Pikkulukion aamiaistempaus herkisti oppilaat: "Tuntuu tosi hyvältä"

Savitaipaleen lukion oppilaat pääsivät perjantaiaamuna nauttimaan erikoisesta kohtelusta, kun koulu tarjosi oppilailleen herkkuaamiaisen.

aamiaiset
Opiskelijoita aamiaisella
Savitaipaleen lukion oppilaiden koulupäivä alkoi aamiaisella.Mikko Savolainen /Yle

SavitaipaleEteläkarjalaisen Savitaipaleen lukiossa ei perjantaiaamuna riennetty suoraan oppitunnille. Koulun aulaan oli katettu aamiaispöytä kaikkine herkkuineen. Tarjolla oli leipää, kahvia, juustoa, jukurttia, maitoa, tomaattia, kurkkua, paprikaa, erilaisia levitteitä sekä tuoremehua.

Oppilaille oli vinkattu, että perjantaiaamuna ei kannattaisi kotona hirveästi aamiaista syödä. Aamiaispöydästä oppilaiden mukaan tarttuikin mukavan kokoiset annokset.

– Minä otin jukurttia, mehua, kahvia, ruisleipää ja vaaleaa leipää, luettelee lukiota ensimmäistä vuotta käyvä Niklas Latto.

– Minä otin ruisleipää ja appelsiinimehua, kertoo Inka Illukka.

Pöytien äärestä kuuluu mukava rupattelun ääni. Koulun noin 80 oppilasta selvästikin nauttivat aamuhetkestä. Erityistä kiitosta saa kahvi, kun oppilaiden sitä ei nyt itse tarvitse koulun käytävien äärellä keittää.

Ruisleipä
Aamiaispöydästä sai tehtyä itselleen maukkaan leivän.Mikko Savolainen /Yle

Aamiaista Savitaipaleen lukiolla tarjotaan nyt kolmatta kertaa. Ensimmäisellä kerralla kaksi vuotta sitten aamiaisesta ei kerrottu mitään etukäteen. Oppilaat tulivatkin silloin kouluun kotiensa aamiaispöydistä, joten aamiaisen menekki ei ollut niin kova kuin alun perin ajateltiin.

Edelleen tarkoitus on, että oppilaat eivät osaisi odottaa aamiaista jonain tiettynä päivänä vuodesta. Mutta ensimmäisestä kerrasta viisastuneena siitä vihjataan varovaisesti vähän ennen aamiaispäivää.

– Koulun keittiön Maiju Puonti on laittanut parastaan ja tehnyt runsaan aamiaisen. Toivotaan, että oppilaat tulevat tänä aamuna nälkäisenä kouluun, kertoo Savitaipaleen lukion musiikinopettaja Sanna Pulkkinen.

"Olemme oppilaita varten"

Koulu haluaa yllättää oppilaat, mutta yhteisen aamiaisen toivotaan kasvattavan koulun yhteishenkeä.

– Kyllä me haluamme kertoa oppilaille, että me olemme täällä heitä varten. Sellaista kivaa fiilistä tarjoamme, kertoo opinto-ohjaaja Aino Rautiainen.

– Näin pimeänä talviaikana, kun ollaan vähän ryytyneitä, niin on sopiva hetki tehdä jotain kivaa – jotain joka tekee sen hyvän mielen, sanoo Pulkkinen.

Opettajat ja henkilökunta ovat päässeet nauttimaan oppilaiden mukavasta palautteesta.

– Oppilaat ovat olleet hämmästyneitä siitä, että onko tämä ihan heitä varten tehty. Lempeitä silmiä näkee tällaisina aamuina paljon, kertoo Sanna Pulkkinen,.

Vieressä opinto-ohjaaja Aino Rautiainen nyökkää.

– Silloin pari vuotta sitten ensimmäisellä kerralla oppilaat tulivat oikein halaamaan ja kiittämään. Se oli niin hieno kokemus, että päätimme tehdä tästä jokavuotisen.

Opiskelijoita aamiaisella
Aamiaisesta pääsivät nauttimaan kaikki Savitaipaleen lukion noin 80 oppilasta.Mikko Savolainen /Yle

Kaikki eivät aamiaista syö

Toista vuotta Savitaipaleen lukiossa opiskelevan Oskari Puron mielestä koulun tarjoama aamiainen piristää kovasti tammikuun aamua.

– Tuntuu tosi hyvältä. Pääsee aloittamaan aamun paremmalla mielellä, että jaksaa sitten keskittyä opiskeluun.

Oskari ja muut oppilaat vaikuttavat nauttivan aamuhetkestä. Aamiaisen syöminen ei kuitenkaan ole kaikille Suomen nuorille itsestäänselvyys.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen kouluterveyskyselyn (siirryt toiseen palveluun) mukaan koko maassa lukion 1.- ja 2.-luokkalaisista noin 70 prosenttia syö aamiaisen joka arkiaamu. 8 prosenttia vastaajista kertoi, ettei syö aamiaista yhtenäkään aamuna ennen kouluun lähtöä.

Ammatillisten oppilaitoksen opiskelijoista vain 52 prosenttia syö joka arkiaamu aamiaisen. 17 prosenttia ei syö aamiaista yhtenäkään arkiaamuna.