Rovaniemen uusi uimahalli voisi tulla Lappi Areenaa alemmaksi rinteeseen

Aiemmin kaupunginhallitus linjasi, että Rovaniemellä yritetään säilyttää kaksi uimahallia.

uimahallit
kaavaluonnos Ounasvaaran liikuntahallien alueesta.
Uudessa kaavaluonnoksessa uimahalli tulisi urheiluopiston rinnalle ja Lappi Areenan alapuolelle rinteeseen.Rovaniemen kaupunki

Rovaniemen tekninen lautakunta on sysännyt tiistaina eteenpäin uuden uimahallin sijoittamista Ounasvaaralle urheiluopiston viereen. Uutta uimahallin paikkaa kaavaillaan rinteeseen Lappi Areenan alapuolelle.

Aiempi sijoituspaikka oli palloiluhallin ja urheiluopiston välinen nykyinen parkkialue. Siitä tulisi uusissa kaavasuunnitelmissa lähiliikunta-alue.

Alueesta laaditaan nyt yksi tai useampi luonnosvaihtoehto, joka tulee myöhemmin asukkaiden nähtäville.

Rovaniemen kaupunginhallitus on linjannut lokakuussa, että Rovaniemellä selvitetään kahden uimahallin mallia siten, että keskustan uimahalli säilyy ja Ounasvaaralle rakennetaan uusi halli.

Esitettiin lykkäämistä

Teknisen lautakunnan jäsen Jaakko Portti (vas.) esitti, että kaavoitushankkeeseen ei aleta tässä vaiheessa, vaan asia palautetaan valmisteluun odottamaan uimahallin hankesuunnitelmaa ja nykyisen kaupungin uimahallin kuntoarvion päivitystä. Portti perää selvitystä siitä, miten uimahalli voidaan säilyttää keskustassa useiden kaupunkilaisten toiveiden mukaisesti.

Portin esitystä ei kannattanut kukaan lautakunnan jäsenistä.