Disco Ensemble lopettaa kesken uuden nousukiidon

Suomen kovimpiin live-bändeihin lukeutuva Disco Ensemble soittaa viimeiset keikkansa joulukuussa.

Disco Ensemble
Jurassic Rock 2013, Disco Ensemble
Disco Ensemble vuonna 2013 Jurassic Rockissa.Juho Liukkonen / Yle

Parikymmentä vuotta sitten perustettu Disco Ensemble kertoi tänään tiedotteessaan lopettavansa. Yhtyeen mukaan päätökseen ei liity dramatiikkaa.

Lopettamisuutinen on silti pienoinen yllätys. Bändi julkaisi viime vuonna kuudennen albuminsa Afterlife, joka sai kiittävän vastaanoton. Muun muassa Soundi kehui (siirryt toiseen palveluun)levyä edeltäjäänsä Warriors-levyä virkeämmäksi.

Afterlife on myös ehdolla parhaan rocklevyn Emma-palkinnon saajaksi.

Ulvilalaislähtöinen Disco Ensemble ehti tehdä yli 800 keikkaa 24 maassa. Bändi niitti suosiota erityisesti Saksassa, jossa se nousi hetkellisesti stadion-luokkaan kiertämällä paikallisen suuruuden Die Toten Hosenin kanssa.

Bändille povattiin kansainvälistä läpimurtoa, joka kuitenkin jäi toteutumatta.

Disco Ensemble soittaa viimeiset keikkansa joulukuun alussa Helsingin Tavastialla.