Kaikki talviolympialaisista!

Osaatko väistää erikoiskuljetusta? Vähintään väärällä kaistalla ajavan varoitusauton pitäisi herättää

Teillä liikkuu vuosittain satojatuhansia erikoiskuljetuksia. Vaaratilanteita sattuu, kun autoilija ei ehdi tai halua noudattaa annettuja merkkejä. Osa myös ymmärtää merkit väärin.

liikenneturvallisuus
Lavetilla oleva talo. Autot väistyneenä pientareelle.
Talojen letka valtatiellä 13.YLE / Kalle Niskala

Erikoiskuljetuksia liikkuu Suomen teillä karkeasti arvioiden satojatuhansia vuodessa. Todennäköisesti siis valtaosa autoilijoista jossain vaiheessa kohtaa liikenteessä ylileveän, -pitkän tai -korkean kuljetuksen.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tietoon tulee kuitenkin vain harvoin autoilijan ja erikoiskuljetuksen kohtaamisista aiheutuneita vaaratilanteita.

Trafin kehityspäällikkö Mikko Västilä muistuttaa, että valtaosa autoilijoista tietää, miten toimia erikoiskuljetuksen kanssa. Eivät kuitenkaan kaikki:

– Tietysti myös ylilyöntejä tapahtuu. Kyse on yleensä monen tekijän summasta: mukana saattaa olla väärinymmärrystä ja huonoa havainnointia. On myös tilanteita, että ihmisillä on kiire ja silloin on joskus vaikea ymmärtää hitaasti liikkuvia kuljetuksia.

Äänekoski biotuotetehdas erikoiskuljetus valkaisutorni leve kulketus silvasti.jpg
Vuonna 2017 valmistuneen Äänekosken biotuotetehtaan rakentaminen näkyi teillä erityisen suurina kuljetuksina.Simo Pitkänen / Yle

Mikä sitten on autoilijoiden tyypillisin virhe erikoiskuljetuksen kohtaamisessa?

– Se, että pysähtymiskehotusta ei noudateta. Kun liikenteenohjaaja on pysäyttämässä liikennettä, eikä pysähtymismerkkiä noudateta, ollaan hyvin äkkiä vaaratilanteessa. Tilanne on äärimmäisen hankala, jos auto vain jatkaa matkaansa, iso yhdistelmä tulee vastaan, eikä tilaa olekaan vastaantulijalle, Västilä sanoo.

Liikenteessä erikoiskuljetuksen ohittaminen on sallittua, kunhan noudattaa yleistä liikenneturvallisuutta.

Pysähtymismerkkiä voidaan näyttää varoitusauton ikkunasta

Kuljetus tarvitsee erikoiskuljetusluvan, jos vähintään yksi tiellä yleisesti sallituista mitoista ylittyy. Esimerkiksi kuorma-autolle ja puoliperävaunulle sallittu korkeus on 4,40 metriä, leveys 4 metriä ja pituus 40 metriä.

Suurten kuljetusten ajaminen on tarkkaan säädeltyä. Kun erikoiskuljetus on riittävän suuri, matkantekoon tarvitaan yksi tai useampi varoitusauto ja joissain tapauksissa myös liikenteenohjaajia tien varteen.

Välillä kuulee kokemuksia, että liikenteenohjausta ei haluta noudattaa.

Trafin kehityspäällikkö Mikko Västilä

Erilaiset käytännöt saattavat hämmentää autoilijoita. Trafin kehityspäällikkö Mikko Västilä muistuttaa, että perusasiat ovat yksinkertaisia:

– Erikoiskuljetus kohdataan tietysti varovaisuutta noudattaen. Kun kuljetuksen havaitsee, pitäisi pyrkiä siihen, että kuljetukselle tehdään tilaa muita liikenteenkäyttäjiä vaarantamatta. Jos paikalla on liikenteenohjaaja, hänen ohjeitaan on noudatettava. Välillä kuulee kokemuksia, että liikenteenohjausta ei haluta noudattaa.

Äänekosken biotuotetehtaan sellukeittimen osat matkalla.
Isto Janhunen / Yle

Useimmiten erikoiskuljetuksesta varoittaa ensimmäisenä kuljetuksen edellä ajava varoitusauto, joka kertoo vilkkuvaloilla ja varoituskyltillä, onko vastaan tulossa leveä, korkea vai poikkeuksellisen pitkä kuljetus. Joskus kuljetus on niin leveä, ettei muu liikenne yksinkertaisesti mahdu kulkemaan tiellä samaan aikaan.

– Silloin vastaan tuleville autoille näytetään pysähtymismerkkiä tai punaista valaisinta. Pysähtymismerkki voidaan näyttää myös varoitusauton ikkunasta. Silloin on pysähdyttävä sopivaan paikkaan, esimerkiksi linja-autopysäkille, Västilä neuvoo.

Saako varoitusauto ajaa vastaantulevan kaistalla?

Mille tahansa tielle suuret kuljetukset eivät mahdu. Valtatien leveys on yleisimmin noin 9 metriä, mutta kapeampiakin on. Niin kutsutut leveäkaistatiet ovat noin 13-metrisiä, mutta niitä on harvassa.

Teille mahtuminen voikin olla joskus vaikeaa.

Kuljetuksissa 12–13 metriä rupeaa olemaan aikalailla maksimi.

Pirkanmaan ELY-keskuksen lupapäällikkö Petteri Pietilä

– Liikenteenohjaajalla on tieto, mahtuuko muu liikenne kulkemaan vastakkain erikoiskuljetuksen kanssa, ja jos ei mahdu, muu liikenne pysäytetään, sanoo Mikko Västilä Trafista.

Enimmäkseen erikoiskuljetukset ovat kuitenkin alle 7 metrin levyisiä.

Erikoiskuljetus maantiellä
Ville Välimäki / Yle

Joskus erikoiskuljetusta edeltävä varoitusauto ajaa osittain vastaantulevan liikenteen kaistalla. Västilä vakuuttaa, että käytäntö on oikea.

– Silloin varoitetaan muita tiellä liikkujia siitä, kuinka leveä kuljetus on tulossa vastaan. Joskus joudutaan liikkumaan myös sääntöjen vastaisesti, mutta totta kai turvallisuutta on noudatettava. Liikenteenohjaaja ei voi ajella summittaisesti vastaantulevien kaistalla, vaan hän käyttää sitä vain pakon edessä.

Haasteena yli 10 metriä leveät kuljetukset

Erikoiskuljetusten koot ovat viime vuosina kasvaneet, koska yhä useammin tilattu tavara halutaan mahdollisimman valmiina. Se tarkoittaa vaikkapa kokonaisten omakotitalojen kuljettamista tien päällä. Myös tuulivoimaloiden osat ovat kookkaita.

– Silloin puhutaan helposti jo yli 10 metriä korkeista ja leveistä kuljetuksista. Ne alkavat tuottaa aika paljon hankaluuksia tienpäällä, toteaa Pirkanmaan ELY-keskuksen lupapäällikkö Petteri Pietilä.

Liikenteenohjaaja ei voi ajella summittaisesti vastaantulevien kaistalla, vaan hän käyttää sitä vain pakon edessä.

Trafin kehityspäällikkö Mikko Västilä

Kuljetuksille ei ole kuitenkaan lupaa hakiessa varsinaisia maksimirajoja. Ennemmin sitä ohjaa käytäntö.

– Tienpäällä fyysiset esteet alkavat tuottaa rajoituksia. Moni on sanonut, että kuljetuksissa 12–13 metriä rupeaa olemaan aikalailla maksimi.

Suuret rakennushankkeet näkyvät tienpäällä

Erikoiskuljetusluvat myöntää keskitetysti Pirkanmaan ELY-keskus. Viime vuonna lupia oli noin 10 000. Määrä ei kuitenkaan kerro koko totuutta:

– Yhdellä luvalla voi viedä useamman kuljetuskerran, jos on tarvetta. Monet ovat arvailleet, että todelliset kuljetusmäärät liikkuvat sadoissa tuhansissa, sanoo lupapäällikkö Petteri Pietilä.

Suuret rakennushankkeet lisäävät erikoiskuljetuksia aina hetkellisesti joillekin tieosuuksille. Näin on käynyt muun muassa useiden tuulivoimatyömaiden sekä Äänekosken biotuotetehtaan kohdalla.

Tuulimyllyn osien erikoiskuljetus Kajaanissa ilmasta kuvattuna
Heikki Rönty / Yle

– Rakentaminen on vahvistunut viime vuosina, ja se näkyy tienpäällä hyvin paljon elementtien kuljetuksina ja nosturikoneiden siirtoina. Suuria kuljetuksia on liikenteessä päivittäin.

Trafin kehityspäällikkö Mikko Västilä muistuttaa, että autoilijalle on helpointa tietenkin vältellä erikoiskuljetuksia.

– Jos etukäteen on tiedossa, että jollain tieosuudella liikkuu erikoiskuljetus, kannattaa miettiä, voiko omaa liikkumistaan siirtää toiseen ajankohtaan.