Turun kulttuuripääkaupunkivuoden rahoja palautettava valtiolle 2 miljoonaa euroa – kaupunginjohtaja on pahoillaan kulttuurin puolesta

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että Turku 2011 -säätiö jätti perusteettomasti palauttamatta ministeriölle takaisin osan valtionavuista.

Turku
Turun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisnäytös.
YLE / Petri Vilen

Korkein hallinto-oikeus on ratkaissut Turun ja valtion välille syntyneen kiistan kulttuuripääkaupunkivuoden rahojen käytöstä.

Oikeuden päätöksen mukaan tapahtuman toteutuksesta vastannut Turku 2011 -säätiö joutuu maksamaan valtiolle takaisin noin kaksi miljoonaa euroa. Säätiön ei tarvitse maksaa korkoa perittävälle summalle. Korkosumma on noin 200 000 euroa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö katsoi, että säätiö käytti osan rahoista muuhun tarkoitukseen kuin ne oli myönnetty. Lisäksi säätiö jätti perusteettomasti palauttamatta vuosina 2008–2011 saamiaan valtionavustuksia.

Turku 2011 -säätiön mielestä takaisinperintä oli aiheeton. Kun ministeriö ei hyväksynyt oikaisuvaatimusta, säätiö valitti asiasta oikeuteen.

Korkein hallinto-oikeus asettui ratkaisussaan pääosin ministeriön kannalle. Se hylkäsi korkopäätöstä lukuun ottamatta säätiön muut vaatimukset.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arven mielestä lopputulos on ikävä kaupungin ja kulttuurin kannalta.

– Olen pahoillani siitä, että takaisin perittävää summaa ei voida käyttää kulttuurin hyväksi. Se olisi tuottanut varmasti enemmän pitkäaikaisia vaikutuksia kuin mikä nyt oli lopputulos. Nyt kyseinen summa palautuu opetus- ja kulttuuriministeriöön, totesi Arve

Takaisin perittävät kaksi miljoonaa euroa maksaa Turku 2011 -säätiö. Summa on ollut jäädytettynä säätiön tilillä.