Pekingin taivas kirkastui, ja siksi lähikylissä palellaan öisin – Kiinan johto taistelee saasteita vastaan hiilenpolttokiellolla

Kiina otti alkutalvesta erävoiton ilmansaasteista. Harmauteen tottuneessa kylässä uusi kaasulämmitys jakaa tunteita.

saastuminen
Eläkeläisrouva Wang Yuzhen
Wang Yuzhen kutsuu lämmitintään "pieneksi auringoksi". Hän lämmittää sillä iltaisin makuuhuonettaan ennen nukkumaanmenoa.Jenny Matikainen / Yle

*BAODING *

– Ai mitäkö pidän? Kaltaisillani ihmisillä ei ole siihen varaa! puhahtaa eläkeläisrouva Wang Yuzhen, kun häneltä kysyy mielipidettä kaasulämmityksestä.

Wang asuu aikuisten poikiensa kanssa samassa pihapiirissä Xiaoshizhuangin kylässä, parin tunnin ajomatkan päässä Pekingistä. Täällä pääkaupungin 20-kerroksiset asuinkompleksit ovat vaihtuneet mataliin taloihin, joista osassa eletään varsin vaatimattomissa oloissa.

Wangeilla on samassa pienessä huoneessa mopo, mustunut hella ja kasa kaalia. Poika nukkuu viereisessä kammarissa. Wang itse asuu pihan laidalla samanlaisessa kahden huoneen asunnossa, joista toiseen mahtuu sänky. Toinen huone on kaikkea muuta varten.

Kaasu on Kiinassa tämän talven kuuma aihe. Osin siksi, että sen vuoksi Pekingin taivas on ollut sinisempi kuin aikoihin.

Osin siksi, että sen vuoksi monella on ollut kylmä.

Pekingiä ympäröiviin maakuntiin asetettiin tänä talvena hiilenpolttokielto, jotta kaupunkia piinaavat ilmansaasteet saataisiin kuriin. Korvaavaksi polttoaineeksi osoitettiin maakaasu, joka on hiiltä puhtaampaa.

Kyliin, myös Xiaoshizhuangiin, ilmestyi keltaisia kaasuputkia, joista piti virrata uutta polttoainetta lämmitykseen.

Rouva Wang
Eläkeläisrouva Wang Yuzhen keittää vettä lämmitelläkseen. Nyt tulisijassa saa taas käyttää hiiltä.Jenny Matikainen / Yle

Kaikki ei kuitenkaan mennyt täysin putkeen. Kaasua ei ole ollut tarjolla tarpeeksi, ja sen hinta on pilvissä. Siksi Wangia hieman kismittää.

– Ei minulla ole rahaa kaasuun. Käytän sisälläkin ulkovaatteita, hän sanoo.

Wang lämmittelee keittämällä vettä ja istumalla iltaisin kuumaa ilmaa puhaltavan tuulettimen vieressä. Pöytätuulettimelta näyttävän laitteen kanssa voi katsoa televisiota, mutta yöksi se on suljettava ettei sänky syty tuleen.

Xiaoshizhuangissa kaasua välillä tulee, välillä ei. Tilanne on samanlainen useissa alueen kylissä.

Joissain kylissä polttoaine loppuu iltaisin aina tiettyyn kellonaikaan. Silloin yöt ovat kylmiä. Kiinan pohjoisosissa lämpötila laskee usein reippaasti pakkaselle. Nyt päivällä miinusta on muutama aste.

Mies sytyttää tulta.
Cao Tianyu lämmittää kotiaan taas hiilellä, sillä uusi kaasulämmitys on epävakaa.Jenny Matikainen / Yle

Wangin naapurissa puitteet ovat hulppeammat. Tilavan talon omistaja Cao Tianyu on mennyt viime vuonna naimisiin, ja uusi koti on valmistunut omin käsin.

Pinnat kiiltävät ja sohvalle mahtuisi vaikka koko suku. Television koko on hulppea, ja lähes yhtä suuri on seinällä oleva hääkuva. Kiinassa onnea on tapana esitellä.

Kuvan morsian lepää makuuhuoneessa kainalossaan Caon kolmiviikkoinen tytär.

– Muutamana yönä olen herännyt kylmään, kun kaasu on katkennut. Kaasulämmitys on hyvä uudistus. Se vain on epävakaa, Cao sanoo.

Vaikka välillä on kylmä Cao ja hänen äitinsä Jia Jinna iloitsevat siitä, että ilma on puhdistunut.

*Xiaoshizhuang sijaitsee *Baodingin alueella, joka on Kiinan saastuneimpia (siirryt toiseen palveluun). Massiiviset terästehtaat ja ruukit puskevat ilmaan hengenvaarallisia pienhiukkasia.

Pahin saastekausi Kiinan kaupungeissa on juuri talvisin, kun kodit pitää saada lämpimiksi. Pekingissä rakennuksissa on keskuslämmitys mutta kaupunkia ympäröivissä kylissä on tavallisesti lämmitetty hiilellä.

Poika Cao Tianyu ja äiti Jia Jinna.
Cao Tianyu asuu uudessa tilavassa talossa vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa. Caon äiti Jia Jinna käy usein auttamassa nuorta perhettä. Talossa on uusi kaasupatteri, mutta sitä ei pääse itse säätämään.Jenny Matikainen / Yle

Hiilenpoltto teollisuudessa ja kodeissa on Kiinassa pahin ilmansaasteiden lähde. Viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan kotien lämmittäminen hiilellä ja puuperäisellä polttoaineella johti (siirryt toiseen palveluun) vuonna 2013 lähes 180 000 ennenaikaiseen kuolemaan.

*Vuosi sitten *Baodingin oli saasteista sakea ja Pekingissä annettiin asukkaille varoituksia korkeiden ilmansaastepitoisuuksien takia. Ilma oli harmaata ja vaarallista viikkotolkulla.

Tämä talvi on ollut erilainen.

Kiina on osoittanut, että se on päättänyt taistella tosissaan ilmansaasteita vastaan. Viiteen maakuntaan asetetun hiilenpolttokiellon ohella viranomaiset ovat käskeneet tehtaita vähentämään päästöjään.

Kiinan ympäristöministeriön mukaan uusien määräysten seurauksena vaarallisten hengitysilman PM2.5-pienhiukkasten määrä alueella väheni viime vuodesta 40 prosenttia.

Ympäristöjärjestö Greenpeacen tutkimus osoittaa samaan suuntaan (siirryt toiseen palveluun). Sen mukaan viime vuoden viimeisellä neljänneksellä PM2.5-hiukkasten määrä tippui Pekingissä ja sitä ympäröivissä kaupungeissa 33 prosenttia.

Osan työstä on tehnyt luonto: sää on ollut suotuisa eikä saastesumu ole kasaantunut kaupunkien ylle. Mutta asiantuntijoiden mukaan osa kiitoksesta kuuluu hallituksen toimille.

Kaasumittari taoln seinässä.
Xiaoshizhuangin kylään asennettiin keväällä keltaiset kaasuputket, mutta niissä ei ole virrannut tarpeeksi polttoainetta.Jenny Matikainen / Yle

Tuoreen isoäidin Jian mukaan uudistus on ongelmista huolimatta ollut hyvä. Sininen taivas tarkoittaa lapsenlapselle terveempää tulevaisuutta.

Ilmanlaadun paranemisen myöntää myös naapurin Wang. Mutta jos hän saisi valita, hän valitsi hiilen.

– Se lämmittää tarpeeksi, Wang sanoo. Hän on myös saanut haluamansa, ainakin väliaikaisesti. Koska Xiaoshizhuangissa ei ole ollut riittävästi kaasua, viranomaiset ovat sallineet hiilenpolton uudelleen.

Wangin asunnon toisessa huoneessa on tulisija, jossa hän polttaa hiiltä tai risuja. Lämmin ilma virtaa seinän ali kulkevassa onkalossa makuuhuoneeseen sängyn alle ja lämmittää vuoteen.

Rouva Wang talonsa edustalla.
Wang Yuzhen asuu poikansa kanssa samassa pihapiirissä parin tunnin päässä Pekingistä.Jenny Matikainen / Yle

Xiaoshizhuangissa on kiellon kumoamisen jälkeen ollut virallisesti myynnissä vain niin sanottua puhdasta hiiltä, eli hiiltä joka täyttää hallituksen laatustandardit. Se on tavallista hiiltä kalliimpaa. Viime vuonna tavallinen hiili maksoi 500 yuania tonnilta. Nyt myynnissä oleva hiili maksaa noin 700 yuania eli noin 90 euroa.

Wangeilla tämä määrä hiiltä riittää vajaaksi kolmeksi kuukaudeksi, kun sitä käyttää säästeliäästi. Summa on pienituloiselle perheelle silti suuri.

Myös Caon talon pihassa on hiilikasa, josta hän lapioi mustia kappaleita talon kuistilla olevaan kaminaan.

– Yritän saada talon lämpimäksi. Minulla on lapsi, Cao selittää.

Asiantuntijat muistuttavat, että vaikka Pekingin alueen ilmanlaatu on tänä talvena ollut parempi kuin aikoihin, edessä on vielä pitkä tie. Tammikuun loppu toi kaupunkiin taas epäterveelliset saastelukemat.

Poika Cao Tianyu ja äiti Jia Jinna.
Cao Tianyu olisi mieluusti käyttämättä hiiltä. Kun kaasu loppuu, on talon lämmittämisessä kuitenkin turvauduttava hiileen.Jenny Matikainen / Yle

Vaikka hiilikielto on askel eteenpäin, ympäristöasiantuntijat muistuttavat, että matka on vielä pitkä. Greenpeacen mukaan koko Kiinan ilmanlaatu parani viime vuonna hitaammin kuin aikoihin. Järjestön mukaan Kiinan tulisi kiinnittää seuraavaksi huomiotaan savupiipputeollisuutta suosivaan talouspolitiikkaansa.

Mutta Cao Tiayun talossa elämä näyttää hyvältä. Siitäkin huolimatta, että välillä on vähän kylmä.

Poikansa saavutuksista selvästi ylpeä Jia tekee askareita, sillä Caon vaimo viettää yhä lapsikuukautta. Silloin ei kiinalaisten tapojen mukaan tule rasittaa itseään tai liikkua talon ulkopuolella.

Hän on tuonut pyykkivadit television eteen. Siellä pyörivä ohjelma kertoo Kiinan taloudellisista saavutuksista. Jia nyökyttelee.

– Kiina on koko ajan parempi paikka, hän toteaa puoliksi itselleen, puoliksi pojalleen.