Ylen laskuri näyttää kuntaverot: Keskituloinen perhe maksaa kolmessa kireimmin verottavassa kunnassa noin 4500 euroa enemmän kuin Kauniaisissa

Kunnallisveroprosentti nousi tänä vuonna 53 kunnassa, vain 6:ssa se laski, kertoo uusi selvitys.

kunnallisverotus
Kuvituskuva, vero.
Ismo Pekkarinen / AOP

Kunnallisverojen vertailussa on yksi pysyvä tekijä: Kauniainen. Espoon sisälle kääriytynyt pieni kaupunki on ollut vuosikaudet kärjessä, kun Suomen kunnat on pantu järjestykseen verotusasteen mukaan.

– Kauniaisten asema Manner-Suomen keveimpänä verottajana on kestänyt jo kymmeniä vuosia, Veronmaksajain Keskusliiton ekonomisti Janne Kalluinen sanoo.

Liitto julkaisi jokavuotisen kuntaveroselvityksensä tiistaina.

– Kauniaisissa on ollut kaikissa meidän selvityksissämme matalin verotus, eikä siihen nytkään tullut poikkeusta.

Kauniaisten kunnallisveroprosentti on tänä vuonna tasan 17. Korkeinta, 22,5 prosentin veroa perii kolme kuntaa: Jämijärvi, Reisjärvi ja Teuva.

Veronmaksajain Keskusliiton selvityksen mukaan keskituloinen perhe joutuu maksamaan veroja kolmessa kireimmin verottavassa kunnassa noin 4 500 euroa enemmän kuin Kauniaisissa asuva verrokkiperhe.

Ylen tekemästä laskurista voit vertailla omaa verotustasi lähikuntiin ja vaikkapa Kauniaisiin. Juttu jatkuu laskurin jälkeen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kuntaverolaskuri

Kerro kotikuntasi
Kerro kuukausipalkkasi
Syötä laskuriin vain palkkatulot, ei esimerkiksi eläkettä tai työttömyyspäivärahaa. Niitä verotetaan eri tavalla. Tiedot ovat suuntaa-antavia eikä laskurissa huomioida kaikkia verotuksessa tehtäviä vähennyksiä tai kirkollisveroa. Työeläkevakuutusmaksun laskennassa on käytetty alle 53-vuotiaan palkansaajan prosenttia 6,35. Vuosipalkka lasketaan kuukausipalkka * 12,5. Laskurilla ei voi laskea Ahvenanmaan kuntien tietoja.Lähde: Verottaja, Veronmaksajain Keskusliitto

Kunnallisveroaste on kiristynyt vuosi vuodelta

Kunnallisvero on toiseksi tuottavin julkishallintoa rahoittava vero. Vain arvonlisävero on sitä tuottavampi. Kuntien vaikeudet selvitä palveluistaan ovat johtaneet siihen, että kunnallisveroaste on vuosi vuodelta kiristynyt.

Vuonna 2006 vain kolme prosenttia kunnista peri kunnallisveroa vähintään 20 prosentin verokannan mukaan. Nyt, kaksitoista vuotta myöhemmin, näitä vastaavia kuntia on jo yli 85 prosenttia Suomen kunnista.

– Edellisten kymmenen vuoden aikana ei ole ehkä koettu taloudellisesti kovin vahvaa kautta. Kun palkat eivät ole nousseet keskimäärin samalla tavalla kuin aiemmin, eivät myöskään verotulot ole kasvaneet, Kalluinen arvelee pohtiessaan syytä veroprosentin nostoihin.

Tosin juuri tämä vuosi on tässä nousujatkumossa poikkeus, koska Helsinki päätti laskea veroprosenttia puolella prosenttiyksiköllä. Helsingin verokertymä on niin suuri, että näinkin pieni alennus laski koko Suomen keskimääräistä veroastetta 0,04 prosenttiyksikköä.

Keskimääräinen kunnallisveroaste laski kuitenkin nyt ensimmäisen kerran 20 vuoteen.

Uusimaa on maakunnista halvin

Viidestä Suomen halvimmasta verottajakunnasta neljä on pääkaupunkiseudun kaupunkeja. Vain ydinvoimaloiden kiinteistöveroista suuren osan tuloistaan kerryttävä Eurajoki on onnistunut nousemaan listalle neljänneksi Vantaan ohi.

Pääkaupunkiseudulla pystyy siis elämään verojen suhteen tuhansia euroja halvemmalla kuin monessa maaseudun kunnassa. Mutta miten käy, jos huomioon otetaan myös esimerkiksi asumisen kulut?

– Asumiskulujen osuus voi olla monissa tapauksissa niin suuri, että se kattaa veroeron. Se on kuitenkin tapauskohtaista, ekonomisti Janne Kalluinen sanoo.

Maakunnista Uusimaa on verotuksellisesti edullisin seutu asua keskituloisen perheen kannalta. Kallein maakunta on Keski-Pohjanmaa. Veroero kunnallisverotuksessa on noin 2200 euroa näiden kahden maakunnan välillä.