Nuorten jäykkyys huolestuttaa liikunta-ammattilaisia

Useiden kahdeksasluokkalaisten poikien selät ovat jäykkiä. Koululaisten liikuntatutkimuksessa tytöt olivat parempia punnertajia kuin pojat.

fyysinen kunto
Nuorten liikkuvuustesti
Move!-mittauksessa testataan muun muassa olkapäiden, alaselän, lantion ja alaraajojen liikkuvuutta.Opetushallitus / move-mittaus

Oletko nuori, mutta et pääse enää kunnolla kyykkyyn? Entä onnistuuko alaselän ojennus, kun istut jalat suorana lattialla vai jääkö selkä pyöreäksi?

Jos ei onnistu, niin on syytä olla huolissaan. Se on merkki liian vähäisestä liikkumisesta – ja jos ei meno parane, se vaikuttaa aikuisuuteen asti ikävällä tavalla.

Nuorten liikkuminen ja erityisesti tietenkin liikkumattomuus (siirryt toiseen palveluun) on jo pitkään herättänyt huolta (siirryt toiseen palveluun), eikä turhaan. Mittaustulokset koululaisten liikkuvuudesta antavat aihetta murehtia edelleen, kertovat uudet koululaisten Move!-liikuntatutkimuksen (siirryt toiseen palveluun) tulokset. Katso mittaustulokset täältä (siirryt toiseen palveluun).

Erot toimintakyvyissä suuret

Viime syksynä tehtyjen Move!-mittausten tulokset kertovat, että koululaisten väliset erot fyysisessä toimintakyvyssä ovat suuria. Osa koululaisista saa mittauksista hyviä tuloksia ja osa huolestuttavia, kertoo mittaukset teettänyt Opetushallitus. Tällä hetkellä vain kolmannes peruskoululaisista liikkuu suositusten mukaisesti eli tunnin päivässä.

Move!-mittauksilla testattiin nyt toista kertaa 5.- ja 8.-luokkalaisten kestävyyttä, nopeutta, lihasvoimaa, motoriikkaa ja liikkuvuutta. Move!-tuloksia ei käytetä oppilaiden arviointiin, eivätkä tulokset vaikuta liikuntanumeroon.

Testeistä nuoret saavat suoritusten mukaan hymynaamat: Hienosta tuloksesta saa leveän hymyn, aiemmin väsähtäneille tulee vaisumpi nauru ja heikoimmilla on tuloksena viivasuu.

Oheisesta videosta voi katsoa, kuinka Lappeenrannan Kesämäen koulun viidesluokkalaiset tekivät testit syksyllä 2016.

Move testi

Pojat jäykistyvät selästään

Erityisenä huolenaiheena on nyt poikien liikkuvuus: 30 prosenttia kahdeksasluokkalaisista pojista ei esimerkiksi pysty ojentamaan alaselkäänsä täysistunnassa. Viidesluokkalaisillakaan liike ei onnistunut joka viidenneltä.

Liikkuvuudessa tytöt ovat järjestään poikia parempia. Hieman yllättävä tulos on etunojapunnerruksissa. Niissäkin tytöt näyttävät peittoavan pojat. Leveitä hymysuita ropisee ja punnerrusmääriä näyttää olevan reilusti enemmän. Tätä kohtaa selittänee osin se, että tytöt saavat punnertaessaan pitää polvia maassa. Pojat tekevät punnerrukset polvet ilmassa.

Mittauksilla ja tulosten kokoamisella tähdätään siihen, että koululaiset motivoituisivat liikkumaan ja että vanhemmat, kouluterveydenhoitajat, liikunnanopettajat ja päättäjät saisivat objektiivista tietoa liikunnan lisäämiseen tähtäävien toimiensa perustaksi.

Tuloksia kirjattiin 50 000 viidesluokkalaiselta ja 10 000 kahdeksasluokkalaiselta.

_Tarkennus 25.1.2018. Tytöt saavat punnertaa polvet maassa. _

Lue lisää: Peruskoulun kuntotesti meni uusiksi – tiukaksi moitittu testi ei vaikuta liikuntanumeroon