Työilmapiiri halutaan tervehdyttää – Joensuun lyseon lukion rehtori siirretään pois työyhteisönsä johdosta

Päätöksen teki kaupungin hyvinvointijohtaja. Joensuun lyseon rehtori itse vastustaa välittömästi tehtävää siirtoa.

työilmapiiri
Joensuun lyseon lukio.
Janne Ahjopalo / Yle

Lyseon lukion työyhteisön ilmapiiriä yritetään kohentaa siirtämällä rehtori Petri Lehikoinen pois tehtävästään. Päätöksen takana ovat vaikeat työyhteisöongelmat, jotka paljastuivat viime syksynä tehdyssä kyselyssä. Jo tuolloin tiedotettiin, että Joensuun kaksi lukiota siirretään yhden rehtorin alaisuuteen ja lyseon rehtorille Petri Lehikoiselle on kaavailtu paikkaa kansainvälisyyden kehittämistehtävissä.

Lukiolaiset reagoivat näyttävästi (siirryt toiseen palveluun)(Karjalainen) oman rehtorin menetyksen uhkaan ja järjestivät ison mielenilmauksen Lehikoisen tueksi joulukuussa. Myös tukiadressiin kertyi valtavasti nimiä.

Lukiolaisten tuki ei kuitenkaan ratkaissut lyseon työilmapiiriasiaa. Hyvinvointijohtaja Riitta Huurinainen teki 24. tammikuuta päätöksen, jossa lyseon lukion rehtori siirretään koulutuspalvelujen määräaikaiseen kehittäjä-rehtorin virkaan 29. tammikuuta 2018 alkaen. Pesti on vuoden mittainen.

Hyvinvointilautakunta sai tiedon päätöksestä samana päivänä. Siirron perusteena mainitaan lyseon työyhteisön ilmapiirin tervehdyttäminen ja henkilöstön työhyvinvoinnin turvaaminen. Petri Lehikoista on kuultu ja hän on vastustanut siirtoa.

Lyseon lukion rehtorin tehtäviä oli aiemmin kaavailtu yhdistettäväksi Joensuun toisen, yhteiskoulun lukion rehtorin Esa Rädyn hoidettavaksi. Rehtorin tehtävien hoito ratkaistaan lähipäivinä.