Päätös Antikkala-valituksesta venyy joulukuulle – Huippupaikat avaa rinnettä tuskin ensi talvenakaan

Kuopion kaupunki on valittanut Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksestä kieltää Antikkalan laskettelurinteen lumetus. Rinnettä vuokraava yhtiö tahtoo odottaa päätöstä ennen kuin se ryhtyy mihinkään toimiin.

Kuopio
Antikkalan rinne Kuopiossa
Antti Karhunen / Yle

Vaasan hallinto-oikeus päättää Kuopion Antikkalan laskettelurinteen lumetusta koskevasta valituksesta aikaisintaan ensi joulukuussa. Hallinto-oikeuden mukaan Kuopion kaupungin tekemässä valituksessa ei ole kiireellisyysperustetta.

Antikkalan laskettelurinteen vuokrannut ja uutta lumetusjärjestelmää rinteisiin on suunnitellut osakeyhtiö Huippupaikat. Yhtiön toimitusjohtaja Lauri Suutarinen sanoo, että tämän tiedon valossa laskettelurinnettä ei saada avattua ensi talvenakaan.

– Tämä tarkoittaa sitä, että aikaisintaan investoinnit ovat keväällä tai kesällä 2019.

Suutarinen painottaa, että yhtiö aikoo kunnioittaa Kuopion kaupungin kanssa tehtyä vuokrasopimusta Puijolla sijaitsevasta Antikkalan rinteestä ja yhtiö odottaa Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä.

– Sen jälkeen katsotaan, miten edetään. Ei Antikkala meille mikään elämän ja kuoleman kysymys ole, sillä meillä on kolme muutakin hiihtokeskusta, Suutarinen toteaa.

Kuopion kaupunki valitti Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksestä kieltää Antikkalaan suunniteltu lumetus jo viime vuoden lopulla. Aluehallintoviraston yhtenä perusteena olivat rinteessä olleet sienet, joiden elinolosuhteita lumetus olisi voinut heikentää.