Herätys: Trump piti ensimmäisen Kansakunnan tila -puheensa, rahoitusalan työriitaan sovintoehdotus, lumisateet saapuvat illalla

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Donald Trump
Saul Loeb / AFP

Trump piti ensimmäisen Kansakunnan tila -puheensa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump piti Kansakunnan tila -puheensa varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa. Puheessaan Trump sanoi muun muassa, että hän aikoo pitää auki kiistellyn Guantanamo Bayn vankilan.

Hän myös otti kantaa Isis-äärijärjestön vastaiseen taisteluun. Trumpin mukaan Yhdysvallat aloittaa nelikohtaisen maahanmuutto-ohjelman.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun Trump pitää koko kansalle suunnatun, Yhdysvaltain presidentin merkittävimpänä sisäpoliittisena esiintymisenä pidetyn puheen.

Rahoitusalan työriitaan sovintoehdotus

Minna Helle
Minna HelleHeikki Saukkomaa / Lehtikuva

Valtakunnansovittelija Minna Helle on jättänyt sovintoehdotuksen rahoitusalan työriitaan. Helle kertoo, että työriidan osapuolet vastaavat ehdotukseen perjantaina.

Työriitaa on soviteltu viime joulukuulta lähtien. Rahoitusalalla ei ole tällä hetkellä työnseisausuhkaa.

Altistumme sadoille kemikaaleille päivittäin – EU-tasoinen listaus antaa vihdoin tietoa niistä

kosmetiikkaa
AOP

EU:ssa käytettävät kemikaalit on rekisteröitävä Euroopan kemikaalivirastolle kesään mennessä. Noin 30 000 ainetta on ollut markkinoilla ilman tietoa, miten niiden turvallinen käyttö varmistetaan ja millaisia vaaroja käyttöön voi liittyä.

Monesta kemikaalista ei kuitenkaan edes ole olemassa tietoa esimerkiksi hormonaalisista vaikutuksista.

Ostaako kukaan käsivaihteisia autoja viiden vuoden kuluttua?

vaihteet autossa
Ismo Pekkarinen / AOP

Manuaalivaihteisten henkilöautojen suosio on syöksyssä. Viime vuonna rekisteröidyistä uusista henkilöautoissa enää 35 prosentissa oli käsivalintainen vaihteisto.

Muutoksen vauhtia kuvaa, että vielä vuonna 2015 myydyissä autoissa manuaalivaihteisto oli 49 prosentissa, josta se vuonna 2016 väheni 43 prosenttiin.

Pakkanen kiristyy ja tuuli voimistuu – illalla tulee lunta

keskiviikon sääkartta
Yle

Keskiviikkoaamuna lumisateita tulee vielä paikoin Uudeltamaalta kohti Perämerta yltävällä alueella. Myös Itä-Suomessa voi sataa hieman lunta, kertoo Ylen meteorologi Toni Hellinen.

Päivän edetessä lumisateet todennäköisesti heikkenevät ja pilvipeite rakoilee. Pakkanen kiristyy hieman tiistaihin nähden.

Voimistuva tuuli saa ilman tuntumaan vieläkin kylmemmältä. Illalla maan etelä- ja keskiosaan saapuu lännestä vähitellen lumisateita.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.