Ainakin kolme ihmistä kuoli ja useita loukkaantui junaturmassa Pohjois-Italiassa

Paikallisjuna suistui raiteilta Milanon lähellä.

rautatieonnettomuudet
Raiteilta suistunut juna.
Flavio Loscalzo / EPA

Ainakin kolme ihmistä on kuollut, kun paikallisjuna suistui raiteilta Segratessa Milanon lähellä Pohjois-Italiassa torstaiaamuna.

Italian pelastusviranomaisten mukaan onnettomuudessa loukkaantui vakavasti 13 matkustajaa, kertovat uutistoimistot. Lievästi loukkaantuneita on noin sata.

Turman syy ei ole toistaiseksi selvillä.

Italian kartta.
Yle Uutiset

Juna oli matkalla Cremonan kaupungista Milanoon. Raiteilta suistuivat sen keskimmäiset vaunut.

Pelastustyöntekijät etsivät loukkuun jääneitä matkustajia vielä useita tunteja onnettomuuden jälkeen. Sisällä vaunuissa oli tiettävästi jumissa viidestä kuuteen ihmistä.

Alla italialaisen Sky TG24 -kanavan (siirryt toiseen palveluun) viestipalvelu Twitterissä julkaisema kuva tapahtumapaikalta.

Lähteet: AFP, Reuters