Sata vuotta sitten: Venäläisvaruskuntien aseistariisunta aloitti sotatoimet Etelä-Pohjanmaalla – Laihialla tuli ensimmäiset uhrit

Valkoisten sisällissota – tai vapaussota, joksi he itse sitä kutsuvat – alkoi Laihialta tammikuun viimeisenä sunnuntaina 1918. Silloin aloitettiin Pohjanmaalla sijaitsevien venäläisvaruskuntien aseistariisunta. Operaatio sujui pääosin ilman väkivaltaa, paitsi Laihialla.

Suomen sisällissota
Vanha Vaasantie Laihian Hulmilla.
Vanha Vaasantie Laihian Hulmilla entisen venäläisvaruskunnan vieressä.Mikko Hakomäki

Tammikuu 1918. Itsenäistyneen Suomen poliittinen tilanne on sekava ja muuttumassa yhä levottomammaksi. Valtatyhjiötä pyrkivät täyttämään kaksi osapuolta, joilla kummallakin on vakaa uskomus toimia kansan ja isänmaan parhaaksi.

Lisäksi maassa on edelleen tuhansia venäläisiä sotilaita, joiden tilanne on epämääräinen: kenen leipää he syövät vai syövätkö lainkaan? Levottomuudet lisääntyvät. Ensimmäisiä konflikteja ja kuolonuhrejakin tulee.

Senaatti nimesi tammikuun alussa sotilaskomitean maan viralliseksi "maanpuolustuskomiteaksi" ja pian sen puheenjohtajaksi ja ylipäälliköksi C.G.E. Mannerheimin. Hänen tehtävänään oli luoda maahan järjestysvalta.

Suunnitelma venäläisten varuskuntien aseistariisunnasta oli ollut olemassa jo jonkin aikaa. Sitä lähdettiin toteuttamaan samana viikonloppuna, kun punaiset ottivat vallan Helsingissä.

Aseistariisunnan tavoitteita on kaksi: venäläiset pitää saada pois itsenäistyneestä Suomesta ja toiseksi tarvitaan aseita ja panoksia. Mannerheim uskoo, etteivät venäläiset ryhtyisi vastarintaan – ja on siinä melkein oikeassa – paitsi Laihian kohdalla.

Laihialainen historian harrastaja Heikki Peltomäki Elina Niemistön haastattelussa.
Laihialainen historian harrastaja Heikki Peltomäki Elina Niemistön haastattelussa.Mikko Hakomäki

Myytit kumoon – käskystä lähdettiin

Laihian Hulmilla sijaitsi autonomisen Suomen sotaväen aikoinaan perustamat varuskuntarakennukset. Siellä majaili lokakuusta 1917 lähtien venäläisiä ratsumiehiä eli Itämeren ratsurykmentin neljännen eskadroonan osa, noin 60 miestä. Toinen osa oli Vähässäkyrössä.

Kun käsky venäläisvaruskuntien aseistariisuntaoperaatioon tuli eteläpohjalaisille suojeluskunnille, laihialaisten tehtävänä oli tyhjentää Hulmin varuskunta ja jatkaa auttamaan Vaasan valtaamisessa.

Monet teokset väittävät, että Laihialla oltaisiin oltu malttamattomia ja lähdetty toimiin ennen aikojaan. Se ei pidä paikkaansa, sanoo Hulmin taistelun kuin omat taskunsa tunteva laihialainen historian harrastaja Heikki Peltomäki.

– Voin aivan yksiselitteisesti sanoa, että tämä on väärä tieto. Laihialaiset saivat täysin selkeästi eversti Wetzerin esikunnasta Vaasasta käskyn liittyä vanhassa Vaasassa kokoontuvaan kolonnaan, joka oli yksi, jolla Vaasan valtaukseen kerättiin lisää voimia. Laihialaiset saivat muutaman tunnin ennakon, jolla heidän piti ensin riisua aseista Hulmilla olevan rakuunat ja näillä aseilla varustettuina liittyä Vaasan touhuun mukaan, selittää Peltomäki.

Tammisunnuntai sai nimen

Mannerheim oli siirtynyt Vaasasta Ylihärmään, jotta voisi seurata operaatiota paremmin ja ikään kuin selusta turvattuna. Päiväkäsky aseistariisuntaan annettiin sunnuntain ja maanantain väliselle yölle 28.1.1918. Peltomäki kertoo, että Laihialle tuli erillinen puhelinsoitto.

– Sekä jääkäri Laakso ja ainakin kaksi veteraania kertovat yhtä pitävästi, että laihialaiset saivat puhelimella käskyn. Tuli itse asiassa kaksi puhelua, joista jälkimmäisessä lähtöä vielä kiirehdittiin, selittää Peltomäki. Jääkäri Viljo Laakso johti Laihian operaatiota ja on myös kirjoittanut muistelmat. Heikki Peltomäki puolestaan on kirjoittanut kirjan Laaksosta.

Vuosikymmenien mittaan on ollut Laihialla syyttelyä, että kuka laukausten vaihdon aloitti.

Heikki Peltomäki

Tammisunnuntain käsite syntyi siitä, että toimeen lähdettiin sunnuntaina. Käskyn mukainen virallinen lähtöhetkihän oli maanantain puolella yöllä klo 03.00, mutta ainakin Laihialla, Ylistarossa ja Lapualla suojeluskunnat aloittivat toiminnan jo sunnuntain puolella.

Laihiaa koskeva käsky lähteä liikkeelle ennen muita oli aivan looginen, sillä Vaasaan todella tarvittiin lisävoimaa. Siellä oli iso varuskunta, jonka aseistariisunta ei sujunut ihan helposti lisävoimillakaan.

Mannerheim voitonparaatissa Helsingissä 16.5.1918.
Mannerheim voitonparaatissa Helsingissä 16.5.1918.Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon kuva-arkisto.

Pieleen meni

Laihialaiset järjestäytyivät kirkonkylän nuorisoseuralla, kertoo Peltomäki. Sieltä tultiin maantietä, siirryttiin joen jäälle ja jokiuoman suojassa lähelle Hulmin varuskuntaa. Iso joukko jaettiin ampumaketjuun jokitörmälle ja pienemmän iskuryhmän tehtävänä oli murtautua asevarastoon. Tämä tapahtui noin kahdeksan aikaan illalla, arvelee Peltomäki.

Alkuun kaikki sujui hyvin ja varuskunnan asevarastosta saatiin kahmalokaupalla aseita. Samaan aikaan jääkäri Viljo Laakso ja opettaja Mikko Tuokko neuvottelivat kapteenintalolla venäläisten päälliköiden kanssa, kunnes yhtäkkiä ulkona alettiin ampua.

Laakso juoksi ulos ja kehotti lopettamaan ampumisen. Häntä toteltiin, mutta kun hän palasi takaisin oli toinen neuvotteluosapuoli lähtenyt pois. Sen jälkeen tilanne ulkona karkasi käsistä.

– Vuosikymmenien mittaan on ollut Laihialla syyttelyä, että kuka laukausten vaihdon aloitti. En ole edes pyrkinyt selvittämään sitä. Se saattoi olla vahinko tai väärinkäsitys, monenlaisia tarinoita on. Sehän on piinaavaa odottaa sormi liipasimella, arvioi Peltomäki.

Hulmin Kapteenintalo on toiminut dramaattisten vaiheiden silminnäkijänä.
Hulmin Kapteenintalo on toiminut dramaattisten vaiheiden silminnäkijänä 1918.Elina Niemistö / Yle

Viisi uhria jäi sillan alle

Kun ammunta hiljeni ja laihialaiset ryhtyivät lataamaan, kuultiin hiljaisuuden keskeltä, miten venäläiset järjestäytyivät ketjuun ja lähtivät vastahyökkäykseen. Heitä ei ollut paikalla kuin kolmisenkymmentä, mutta nopea vastahyökkäys oli kouluttamattomille ja osin aseettomille laihialaisjoukoille liikaa. Venäläiset sotilaat olivat ammattilaisia.

Lopulta myös koulutetun suomalaisen ydinjoukon tehtävä kävi mahdottomaksi, kun muu joukko lähti pakoon. Kun venäläiset kiersivät sillan oikealta puolelta, laihialaisia jäi sillan alle loukkuun.

Peltomäki kertoo, että toimenpidettä johtanut jääkäri Laakso oli itse lähes viimeisenä paikalla ja yritti vielä hämätä lähtemällä toiseen suuntaan. Viisi miestä jäi kuitenkin sillan alle ja heidät surmattiin.

– Heitä ei ammuttu, vaan heidät otettiin pistimillä hengiltä. Neljä kuoli paikalla, mutta kaikkein nuorin poika kuoli myöhemmin Vaasan sairaalassa, kertoo Peltomäki.

Mannerheim oli siis uskonut, etteivät venäläiset lähde vastarintaan. Miksi sitten kävi vastoin odotuksia juuri Laihialla?

Miksi vastarintaa vain Laihialla?

Historian emeritusprofessori Heikki Ylikangas kävi koulua 1950-luvulla Laihialla ja asui Potkan talossa. Talon vanha isäntä oli ollut mukana Hulmin taistelussa, joten myös nuori Ylikangas sai tuntea tapahtumat jo tuolloin. Hän pohtii venäläisten osuutta näin:

– Venäjällä oli tapahtunut kaksi vallankumousta ja Suomi oli itsenäistynyt, joten he olivat nyt vieraassa maassa. Heitä ei enää kiinnostanut, he halusivat vain kotiin, Ylikangas sanoo.

Hulmin alkuperäinen pukkisilta.
Hulmin alkuperäinen pukkisilta.Heikki Peltomäen kirjasta Puujalkaritari

Laihialainen Heikki Peltomäki puolestaan pohtii näin:

– Minusta asian ratkaisi itse tilanteen logiikka. Joku jokitörmään asetetun ampumaketjun laihialaisista hermostuksissaan laukaisi aseensa, jolloin muutkin ymmärrettävästi vetivät liipasimesta. Oli sodankäyneille miehille itsestään selvää, että he ovat nyt taistelussa, analysoi puolestaan Heikki Peltomäki.

Peltomäki on pohtinut kirjassaan myös sitä, että Hulmilla epäonnistumiseen saattoi johtaa myös se, että oltiin oikealla kasarmilla. Siellä asuttiin varta vasten sotilaille tehdyssä yhtenäisessä tilassa, aseet olivat käsillä ja muutkin varusteet järjestyksessä. Esimerkiksi Lapualla oli kymmenkertainen joukko venäläisiä, mutta he asuivat hajallaan eri puolilla kylää, pienissä ryhmissä ja siviilihuoneissa. Näin oli huomattavasti vaikeampi masinoida vastarintaa yhdessä.

Riski oli suuri

Kieltämättä operaatio sisälsi valtavan riskin. Saksassa koulutuksen saaneita ja sotineita jääkäreitä oli saapunut pieni joukko ennen joulua Suomeen. He olivat ehtineet järjestää parin viikon sotilaskoulutusta muutamille sadoille mm. Lappajärvellä, Vimpelissä ja Vöyrillä. Aseita oli saatu Equity-laivan lastista syksyllä vain vähän, joten laihialaistenkin joukossa oli paljon kouluttamattomia ja aseettomia miehiä.

– Venäjältä tullut kenraalimajuri (Ernst) Löfström sanoikin, että tämä on hullu operaatio, eikä siihen pitäisi ryhtyä. Mannerheim kuitenkin luotti siihen, että venäläiset eivät taistele. Mutta sataprosenttisesti sitä ei voinut tietää, toteaa professori Heikki Ylikangas.

Laihian Hulmille pystytettiin muistomerkki vuonna 1938. Siinä lukee: ”Tällä paikalla aloittivat Laihian miehet vapaussodan 27. tammikuuta 1918”. Se seisoo vanhan Vaasantien ja nykyisen kolmostien vierellä ja juuri sen sillan kupeessa, jonka alle ”vapaussodan” ensimmäiset uhrit jäivät.

Vapaussodan muistomerkki Laihian Hulmilla.
Vapaussodan muistomerkki Laihian Hulmilla. Taustalla myös silta, jonka alle viisi uhria jäi loukkuun.Elina Niemistö / Yle

Lähteet: Peltomäki Heikki (2004); Puujalkaritari, Lantto Juhani (1997); Kytösavun mailta, Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin historia 1917-1944, Nieminen Pekka (2013); Päämaja Seinäjoella 1918 ja Haapala & Hoppu (2009); Sisällissodan pikkujättiläinen.