Egypti vainoaa seksuaalivähemmistöjä – Uusin pidätysaalto alkoi sateenkaarilipun heiluttamisesta rock-konsertissa

Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat huolissaan Egyptin homoseksuaalien yhä lisääntyvästä vainosta. Maan parlamentti on väläyttänyt homoseksuaalisuden kriminalisoimista kokonaan.

Egypti
Homoseksuaalisesta toiminnasta syytetyt miehet kairolaisessa oikeudessa
Kairolainen tuomioistuin vapautti kolme vuotta sitten 26 miestä, joita oli syytetty homoseksuaalisesta toiminnasta kairolaisessa kylpylässä.Khaled Elfiqi / Epa

On lämmin syyskuun ilta Kairossa.

Lavalla soittaa suosittu libanonilainen indie-bändi Mashrou’ Leila. Yleisössä on tuhansia ihmisiä.

Kesken konsertin muutama heistä ottaa esiin sateenkaarilipun ja heiluttaa sitä ilmassa. Joku nappaa valokuvan lipusta konsertissa.

Kuva lähtee leviämään sosiaalisessa mediassa. Se aiheuttaa suuttumusta viranomaisissa.

Konsertin jälkeen poliisi pidättää kymmeniä konsertissa olleita ihmisiä “irstailusta epäiltynä”. Myös lippua heiluttaneet miehet pidätetään.

Samaan aikaan Egyptin media ja viranomaiset käynnistävät aggressiivisen kampajan, jossa kaikki konserttiin menneet leimataan “poikkeaviksi”.

Kymmeniä pidätetty

Konsertin jälkeen homoseksuaaleja on alettu vainota Egyptissä lähes systemaattisesti, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnestyn egyptiläinen tutkija Mohammed Ahmed. Myös vihapuhe mediassa heitä kohtaan on lisääntynyt. Pidätettyjen joukossa on ollut myös transihmisiä.

Arviolta 85 ihmistä on pidätetty konsertin jälkeen.

Viimeksi pidätyksiä tehtiin Aleksandriassa, jossa 10 ihmistä pidätettiin “irstailusta” epäiltynä. Iso osa pidätetyistä on yhä vankilassa, osa on vapautettu ja osa odottaa vapaalla oikeudenkäyntinsä jatkumista.

Amnestyn ja muiden ihmisoikeusjärjestöjen mukaan pidätettyjä on kidutettu ja nöyryytetty. Heidät on pakotettu riisutumaan, heille on naurettu ja heitä on tutkittu intiimeistä paikoista.

– Heidän homoseksuaalisuuttaan on esimerkiksi “tutkittu” laittamalla “tutkimuslaite” peräaukkoon, mitä Amnesty pitää kidutuksena, sanoo Ahmed.

Kriminalisointia on väläytelty

Mashrou’ Leila -yhtyettä on myös kielletty esiintymästä Egyptistä. Bändin laulaja on avoimesti homoseksuaali.

– Jos olisin tiennyt, että näin voi tapahtua, emme olisi ehkä esiintyneet, laulaja Hamed Sinno sanoo.

Hän on vaatinut kansainvälistä yhteisöä puuttumaan Egyptin pidätyksiin ja sanonut yhtyeen olevan erittäin järkyttynyt niistä.

– Olemme aina yrittäneet tuoda esille lauluissamme sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä asioita, olemme halunneet tarjota ihmisille mahdollisuuden identifoitua ja rohkaista heitä. Tämän jälkeen olemme kuitenkin kyseenalaistaneet kaiken ja pohtineet, ruokimmeko vain trolleja, laulaja Sinno kertoo Rolling Stones lehden haastattelussa (siirryt toiseen palveluun).

Vaikka Egypti on konservatiivinen maa, homoseksuaalisuus ei ole siellä laitonta. Viranomaiset kuitenkin usein pidättävät ihmisiä vedoten siihen, että nämä ovat rikkoneet julkista moraalia ja syyllistyneet “irstailuun”.

– Pidätyksiä on tehty jo vuosikymmenen ajan, mutta konserttiepisodin jälkeen ne ovat taas kiihtyneet, Amnestyn tutkija Mohammed Ahmed sanoo.

Pidätyksien jälkeen maan parlamentti on myös väläytellyt homoseksuaalisuuden kriminalisointia, ensi kertaa maan historiassa.

– Konsertin jälkeen moni tunnettu egyptiläinen on sanonut, että tällaiset arvot eivät sovi Egyptiin. Toisaalta osa ihmisistä on puhunut myös vainoja vastaan, Ahmed kertoo.

Pidätyksiin on riittänyt syyksi muun muassa poliisin saama tieto “epäilyttävistä miehistä”, jotka ovat vierailleet pidätettyjen asunnossa.

– Poliisi on myös jäljittänyt ihmisiä sosiaalisen median avulla lataamalla homoseksuaaleille suunnatun deittiaplikaation, Ahmed sanoo.

Demokratiaunelmat vaihtuneet systeemaattiseen vainoon

On myös arvioitu, että pidätyksillä Egypti haluaisi kääntää huomiota pois maan sisäisistä ongelmista.

Vuoden 2011 vallankumouksen jälkeen Egypti on ollut poliittisessa myllerryksessä. Demokratiahaaveista alkanut vallankumous on johtanut takaisin itsevaltaiseen hallintoon. Maata koettelevat niin terrori-iskut, nuorisotyöttömyys kuin köyhyys.

Egyptin kansannousun muistopäivä
Egyptin kansannousun muistopäivänä viime viikon torstaina Kairossa kuljetettiin kuorma-auton lavalla Egyptiä johtavan kenraali Abdel Fattah al-Sisin kuvaa.Khaled Elfiqi / Epa

Vallankumouksen jälkeen valtaan nousi vaaleilla valittu Muslimiveljeskunta, jota pian syytettiin kuitenkin itsevaltaisuudesta, tehottomuudesta ja politiikan islamisoinnista. Suuret massaprotestit sysäsivät vuonna 2013 presidentti Mohamed Mursin vallasta.

Tämän jälkeen maassa palattiin takaisin armeijan valtaan. Maata hallitsee tiukalla otteella armeijan kenraaali Abdel Fattah al-Sisi. Sisi äänestettiin valtaan eliitin tuella, ja hänen luvattiin tuovan vakautta poliittisiin myllerryksiin kyllästyneille egyptiläisille. Häntä pidettiin myös maltillisena johtajana.

Vakaus on kuitenkin tuotu erittäin kovalla hinnalla ja maltillisuus ollut johtamistyylistä kaukana.

Sisi on omaksunut samanlaiset, jopa tiukemmat itsevaltaiset otteet kuin häntä edeltäneet johtajat. Lukuisia demokratia-aktivisteja on pidätetty ja protestointi on käytännössä tukahdutettu. Monet ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet kansalaisten mystisistä katoamisista ja kidutuksesta.

Seksuaalivähemmistöjen vaino on yksi osa tätä laajempaa ihmisoikeuksien alasajoa.

“Kansainvälinen yhteisö voisi vaikuttaa Egyptiin”

Ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet kansainvälistä yhteisöä silmien sulkemiselta Egyptin ongelmilta. Myös länsimaat ovat olleet varsin hiljaa Egyptin ihmisoikeusrikkomuksista.

– Egyptin hallituksen linja on, että ykkösasia on nyt turvallisuus ja terrorismin vastainen taistelu, ihmisoikeudet voivat tulla myöhemmin. Länsimaat myötäilevät tätä linjaa. Ne ovat suhtautuneet erittäin pehmeästi Egyptin ihmisoikeusrikkomuksiin, Ahmed sanoo.

Egyptiläiset kansalaisjärjestöt yrittävät tehdä töitä vaikeiden olojen keskellä. Ne ovat puhuneet myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vainoa vastaan.

Ahmedin mukaan kansainvälinen yhteisö voisi myös halutessaan vaikuttaa Egyptin ihmisoikeustilanteeseen.

– Egypti on erittäin herkkähipiäinen siitä, millainen kuva siitä annetaan ulkomailla. Siksi erityisesti Egyptille poliittisesti tärkeiden maiden kritiikki painaisi paljon.

Hänen mukaansa näin on käynyt myös seksuaalivähemmistöjen kohdalla.

– Monia on alettu nyt vapauttaa, kun kansainvälinen yhteisö on pitänyt asiaa tapetilla. Muiden maiden tulisi jatkaa Egyptin aktiivista painostamista ihmisoikeuskysymyksissä, Ahmed toivoo.

Myös homoseksuaalisuuden kriminalisoivan lain valmistelu on nyt tauolla.

– Uskomme, että lain valmistelu kuitenkin jatkuu, jos kansainvälinen yhteisö yhteisö ei jatka painostusta, Ahmed epäilee.

Sanna Raita-aho, Istanbul