Nousiaisten kuntaa kiusannut putkirikko on korjattu

Vauriokohdan lähellä oleva jätevesiputki oli myös rikkoontunut. Näin jätevesisaastuminen on myös mahdollista, kunta tiedottaa.

Juomaveden saastuminen
Vesi virtaa joessa.
Kalle Mäkelä / Yle

Nousiaisissa riehuneen vatsatautiepidemian osasyyksi epäilty putkirikko on korjattu.

Kunta tiedottaa, että vauriokohdan lähellä oleva jätevesiputki oli myös rikkoontunut. Näin jätevesisaastuminen on myös mahdollista.

Nousiaisten vesijohtovettä ehti vuotaa maastoon lähes kahden viikon ajan.

Kunta huomauttaa, että ruoka- ja juomaveden huolellista keittämistä on ehdottomasti jatkettava toistaiseksi. Kunnan vedenjakelupiste sijaitsee edelleen Moisiokodin pihassa.

Potilaista otettujen näytteiden alustavia tuloksia on saatu lisää kolmesta potilaasta. Näytteistä kaksi on todettu alustavasti positiiviseksi noroviruksen suhteen.

Potilastietojen keruu sairastuneista jatkuu terveyskeskuksessa edelleen. Tähän mennessä kerättyjen tietojen mukaan sairastamishuippu osuu viime viikon torstain ja lauantain väliselle ajalle. Sen jälkeen sairastavuus on kääntynyt laskuun, kunta tiedottaa.

Nousiaisten kunta jatkaa talousveden kloorausta. Mikäli putkisto joudutaan huuhtelemaan ja desinfioimaan, siitä tiedotetaan kaikille vedenkäyttäjille hyvissä ajoin.