Kuopion Liikenne: Perjantaista tulee "todella hankala päivä" – työnseisaus peruu bussivuoroja myös muualla maakunnassa

Tuhannet matkustajat jäävät ilman bussikyytiä perjantaina. Työnseisauksen takia joukkoliikenteen paikallisvuorot palaavat normaaliksi perjantai-iltana.

Kuopio
Kuopion joukkoliikenne.
Toni Pitkänen / Yle

Ensi perjantaina toteutettava työnseisaus pysäyttää joukkoliikenteen Kuopiossa ja monin paikoin ympäri maata. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton jäsenet eivät aja vuoroja perjantaina kello 03–18-välillä.

Poikkeuksena on, että joitakin vuoroja ajetaan normaalisti haja-asutusalueilla. Myös Neulamäen, Nilsiän ja Siilinjärven palveluliikenteet ja Siilinjärven sisäiset linjat 42–48 ajetaan normaalisti.

Tiedot perjantaina ajettavista linja-autovuoroista löytyvät Kuopion seudun joukkoliikenne (siirryt toiseen palveluun) Vilkun verkkosivuilta. Kuopion Liikenne ajaa pikavuorot ja osan vakiovuoroista normaalisti. Muun muassa Kuopio–Varkaus- ja Kuopio–Pielavesi-linjoihin työnseisaus ei vaikuta.

Kuopiossa eniten paikallislinjoja ajavan Kuopion Liikenteen (siirryt toiseen palveluun) toimitusjohtaja Riku Sand on pahoillaan työnseisauksen aiheuttamasta harmista tuhansille matkustajille. Kuopion Liikenteellä on Kuopiossa paikallislinjoilla keskimäärin 23 000 matkustajaa päivässä.

Sandin mukaan odotettavissa on todella hankala päivä ja moni opiskelija ja työmatkaaja joutuu miettimään vaihtoehtoa, miten pääsee kouluun tai töihin perjantaina.

Varkaudessa Soisalon Liikenne (siirryt toiseen palveluun)ajaa perjantaiaamuna paikallislinjoja normaaliaikataulun mukaan. Päivällä tilanne kuitenkin muuttuu.

Linjoja 2, 3 ja 4 ei ajeta kello 11.10–12.10. Linjaa 1 ei ajeta kello 11.20–12.20. Varkaudessa päivän viimeiset vuorot ajetaan perjantaina Taulumäeltä kello 16.10.

Muun muassa Iisalmessa paikallislinjoja ajava Pohjolan Matka (siirryt toiseen palveluun) liikennöi tämänhetkisen tiedon mukaan perjantaina normaalisti kaikki vuorot. Tarkkoja tietoja perjantain työnseisauksen vaikutuksia linja-autovuoroihin löytyy bussiyhtiöiden verkkosivuilta.

Kuopiossa kaupunkiliikenne palaa normaaliksi perjantai-iltana kello 18 jälkeen. Työnseisauksella osoitetaan mieltä työttömyysturvan aktiivimallia vastaan.

AKT:n Kuopion osastolla on nykyisin vajaat tuhat työelämässä olevaa jäsentä.