Tyssääkö Turun tunnin juna, jos Lentorata nousee siivilleen? Ratahankkeiden marssijärjestys huolestuttaa Varsinais-Suomessa

Turun ja Helsingin välisen nopean raideyhteyden suunnittelu etenee kuin juna, mutta pahimmillaan vauhti stoppaa seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

rautatieliikenne
Punainen varoitusvalo ja Pendolino-juna Turun rautatieasemalla.
Tunnin juna lyhentäisi Turun ja Helsingin välisen matka-ajan tuntiin ja varttiin.Jouni Koutonen / Yle

Ratahankkeiden marssijärjestys huolestuttaa Varsinais-Suomessa.

Maakunnassa on valmisteltu tunnin junaa, eli omaa nopeaa yhteyttä Turun ja Helsingin välille. Toisaalta vuosia puuhattu Lentorata-hanke sai uutta nostetta vuoden alkajaisiksi, kun Helsinki ja Tampere yhdessä VR:n ja Finnairin kanssa lähtivät sitä voimallisesti edistämään.

Finaviallekin Lentorata-hanke olisi mieluisa. Nopea raideyhteys Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta pääradalle on myös liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin mukaan agendalla.

– Ehkä tällainen yhteinen ulostulo hieman yllätti. Mutta toisaalta, meillä on tunnin juna, millä linjalla me vahvasti jatkamme, toteaa edunvalvontajohtaja Janne Virtanen Varsinais-Suomen liitosta napakasti.

Suunnittelu etenee aikataulussa

Tunnin junan yleissuunnitelma on Janne Virtasen mukaan puolimatkassa. Suunnitelma valmistuu vuosien 2019–2020 taitteessa.

Tunnin juna on jo pitkällä ja tahtoa sen toteuttamiseen toivottavasti löytyy.

Janne Virtanen

– Tunnin junan suunnittelu etenee, ja valtio on osoittanut sille merkittävän määrärahan, 40 miljoonaa euroa. Varmasti hanke kilpailee pääradan hankkeen kanssa, mutta tunnin juna on jo pitkällä ja tahtoa sen toteuttamiseen toivottavasti löytyy.

Etumatka ei välttämättä auta, jos rahoitusta ei riitä molemmille hankkeille. Tunnin junan kustannuksiksi arvioidaan tällä hetkellä noin puolitoista miljardia euroa. Myös lentorata olisi miljardihanke.

Konduktööri viheltää pilliin Turun päärautatieasemalla.
Jouni Koutonen / Yle

– Lentorata on suunnittelussa vasta ihan alkumetreillä, eli vie vielä vuosia, ennen kuin se pääsee samaan tilanteeseen kuin tunnin juna tällä hetkellä. Pääradan osalta varmasti yksittäiset hankkeet kilpailevat myös tunnin junan rahoituksen kanssa.

Olemme rakentamassa yhteistä työssäkäyntialuetta koko Etelä-Suomeen.

Janne Virtanen

Jos hanke pysyy aikataulussaan, tunnin juna kolkuttelisi jo 2020-luvun loppupuolella. Päätökset jatkosta tehdään kuitenkin vasta seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

– Se on realistinen aikataulu, mutta vaatii päätöksiä seuraavalta hallitukselta ja hallitusohjelmassa pitää olla kirjauksia, jos näin merkittävää hanketta toivoo edistettävän, sanoo Virtanen.

Edunvalvontapäällikkö Janne Virtanen, Varsinais-Suomen liitto.
Janne Virtanen uskoo, että Turun tunnin juna valmistuu ennen Tampereen tunnin junaa.Jouni Koutonen / Yle

Tunnin juna tarkoittaisi kaksoisraiteen rakentamista Turun ja Salon välille sekä lähes sataa kilometriä uutta kiskoa Salosta Lohjan kautta Espooseen. Myös Espoon ja Pasilan välistä osuutta kehitettäisiin. Hankkeen myötä myös Turun ratapiha on menossa uuteen uskoon, ja Salon kehitykselle tunnin juna on merkittävä asia.

Yleinen etu vaatii vauhdikkaampaa pendelöintiä

Salon seudulla, esimerkiksi Muurlassa uusi ratalinjaus herättää huolta maanomistajissa. Janne Virtanen vakuuttaa ymmärtävänsä huolen omien tilusten ja talojen jäämisestä junan alle, mutta toteaa vastakkain olevan yleisen edun ja maanomistajan edun.

– Käynnissä oleva suunnittelutyö tarkentaa ja määrittelee yksityiskohtaisemmin, mihin raidevaraus tulee ja millaisia vaikutuksia sillä on paikallisille maanomistajille. Lunastuslainsäädäntö tulee sitten aikanaan, kun hanke on toteuttamisvaiheessa.

Matkustajia nousemassa Helsingin-junaan Turun päärautatieasemalla.
Jouni Koutonen / Yle

Edunvalvontajohtaja Janne Virtanen korostaa sujuvan yhteyden olevan keskeinen kysymys koko Suomen kasvulle. Autoteollisuus ja meriklusteri vetävät vahvasti, ja Varsinais-Suomessa poreilee positiivinen rakennemuutos.

– Tunnin juna itsessään ei ole kovin merkittävä. Mehän olemme rakentamassa yhteistä työssäkäyntialuetta koko Etelä-Suomeen. Meillä on hirmuinen pula työvoimasta tulevina vuosina. Kaikki pendelöintiä ja työvoiman liikkuvuutta parantavat toimet ovat äärimmäisen tärkeitä. Siinä tunnin juna on yksi merkittävimpiä hankkeita.

Neljä tärkeää hanketta

Liikenneviraston pääjohtaja Kari Wihlman ei ota kantaa siihen, miten Lentoradan suunnitelmat vaikuttavat tunnin junan toteutumiseen. Hän nostaa esille myös kaksi muuta suunnitteilla olevaa suurta liikennehanketta: Jäämeren radan ja Tallinnan tunnelin.

– Näissä neljässä hankkeessa puhutaan koko valtakunnan liikennejärjestelmän tasolla merkittävistä asioista, Wihlman sanoo.

Tunnin junassa on erittäin mielenkiintoista se, miten hanke palvelee koko Turun aluetta.

Kari Wihlman

Suurin kysymys liikennesektorilla liittyy Wihlmanin mukaan rahoitukseen, johon tarvitaan uusia keinoja. Budjettirahalla suuria hankkeita ei hänen mukaansa pystytä millään toteuttamaan.

Tunnin juna -hankkeessa auttaa EU:lta saatu rahoitus.

– Tunnin junassa on tällä hetkellä hyvä tilanne, mutta en pysty luettelemaan, missä järjestyksessä mikäkin hanke tehdään. Tunnin junassa on erittäin mielenkiintoista se, miten hanke palvelee koko Turun aluetta, Wihlman sanoo.