Hallitus antoi potkut valtakunnansyyttäjä Matti Nissiselle

Valtioneuvosto teki päätöksen yksimielisesti.

Matti Nissinen
Matti Nissinen.
Valtakunnansyyttäjä Matti NissinenMarkku Ulander / Lehtikuva

Valtioneuvosto on päättänyt irtisanoa valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen.

Päätös on odotettu, sillä oikeusministeriö ilmoitti keskiviikkona esittävänsä valtakunnansyyttäjän irtisanomista.

Valtioneuvosto arvioi päätöksessään valtakunnansyyttäjä Nissisen toimintakykyä kaikissa tehtävissään ja sitä, kuinka tuomio vaikuttaa syyttäjälaitoksen toimintaedellytyksiin.

Valtioneuvosto katsoo, että valtakunnansyyttäjällä on vaativa johtamis- ja lainkäyttötehtävä. Hän edustaa oikeusjärjestelmään keskeisesti kuuluvaa instituutiota, jolta edellytetään erityistä luotettavuutta.

Valtioneuvosto katsoo, ettei Nissinen enää ole täysin toimintakykyinen hoitamaan kaikkia valtakunnansyyttäjälle kuuluvia tehtäviä.

Virka edellyttää erityistä moitteettomuutta

Valtioneuvosto katsoo, että valtakunnansyyttäjän asemassa osittainenkin toimintakyvyn puute on syyttäjälaitoksen kannalta ongelmallinen. Sillä on välitön vaikutus koko oikeusjärjestelmän uskottavuuteen.

– Valtakunnansyyttäjän tehtävä on virka, jonka hoitamisessa voidaan edellyttää erityistä moitteettomuutta. Valtakunnansyyttäjän nauttima luottamus ja uskottavuus ovat keskeinen osa hänen toimintakykyään, toteaa oikeusministeri Antti Häkkänen.

– Esimiesasemassa ja virastopäällikkönä häneen voidaan kohdistaa korkeampia vaatimuksia kuin virkamieheen yleensä.

Nissisen toimintakyky valtakunnanoikeudessa kyseenalainen

Oikeusminsteriön laatimassa muistiossa korostetaan, että Nissisen ei voida katsoa hänen syykseen luetun rikoksen jälkeen enää olevan kykenevä uskottavasti valvomaan alaistensa syyttäjien toimintaa tai näyttämään esimerkkiä eettisten linjausten osalta.

Lisäksi valtakunnansyyttäjän toimivalta ajaa syytettä tasavallan presidenttiä, valtioneuvoston jäsentä, oikeuskansleria taikka oikeusasiamiestä vastaan sekä ministerivastuuasioissa korostaa valtakunnansyyttäjän erityistä asemaa koko oikeusjärjestelmässä.

Valtakunnansyyttäjä Nissisen tilanteessa on muistion mukaan kyseenalaista, onko hän täysin toimintakykyinen toimimaan syyttäjänä valtakunnanoikeudessa, jos hänen ajettavakseen tulisi esteellisyyteen liittyvä rikosasia.

Valtioneuvoston irtisanomispäätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valtakunnansyyttäjä Nissiselle maksetaan irtisanomisajan palkka kuudelta kuukaudelta.

Oikeusministeriö käynnistää pikaisesti valtakunnansyyttäjän viran hakuprosessin.

Taustalla korkeimman oikeuden virkarikostuomio

Oikeusministeriö kertoi kantanaan jo keskiviikkona, että Matti Nissisellä ei ole edellytyksiä hoitaa valtakunnansyyttäjän tehtävää korkeimman oikeuden joulukuussa antaman virkarikostuomion jälkeen.

Korkein oikeus tuomitsi Nissisen sakkorangaistukseen tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Oikeus katsoi, että Nissinen osallistui esteellisenä Valtakunnansyyttäjänviraston koulutushankintojen käsittelyyn ja päätöksentekoon. Koulutusta ostettiin yritykseltä, jonka perustaja ja osakas Matti Nissisen veli on.

Matti Nissinen palasi tuomion saatuaan hoitamaan virkaansa ja oikeusministeriö ryhtyi tämän jälkeen selvittämään, onko syytä ryhtyä virkamiesoikeudellisiin toimiin.

Lue myös:

Oikeusministeri valtakunnansyyttäjän potkuista: "Inhimillisesti ikävä asia, mutta virka on henkilöä suurempi"

Irtisanottu Matti Nissinen Ylelle: "Toivotan menestystä syyttäjälaitokselle"

Analyysi: Matti saa mennä – Ministeri hylkäsi vanhan soutukaverinsa ja teki helpon ratkaisun

Professori: Esitys valtakunnansyyttäjän irtisanomisesta odotettu ratkaisu

Oikeusministeriö esittää valtakunnansyyttäjä Nissisen erottamista

Valtakunnansyyttäjä Nissinen palaa hoitamaan virkaansa: "Kunnioitan KKO:n tulkintaa ja hyväksyn tuomion"

KKO:sta historiallinen päätös: Valtakunnansyyttäjälle sakkotuomio virkarikoksesta