Niinistö: "Keskustelu suojeluskunnista voidaan päättää" – Ministeri on lämmennyt armeijavetoiselle vapaaehtoisten sotilaskoulutukselle

Armeijan kouluttamat vapaaehtoiset kuuluvat paikallispataljooniin, joille suunnitellaan myös omaa henkilöstöä.

maanpuolustus
Maanpuolustuskurssi Rovajärvi elokuu 2015.
Naisten maanpuolustuskurssi Rovajärvellä 2015.SoMa-harjoitus tiedotuksen jatkokurssi

Puolustusvoimat on saamassa päävastuun vapaaehtoisten maanpuolustuskoulutuksesta.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) kaipaa vapaaehtoisen koulutuksen terävöittämistä osana maanpuolustusta. Hän on nostanut ajatuksen armeijavetoisesta koulutuksesta esille valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa.

Armeijavetoisella koulutuksella varmistettaisiin Niinistön mukaan puolustusvalmiutta ja suorituskykyä. Hänen mukaansa malli on myös poliittisesti tarkoituksenmukainen.

– Lähtökohtana on paikallispuolustuksen lisääminen, Niinistö sanoi puheessaan (siirryt toiseen palveluun).

Mallissa koulutuksen tavoitteet tulisivat puolustusvoimilta. He myös valvoisivat vapaaehtoisten koulutusta.

Niinistö korostaa, että asiasta ei ole tehty vielä varsinaisia päätöksiä. Vielä syksyllä vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämiseen oli esillä (siirryt toiseen palveluun) kolme mallia (siirryt toiseen palveluun). Loppuvuonna asiaa pohtinut työryhmä (siirryt toiseen palveluun) ehdotti jatkotyössä koulutuksen siirtoa puolustusvoimille.

Vapaaehtoisten koulutuksesta on tähän asti vastannut Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK). Yhdistyksen toiminta on ollut aktiivista viime aikoina. Se on järjestänyt satoja maanpuolustuskursseja, joihin on osallistunut kymmeniätuhansia suuomalaisia.

Tavoitteena iskukykyisemmät vapaaehtoispataljoonat

Puolustusministeri haluaa jatkossakin hyödyntää maanpuolustusintoa, mutta suunnata sen päämäärätietoisemmin paikallisjoukkojen kehittämiseen. Hän haluaa sijoittaa paremman koulutuksen käyneet erityisiin paikallispataljooniin. Tavoitteena on paikallispuolustuksen iskukyvyn lisääminen.

Joukkoja voitaisiin käyttää myös puolustusvoimien virka-aputehtävissä, kuten etsinnöissä.

– Tavoitteena on ottaa käyttöön maanpuolustustyön hyödyntämätön potentiaali ja tehostaa käyttömahdollisuuksia virka-avun kehittämisessä. Tällä voi olla suuri merkitys erityisesti haja-asutusalueella.

Niinistö haluaa muutoksesta huolimatta säilyttää vapaaehtoisten joukkojen ja puolustusvoimien kiinteän yhteistyön. Vaapaehtoisten käytännön koulutuksen hoitavat mallin mukaan paikallispataljoonien reserviläisjohtajat.

Pataljoonille henkilökuntaa

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen heikkoina lenkkeinä on tehdyssä selvityksessä pidetty muun muassa sitä, että MPK:llä on vähän palkattua henkilöstöä ja kouluttajien saamisessa on ollut vaikeuksia.

Ajoittain pintaan nouseva keskustelu suojeluskunnista voidaan päättää, jos koulutus on osa yhteiseksi tuntemaa instituutiota

Jussi Niinistö

Muutos selkiyttäisi ja vakiinnuttaisi vapaaehtoisen sotilaallisen koulutuksen, kun sitä antaisi jatkossa vain puolustusvoimat.

– Ajoittain pintaan nouseva keskustelu suojeluskunnista voidaan päättää, jos koulutus on osa yhteiseksi tuntemaa instituutiota.

Niinistön kannattama malli muun muassa palkattuine pataljoonien valmiuspäällikköineen maksaisi vuosittain noin viisi miljoonaa euroa. Se edellyttäisi 40 lisätehtävän perustamista puolustusvoimiin.

Puolustusvoimat on ostanut maanpuolustuskoulutusta MPK:lta vuosittain noin miljoonalla eurolla.

Niinistö korosti puheessaan myös uusien tiedustelulakien valmistelun kiirellisyyttä, strategisten alueiden omistuksen merkitystä ja kaksoiskansalaisten sopimattomuutta puolustusvoimiin eräänlaisena viidentena kolonnana. Kolonnalaisilla hän viittaa maan sisältä käsin vahinkoa tekeviin.

klo 12.29 23.01.2018 Juttua korjattu siltä osin, kun siinä oli puhe, että MPK:lla ei ole henkilöstöä. MPK:lla on palkattua henkilöstöä, ,mutta liian vähän mahdollista muutosta varten.