Nousiaisten kunnan vedenkeittokehotus jatkuu – "Harkitsemme tarkkaan, koska kloorauksen voi lopettaa"

Nousiaisten vesijohtoverkoston havaittiin saastuneen viikonloppuna. Vesi on yhä keitettävä, kunta kehottaa.

Juomaveden saastuminen
Vesihanasta valuu vettä.
Yle

Nousiaisten kunnan vedenkeittokehotus jatkuu. Kunnan ympäristöterveydenhuollon johtaja Kaisa Nivola kertoo, että vedenkeittokehotus jatkuu ainakin tiistaiaamuun asti.

Vesinäytteessä on esiintynyt koliformisia bakteereita ja E. colia. Koliformiset bakteerit osoittavat yleistä likaantumista ja E.colit ulosteperäistä saastumista.

– Menemme tänään ottamaan uusintanäytteet. Näytteiden tulokset tulevat huomenna. Sitä ennen emme voi tehdä veden suhteen mitään muuta kuin teknisiä huoltotoimenpiteitä, kertoo Nivola.

– Vasta kun saamme kaksi puhdasta näytettä, niin voimme poistaa vedenkeittokehotuksen, jatkaa Nivola.

Vesijohtoverkoston klooraaminen jatkuu nyt toistaiseksi. Samalla tehdään verkoston lisähuuhtelu ja puhdistus.

– Harkitsemme tarkkaan, koska kloorauksen voi lopettaa, avaa Nivola tilannetta.

Veden klooraus Nousiaisissa aloitettiin lauantaiaamuna. Kunta epäilee, että putkistoon olisi päässyt jokivettä vesijohdon vuodon korjauksessa viime viikon alussa.