Susi palaa Eurooppaan – Suomi ei ole ainoa maa, jossa niiden oikeasta määrästä käydään keskustelua

Viime vuosina on tehty uusia susihavaintoja muun muassa Belgiassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Useimmista Länsi-Euroopan maista eläin hävitettiin yli sata vuotta sitten.

susi
Susi lumisessa maisemassa.
Martijn Smit / AOP

Belgiassa on havaittu tänä talvena ensimmäinen susi vuosikymmeniin. EU:n keskeisten toimielinten isäntämaa olikin viimeisiä Manner-Euroopan maita, johon sudet eivät olleet vielä palanneet osin pitkän tauon jälkeen.

Tuore susimaa on myös Itävalta. Vuonna 2016 WWF Itävalta kerto (siirryt toiseen palveluun)i, että sudet ovat lisääntyneet Itävallassa ensimmäistä kertaa yli sataan vuoteen. Saksaan sudet palasivat vuosituhannen vaihteessa ja esimerkiksi Ranskaan 1990-luvun alussa. Muutama vuosi sitten kerrottiin, että hukka on havaittu jopa Rambouillet`n metsässä aivan Pariisin länsipuolella. (siirryt toiseen palveluun)

Sudet eivät pelkästään valloita uusia maita, vaan myös lisääntyvät voimakkaasti. Saksan susikannan on kuvattu kasvavan "eksponentiaalisesti". Vajaa vuosi sitten Tanskasta sähkötettiin, että siellä on tavattu susilauma ensi kerran yli 200 vuoteen. (siirryt toiseen palveluun)

Useimmista Länsi-Euroopan maista susi hävitettiin jo kauan sitten. Englannissa ei ole ollut hukkia sitten 1500-luvun, ja läntisessä Manner-Euroopassakin se katosi melkein kaikista maista sata vuotta tai runsaat sata vuotta sitten.

Venäjä ja Ukraina pois lukien Euroopassa lasketaan olevan noin 12 000 sutta, jotka jakaantuvat kymmeneen erilliseen populaatioon. Susista noin 3 000 elää Iberian niemimaalla eli Espanjassa ja Portugalissa. Suuria susimaita ovat myös Romania (2 500) ja Italia (1 500).

Suomessa susien määräksi arvioitiin viime keväänä 150–180, mikä on noin puolet Ruotsin luvusta (355). Eroon vaikuttaa jonkin verran myös arvioinnin ajankohta, kertoo Luonnonvarakeskuksen Luken tutkimusprofessori Ilpo Kojola.

Ruotsissa susien määrä ilmoitetaan loppuvuoden kantana, eli määränä ennen metsästyskauden alkua. Suomessa taas arvioidaan metsästyskauden jälkeinen lukumäärä. Todellisuudessa maiden kannat ovat siis lähempänä toisiaan, kun arviot antavat ymmärtää, Kojola sanoo.

Viimeinen susihyökkäys 1970-luvulla Espanjassa

Suomessa susien määrä aiheuttaa säännöllisesti keskustelua niiden mahdollisesta uhasta. Moni pelkää erityisesti syrjäseutujen lasten voivan joutua niiden hampaisiin.

Tutkimusprofessori Ilpo Kojola.
Tutkimusprofessori Ilpo Kojola.Janne Ahjopalo / Yle

Kojolan mukaan sudet ovat kuitenkin pieni riski verrattuna muihin, joita suomalaislapsi kohtaa.

Suomessa sen enempää kuin muuallakaan Länsi-Euroopassa sudet eivät ole käyneet ihmisten kimppuun vuosikymmeniin. Kojolan mukaan tuorein tapaus on Espanjasta vuodelta 1974. Sekin jäi yksittäistapaukseksi.

Meillä muistetaan kuitenkin yhä noin 135 vuoden takainen episodi, jolloin Lounais-Suomessa 22 lasta joutui suden saaliiksi puolentoista vuoden aikana. Kojolan mukaan täysin varmaa ei ole, että kyse oli sudesta, mutta tapaukset loppuivat, kun vanha huonohampainen naarasyksilö tapettiin.

Episodista on sittemmin puhuttu ympäri Eurooppaa, koska muualla vastaavaa ei ollut sattunut pitkiin aikoihin.

Norjassa kiivaillaan sutta vastaan

Suhtautuminen susiin vaihtelee selvästi eri maiden välillä. Erityisen tiukkana ollaan Norjassa, jossa elelee vain puolensataa sutta.

Kojolan mukaan Norjaa eivät sido samanlaiset suojeluvaatimukset kuin EU-maita. Siellä on myös pari miljoonaa lammasta, jotka laiduntavat vapaasti enimmän osan vuotta.

Brittilehti The Guardianin jutussa (siirryt toiseen palveluun) haastatellaan norjalaista maatalousvaikuttajaa, jonka mielestä Norjassa ei tarvita susia.

– Näkemyksemme on, ettei Norjassa pitäisi olla susia, sanoo Oslon pohjoispuolella sijaitsevan Hedmarkin läänin maanviljelijöiden yhdistyksen puheenjohtaja Erling Aas-Eng. Hänen mukaansa Norjan alkuperäinen susikanta hävisi 1950-luvulla, ja nykysudet ovat peräisin Suomesta ja Venäjältä. Niitä ei kannata päästää Norjaan, hän sanoo.

Saksassa ollaan suopeampia

Saksassa suhtautuminen on paljon suopeampaa kuin Norjassa tai Suomessa. Kojolan mukaan suhtautuminen on neutraalimpaa ja moni ajattelee, että "olisipa mukava nähdä susi". Kojolan mukaan yksi selittävä tekijä voi olla, että Saksa on Suomea ja Norjaa kaupungistuneempi maa.

Saksassa monissa osavaltioissa toimii jopa susiasiamiehiä, jotka auttavat maanviljelijöitä hankkimaan sähköaitoja ja vahtikoiria karjansa suojaksi. Susien tappamasta karjasta voi myös saada taloudellista korvausta. Tältä osin tilanne on tosin samankaltainen Suomessa.

The Guardianin haastattelema apulaisprofessori Guillaume Chapron Ruotsin maatalousyliopistosta puolestaan huomauttaa, että eteläisessä Euroopassa, erityisesti Iberian niemimaalla, ihmiset ovat pohjoiseurooppalaisia valmiimpia jakamaan kotiseutunsa susien kaltaisten eläinten kanssa.

Iberiansusi
Iberiansusi.Terry Whittaker / AOP

Chapronin mukaan eteläisessä Euroopassa saatetaan helpommin hyväksyä se, ettei yhteiskunnassa kaikki ole aina ihan kohdallaan – päinvastoin kuin pohjoismaisessa sääntöyhteiskunnassa.

Kojolan mukaan esimerkiksi Intiassa erityisesti leopardit tappavat vuosittain huomattavan määrän ihmisiä ja sudetkin lähes vuosittain muutamia. Tapauksiin suhtaudutaan jossain määrin kuin kohtaloon, jota ei voinut väistää. Suhtautumisella lienee yhteys sikäläisen uskonnon ajatusmaailmaan, Kojola pohdiskelee.

"DNA-monitorointi kuntoon"

Suomessa monien huoli on, että sudet tappavat varsin paljon metsästyskoiria. Vuosittain yli 30, jopa 60 koiraa joutuu suden hampaisiin.. Viime vuosina koirat ovat kuolleet yleensä metsästystilanteissa, mutta sudet saattavat hakea niitä pihoistakin.

Tutkimusprofessori Ilpo Kojola sanoo entisenä koiranomistajanakin ymmärtävänsä hyvin, kuinka raskasta koiran menettäminen voi olla.

Hän toivookin, että meillä saataisin mahdollisimman nopeasti aikaiseksi susien kattava DNA-monitorointi Ruotsin ja Norjan tapaan. Ulosteista kerätyt DNA:t auttasivat luomaan tarkemman kuvan Suomen susikannasta.

– Vastaansanomaton kanta-arvio vähentäisi turhaa kiistelyä susien määrästä, hän sanoo.

Susi vai koira – tunnistatko kuvista?