1. yle.fi
  2. Uutiset

Irlanti ilmoitti aborttiäänestyksen ajankohdasta

Pääministeri Leo Varadkar on jo ilmoittanut kannattavansa abortin sallimista.

abortti
raskaustesti
AOP

Irlannin hallitus on päättänyt järjestää maassa kansanäänestyksen abortin laillistamisesta toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa.

Abortti kiellettiin Irlannissa perustuslakiin tehdyllä muutoksella vuonna 1983. Äänestäjiltä aiotaan kysyä, haluavatko he kumota 35 vuoden takaisen perustuslakimuutoksen.

Hallitus kokoontui päättämään äänestyksen ajankohdasta ja sanamuodoista maanantai-iltana.

– Kysymyksen täytyy olla kyllä tai ei. Haluammeko uudistaa aborttilakejamme vai emme? Minä tulen kannattamaan kyllä-ääntä. Omat näkemykseni abortista ovat kehittyneet ajan kuluessa. Elämänkokemus tekee sen, pääministeri kirjoitti Twitter-tilillään.

Pääministeri Varadkarin mukaan parlamentti ilmoittaa myöhemmin äänestyksen tarkasta päivämäärästä.

Irlannin parlamentin komitea suositteli joulukuussa, että kaikki raskaudenkeskeytykset sallitaan ilman rajoituksia 12 ensimmäisen raskausviikon aikana.

Irlannissa on yksi Euroopan tiukimmista aborttilaeista. Maan perustuslaki sallii raskauden keskeyttämisen ainoastaan, mikäli äidin henki on välittömässä vaarassa. Esimerkiksi raiskaus tai insesti eivät oikeuta aborttiin.

Irish Times -lehden viime viikolla julkaiseman mielipidemittauksen mukaan 57 prosenttia irlantilaisista haluaa lieventää maan tiukkaa aborttilainsäädäntöä, kun taas 29 prosenttia vastustaa lain muuttamista.

Lähteet: Reuters, AFP

Lue seuraavaksi