"Isisin vuokraisäntä" oikeuden eteen Pariisissa – vuoden 2015 terrori-iskujen oikeudenkäynnit alkavat

Oikeudenkäynnin tärkein kysymys on selvittää, tiesikö Jawad Bendaoud majoittaneensa terroristeja.

2015 Pariisin terrori-isku
muistokyntilöitä ja kukkia Bataclanin lähellä
Ihmiset toivat kukkia ja muistokynttilöitä terrori-iskussa kuolleiden muistolle Pariisissa 15. marraskuuta 2015.Julien Warnand / EPA

Marraskuussa 2015 Jawad Bendaoud seisoi kadulla mustassa takissa ja hupparissa. Tv-kameroiden valo heijastui silmälaseista, kun Bendaoud yritti parhaansa mukaan vakuuttaa toimittajat.

– En tiennyt heidän olevan terroristeja, Bendaoud sanoi.

– Joku pyysi minulta palvelusta, minä tein hänelle palveluksen. Minua pyydettiin asuttamaan joitain ihmisiä kolmeksi päiväksi ja niin tein. En tiennyt mistä he tulevat. Jos olisin tiennyt, en olisi majoittanut heitä, hän vakuutteli.

Viisi päivää aiemmin 130 ihmistä oli kuollut Pariisin terrori-iskuissa. Kaksi iskujen pääepäiltyä, Abdelhamid Abaaoud ja Chakib Akrouh, olivat piileskelleet Bendaoudin asunnossa. Abaaoud, Akrouh ja Abaaoudin serkku kuolivat poliisin rynnäköidessä asuntoon.

Yli kaksi vuotta terrori-iskujen sarjan jälkeen Pariisin tuomioistuin pyrkii määrittämään keskiviikkona alkavassa oikeudenkäynnissä, oliko Bendaoud todella niin pihalla kuin antoi ymmärtää tv-kameroiden edessä, vai majoittiko hän tietoisesti terroristeja. Kyseessä on ensimmäinen iskuihin liittyvä oikeudenkäynti.

"Naurunaihe itkun keskellä"

Bendoudin rynnäkön jälkeen antama haastattelu (siirryt toiseen palveluun) teki hänestä pilkan kohteen Pariisissa. Hänen välinpitämättömyyttään asunnossa majailevia ihmisiä kohtaan pidettiin huvittavana poliisin suuroperaation keskellä. Jopa Bendaoudin oma puolustusasianajaja on kutsunut häntä "naurunaiheeksi itkun keskellä".

Lehdistö on antanut toisen lempinimen: "Isisin vuokraisäntä".

31-vuotias ranskalaismies on tuomittu aiemmin kahdeksaksi vuodeksi vankilaan taposta. Hän vapautui vuonna 2013.

Bendaoudin lisäksi oikeuden eteen joutuvat myös hänen ystävänsä sekä poliisirynnäkössä kuolleen naisen veli.

Pariisin iskut toteuttaneista 10:stä terroristista vain yksi selvisi. Hänen oikeudenkäyntinsä on määrä alkaa helmikuussa.

Noin 15 ihmistä on pidätetty tai etsintäkuulutettu iskuihin liittyen.

Lähteet: AFP