Kaikki talviolympialaisista!

Poliisi iski virtuaalivaluutta Onecoinin tiloihin Bulgariassa – Jopa 20 000 suomalaista sijoittajina

Kryptovaluutaksi itseään kutsuva Onecoin on kansainvälisen viranomaisoperaation kohteena.

kryptovaluutta
konttorin julkisivu
OneCoinin konttori Sofiassa.OneCoin

Virtuaalivaluutta Onecoinin toimistoon Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa on tehty ratsia, kertoo Svenska Yle (siirryt toiseen palveluun).

Kyseessä on laaja kansainvälinen operaatio, jossa olivat mukana paikallisten viranomaisten lisäksi myös Europol ja saksalaisia viranomaisia.

Viime viikolla tehdyssä etsinnässä Onecoinin tiloista takavarikoitiin paljon todistusaineistoa, kuten palvelimia. Lisäksi ainakin viittäkymmentä todistajaa on kuultu. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, että pidätyksiä olisi tehty.

Svenska Ylen mukaan Onecoinin epäillään olevan kytköksissä järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuten rahanpesuun ja terrorismiin. Onecoinin on jo aiemmin epäilty olevan pyramidihuijaus.

Tällä hetkellä Onecoin-tutkimuksia on meneillään useissa maissa aina Virosta Kanadaan.

Suomalaisilla mahdollisesti jopa miljoonien sijoitukset

Svenska Ylen mukaan arviolta yli 20 000 suomalaisen uskotaan sijoittaneen Onecoiniin, mutta lukua ei ole vahvistettu. Pari vuotta sitten arvioitiin, että suomalaiset olisivat sijoittaneet virtuaalivaluuttaan miljoonia euroja.

Vuonna 2015 KRP kertoi selvittäneensä Onecoin-virtuaalirahaa. Tuolloin esitutkinnan käynnistämiselle ei nähty olevan edellytyksiä.

– Emme ole tutkineet asiaa tarkemmin, sillä kukaan yksityishenkilö ei ole tehnyt ilmoitusta, KRP:n rikoskomisario Paavo Tuominen muun muassa sanoi Yle Svenskalle.

Yhtiön toimintaa seurannut tietotekniikan asiantuntija Petteri Järvinen kommentoi uusimpia käänteitä blogissaan (siirryt toiseen palveluun) ja uskoo, että Europolin takavarikon jälkeen viranomaisilla on luultavasti hallussaan Onecoinin jäsenrekisteri.

Rikoskomisario Tuominen sanoo, että kansainvälinen yhteistyö Onecoin-tutkinnassa on täysin mahdollista.

Lue myös:

"Haluatko tehdä miljoonan kuukaudessa?" – Uusi virtuaalivaluutta muistuttaa pyramidihuijausta

Virtuaalivaluuttaa koskeva markkinointikirje hämmentää – KRP kehottaa varovaisuuteen

Uusi virtuaaliraha OneCoin – verkostomarkkinointia, sijoittamista vai huijausta?

Finns investing millions in new virtual currency; police keeping tabs on case