Presidentti Niinistö pohjustaa uutta kautta – seuraa Niinistön ensimmäistä tilaisuutta suorana kello 15

Niinistö pitää ensimmäisen virallisen lehdistotilaisuutensa uudelleenvalintansa jälkeen.

presidentit
Valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö poistuu presidentinvaalien vaalivalvojaisista lumisateeseen Helsingin Säätytalolta sunnuntaina.
Presidentti Niinistön tiedotustilaisuus

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo ajatuksiaan edessä olevasta uudesta presidenttikaudesta. Hän pitää tiedotustilaisuuden kello 15 Mäntyniemessä.

Sauli Niinistö valittiin toiselle kaudelle eilen järjestetyssä presidentinvaalissa. Hänet valittiin ensimmäistä kertaa suorassa kansanvaalissa uudelle kaudelle jo ensimmäiselle kierroksella.

Niinistö sai 62,7 prosenttia kaikista äänistä, joten toista kierrosta ei järjestetä.

Yle esittää tilaisuuden suorana Yle Areenassa, Radio Suomessa ja TV1:ssä.

Presidentin virkaanastujaiset pidetään torstaina klo 12 alkaen eduskunnassa ja Presidentinlinnassa. Virkaanastujaisissa presidentti Niinistö puhuu kansanedustajille ja hallitukselle. Iltapäivän aikana presidentti käväisee tervehtimässä myös Kauppatorille kerääntyneitä kansalaisia linnan parvekkeelta noin klo 12.40.