Näin suosittuja valtiomiehet ovat – Ainakin yksi pesee Niinistön

Mielipidemittausten perusteella poliitikkojen suosio harvoin nousee heidän astuttuaan valtaan.

mielipidemittaukset & markkinatutkimukset
Ken on meistä suosituin? Vaalien välillä eri maiden päättäjien kannatusluvuista on vaikea saada täysin vertailukelpoista tietoa.
Ken on meistä suosituin? Vaalien välillä eri maiden päättäjien kannatusluvuista on vaikea saada täysin vertailukelpoista tietoa.FELIPE TRUEBA / EPA

Sauli Niinistö on erittäin suosittu poliitikko, mutta miten hän pärjää kansainvälisessä vertailussa? Katsotaanpa tuoreita kannatuslukuja.

Suomen istuva presidentti sai 62,7 prosenttia annetuista äänistä.

Ainakin Britannian pääministeri Theresa May olisi kateellinen näistä luvuista. Vain 29 prosenttia briteistä hyväksyy brexitin kanssa taistelevan pääministerin toimet, selviää Opinium-tutkimusyhtiön tekemästä kyselystä. (siirryt toiseen palveluun)

Atlantin toisella puolella Niinistön taakse jäisi kirkkain luvuin myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. Mielipidemittausten keskiarvo antaa Trumpille 39 prosentin kannatuksen. (siirryt toiseen palveluun)

Kanadan puolella päämisteri Justin Trudeau pärjäisi Niinistöä vastaan vähän paremmin, vaikka hänenkin suosionsa on jo kääntynyt laskuun. Viime vuoden joulukuussa Trudeaun kannatus putosi ensimmäisen kerran alle 50 prosentin, kun 47 prosenttia kanadalaisista ilmoitti tukevansa pääministeriä. (siirryt toiseen palveluun)

Manner-Euroopassa Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kannatusluvut alkavat jo hätyytellä Niinistön lukuja. Viimeisimmän mielipidemittauksen mukaan 49 prosenttia hyväksyy hänen toimensa. (siirryt toiseen palveluun) Macronin tähti on kuitenkin laskussa. Loppuvuodesta Macronin kannatus vielä kasvoi, mutta nyt suosio oli laskenut viidellä prosenttiyksiköllä.

Lähemmäksi Niinistön kannatusta pääseekin Saksan liittokansleri Angela Merkel. Uusimman kyselyn mukaan (siirryt toiseen palveluun) 53 prosenttia saksalaisista pitää hyvänä tai erittäin hyvänä, että Merkel jatkaa maan johdossa.

Euroopan äänikuninkaaksi Niinistöä ei kuitenkaan vielä auta kruunata.

Viime vuoden lopulla 81 prosenttia venäläisistä kertoi kannattavansa presidentti Vladimir Putinia, käy ilmi Levada-insituutin teettämästä kyselystä. (siirryt toiseen palveluun)

Vladimir Putin skoolaa samppanjalasilla.
Presidentti Vladimir Putinin uskotaan voittavan Venäjällä maaliskuussa pidettävät presidentinvaalit.Kirill Kudryavtsev / EPA