävi ilmi, että rakennus on niin huonossa kunnossa, että siinä asuminen on terveydelle vaarallista.

Yksi Onkkaalanrivin taloyhtiön asunnoista on tyhjentynyt jo aiemmin. Nyt kolmen muunkin asunnon asukkaiden pitää lähteä.

Kunta on ollut asukkaisiin yhteydessä tulevista asumisjärjestelyistä. Valtuutettujen parissa on syntynyt halua auttaa asukkaita vaikeassa tilanteessa. Valtuutettujen muodostama yhteistyöryhmä pohtii keinoja asukkaiden tukemiseksi. Ryhmään kuuluu enemmistö valtuutetuista.

Kunta ja asukkaat ovat kiistelleet siitä, kenellä on vastuu entisen maankaatopaikan päälle rakennetun rivitalon vaurioista. Rivitalo on rakennettu vuonna 1988. Vuosien kuluessa maassa ollut eloperäinen jäte on lahonnut. Talo on vajonnut paikoin jopa 20 senttiä, mikä näkyy muun muassa halkeamina talon seinissä.

Lue seuraavaksi