HS: Niinistön kannatus sulanut 58 prosenttiin

Ylen aiemmin tänään julkistamassa mielipidemittauksessa Sauli Niinistöä kertoi äänestävänsä 63 prosenttia vastaajista.

presidentinvaalit
Sauli Niinistö 15.01.2018.
Sauli Niinistö Ylen presidenttitentissä.Derrick Frilund / Yle

Istuvan presidentin Sauli Niinistön kannatus on Helsingin Sanomien tuoreen presidenttigallupin (siirryt toiseen palveluun) mukaan sulanut 58 prosenttiin. Niinistön kannatus on pudonnut edellisestä HS:n mittauksesta (siirryt toiseen palveluun) kymmenen prosenttiyksikköä.

Vihreiden Pekka Haaviston kannatus on edelleen toiseksi suurin, 13 prosenttia. Kolmanneksi suurin kannatus on valitsijayhdityksen Paavo Väyrysellä, joka sai HS:n mittauksessa seitsemän prosentin kannatuksen.

Presidenttiehdokkaiden saamat kannatusluvut HS-gallupissa:

Sauli Niinistö (valitsijayhdistys) 58 %

Pekka Haavisto (vihr.) 13 %

Paavo Väyrynen (valitsijayhdistys) 7 %

Laura Huhtasaari (ps.) 5 %

Merja Kyllönen (vas.) 5 %

Tuula Haatainen (sd.) 5 %

Matti Vanhanen (kesk.) 4 %

Nils Torvalds (r.) 3 %

Tänä aamuna julkaistussa Ylen mielipidemittauksessa Niinistöllä oli 63 prosentin kannatus. Ylen mittaus tehtiin hieman pidemmällä ajanjaksolla ja se päättyi päivää ennen HS:n mittausta.

Helsingin Sanomien gallupiin haastateltiin 22.–24.1. yhteensä 500 ihmistä. Haastattelujen määrä on tavanomaista pienempi ja mittauksen virhemarginaali onkin 4,5 prosenttiyksikköä suuntaansa. HS:n gallupin on tehnyt tutkimusyritys Kantar TNS.

Ylen mielipidemittaukseen haastateltiin 1 422 henkilöä 17.–23.1. Ylen mittauksen virhemarginaali on 1,9 prosenttiyksikköä suuntaansa. Ylen mittauksen on toteuttanut Taloustutkimus.

Alma Median (siirryt toiseen palveluun) viime viikolla julkaisemassa mielipidemittauksessa Niinistön kannatus oli jo huvennut 58 prosenttiin.

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros järjestetään tämän viikon sunnuntaina. Jos joku ehdokkaista saa ensimmäisellä kierroksella yli puolet äänistä, hänet valitaan suoraan presidentiksi. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolia äänistä, järjestetään toinen kierros kahden viikon kuluttua.

Lue myös:

Analyysi: Numeroissa syy Niinistön hermoiluun, kokoomuslaisia siirtynyt jyrkempien leireihin – keskustele

Täältä löydät vaalikoneen, vaaligallerian ja muut Ylen vaalijutut

Missä Niinistö tietää olevansa huono? Kuka on vaikuttanut eniten Huhtasaaren ajatteluun? Presidenttiehdokkaat avaavat elämänsä