Velkakurimukseen ajautunut Sanna: Ilman suurta häpeäntunnetta olisin varmaan päässyt helpommalla

Yli 374 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä. Pitkään velkapiinaan joutunut Sanna harmittelee, ettei kyennyt hakemaan apua aikaisemmin.

Talousvaikeudet
Kuvituskuva
Yle Uutisgrafiikka

Runsas kymmenen vuotta sitten Sannalla pyyhki hyvin. Vastavalmistunut nuori nainen oli saanut heti vakituisen työpaikan ja aviomiehen yritys menestyi. Myös pankista otetut velat – opintolainat ja kulutusluotot – olivat hallinnassa.

Velkaa oli tosin alkanut kertyä jo kovin nuorena. Sanna lähti hankalien kotiolojen vuoksi asumaan omilleen jo peruskoulun jälkeen, kävi lukion opintolainan turvin ja lukion jälkeen opiskeli ammattiin niin ikään lainarahalla.

Ei se lainaraha hirveästi huolettanut, koska mä sain heti vakituisen työpaikan.

Sanna

Sanna otti kulutusluottoa niin takuuvuokriin kuin huonekaluihin, kun taloudellista apua ei ollut muuten saatavilla. Elämä opiskelijana oli sujunut kädestä suuhun eikä säästöjä ollut kertynyt.

– Ei se lainaraha hirveästi huolettanut, koska mä sain heti vakituisen työpaikan ja tuntui, että töitä riittää, Sanna muistelee.

Ylivelkaantunut hän ei mielestään ollut – niin kauan kuin kaikki meni hyvin.

– Meidän taloudellinen tilanne silloisen miehen kanssa oli hyvä, mutta ei niitä nuorempana otettuja pienempiäkään lainoja tullut kuitenkaan maksettua takaisin kokonaan, en tiedä miksi. Maksettiin pikkuhiljaa takaisin, ja otettiin hieman lisääkin lainaa, kun muutettiin uuteen asuntoon, Sanna kertoo.

Näin tekee moni muukin suomalainen. Taantuman aikana asuntolainoja on kyllä otettu maltillisesti, mutta kuluttajina suomalaiset elävät yhä hanakammin velaksi. Suomen Pankin mukaan kulutusluottojen määrä on reippaassa kasvussa ja entistä enemmän turvaudutaan vakuudettomiin kulutusluottoihin.

Sairastuminen romahdutti talouden täysin

Sanna vaihtoi uuteen työpaikkaan ja palkka nousi. Rahat riittivät hyvin ja hän maksoi luottojensa kuukausieriä vaivatta muutaman vuoden.

Kolmenkymmenen ikävuoden tienoilla elämä muuttui kuitenkin vaikeammaksi. Sanna tunsi kuormittuvansa ja mielenterveyden kanssa alkoi olla ongelmia. Se johti lopulta vakavaan sairastumiseen. Sanna päätyi vuodeksi sairaalahoitoon psykoosin vuoksi.

Tuon vuoden aikana myös aviomiehen yrityksellä alkoi mennä huonosti ja hänen tulonsa romahtivat. Myös Sannan tulot putosivat roimasti, välillä niitä ei ollut lainkaan. Sairauspäivärahojen päättyessä Sanna oli jopa kolme kuukautta ilman mitään tuloja ennen kuin kuntoutustukea koskevat hakemukset etenivät.

Aloin pelätä postin tuloa, ja jos puhelin soi, en uskaltanut vastata vieraisiin numeroihin.

Sanna

Kun Sannan tila lopulta koheni ja hän pääsi kotiin, karmea tilanne valkeni. Lainojen lyhennykset olivat jääneet hoitamatta, karhukirjeitä ja ulosottouhkauksia kertynyt – eikä rahaa velkojen hoitamiseen ollut käytännössä lainkaan.

– Se oli ihan järkyttävää. Siinä vaiheessa ihan kaikki ei ollut vielä ehtinyt mennä ulosottoon, vaan laskuja tippui koko ajan postiluukusta. Aloin pelätä postin tuloa, ja jos puhelin soi, en uskaltanut vastata vieraisiin numeroihin. Kyllä se pelko varmasti hidasti toipumistanikin, Sanna kuvailee.

Lopulta rahattomalta ja pahasti velkaantuneelta pariskunnalta meni koti alta. He muuttivat aluksi miehen konkurssikypsän yrityksen toimistotiloihin, myöhemmin järjestyi sukulaisen kautta uusi vuokra-asunto.

Velat makasivat ja kasvoivat korkoa. Joitain pieniä laskuja lukuun ottamatta kaikki menivät lopulta ulosottoon.

– Siihen aikaan piti vielä itse käydä hakemassa paperi käräjäoikeudesta. Siitä jäi hirveä kammo. Hävetti. Siellä katsoivat aina siihen malliin, että koetas nyt vähän ryhdistäytyä.

Kaikilla ei ole varaa pahaan päivään

Velkakierteen lumipallo lähtee usein liikkeelle jostain yllättävästä kriisitilanteesta ja usein näitä kriisiyttäviä asioita tulee vielä useita peräkkäin, kertoo ylivelkaantuneita auttavan Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar.

– Todella iso osa suomalaisista elää tilanteessa, jossa selvitään taloudellisesti kuivilla, jos kaikki menee hyvin ja oma tilanne jatkuu nykyisenlaisena. Ja kun hankala tilanne tulee, toisilla on varakeinoja ja -tuloja enemmän kuin toisilla. Usein velkakierteen takana on pienituloisuus.

Viime kädessä vastuu rahojen riittämisestä ja talouden tasapainosta on tietysti kuluttajalla itsellään. Pantzarin mielestä oman talouden täysi hallinta on kuitenkin nykyisin vaikeampaa kuin ennen kenelle tahansa. Meille on tarjolla yhä enemmän helppoja tapoja maksaa ja kuluttaa eri välineillä.

Kun pieniä luottoja tulee enemmän ja enemmän yhteen ja samaan talouteen, kokonaisuuden hallitseminen on kyllä tavattoman vaikeaa

Juha A. Pantzar, toimitusjohtaja, Takuusäätiö

Ja tiukkoihin tilanteisiin on tarjolla helppoja pikaratkaisuja, kuten pikavippejä ja vakuudettomia kulutusluottoja. Niihin moni sortuu varoituksista huolimatta.

– Markkinoilla on tarjolla paljon kaupallisia rahoituskeinoja. Sinulle tarjotaan pientä maksuerää ja kohtuullisen pitkää maksuaikaa, kyllähän se houkuttaa. Mutta kun niitä pieniä luottoja tulee enemmän ja enemmän siihen yhteen ja samaan talouteen, kokonaisuuden hallitseminen on kyllä tavattoman vaikeaa, Pantzar kuvailee.

Jokin mittari oman talouden hallinnan vaikeudesta on maksuhäiriömerkintöjen määrän kasvu. Täysi-ikäisistä suomalaisista yli kahdeksalla prosentilla on tällä hetkellä maksuhäiriömerkintöjä – siis arviolta lähes joka kymmenes suomalainen aikuinen elää tilanteessa, jossa hän on rampautunut kuluttajana.

Suomen Asiakastiedon mukaan maksuhäiriöiden määrä on ollut kasvussa ja ne kasautuvat yhä enemmän samoille ihmisille. Yleistä on se, että ihminen on velkaantunut useaan paikkaan.

Maksuhäiriömerkintä vaikuttaa pitkään

Talousvaikeudet ja hankaluudet ajoivat Sannan lopulta avioeroon. Hän muutti uuteen avoliittoon ja arki tasaantui, mutta velat pysyivät.

Vakituisessa työssä ja terveenä otetut ja kohtuulliselta tuntuneet lainat olivat muuttuneet korkojen kera kymmenien tuhansien eurojen taakaksi. Kuntoutuspäivärahasta meni vuosien ajan kolmasosa ulosottoon. Sanna otti yhteyttä velkaneuvojaan, jonka avulla hän alkoi etsiä valoa tunnelin päähän.

Sanna yritti käydä myös töissä, parhaimmillaan se onnistui noin vuoden ajan. Ratkaiseva käänne tapahtui muutama vuosi sitten, kun Sanna sai päätöksen työkyvyttömyyseläkkeestä. Vakituinen tulo mahdollisti sen, että Sanna pystyi hakemaan Takuusäätiön takausta pankin järjestelylainaa varten.

Siinä kaikki velat yhdistettiin yhteen könttään ja lainanmaksuun laskettiin tarkasti kuukausierä, joka jätti rahaa myös elämiseen. Tätä lainaa Sanna on nyt lyhentänyt pari vuotta.

En saa koiralle vakuutusta, koska minulla on vielä maksuhäiriömerkintä, joka raukeaa elokuussa.

Sanna

Piinalliset vuodet veloissa ovat tehneet Sannasta varovaisen. Hän säästää koko ajan pienistä tuloistaan pahan päivän varalle.

– Välittömästi kun sovin lainan maksusta, sovin myös siitä, että joka kuukausi siirtyy muutama kymppi säästötilille. Ja se on ollut tarpeen: esimerkiksi nyt hajosi jääkaappi-pakastin ja olisin ollut ihan lirissä ilman säästöjä.

Pikavippeihin Sanna ei ole missään vaiheessa sortunut eikä velkaantunut lisää. Se laskettiin eduksi, kun järjestelylaina myönnettiin. Maksuhäiriömerkinnät kuitenkin vaikuttavat arkeen vieläkin.

– Joudun luopumaan esimerkiksi koirastani. En saa koiralle vakuutusta, koska minulla on vielä maksuhäiriömerkintä, joka raukeaa elokuussa. En uskalla ottaa sitä riskiä, että koira sairastuu, enkä pysty maksamaan eläinlääkärilaskuja.

Talousneuvojen hakemiseen liitetään outoa häpeää

Takuusäätiön toiminnanjohtajan Juha A. Pantzarin mukaan moni rankka velkaantuminen vältettäisiin, jos ihmiset uskaltaisivat hakea apua ja talousneuvontaa aiemmin.

– Meillä on jokin ihmeellinen eetos, että talousasiat ovat henkilökohtaisia asioita ja niistä pitäisi pystyä selviämään itse. Se on ikään kuin kunnia-asia. On erikoista, että esimerkiksi kukaan ei häpeä hakea sijoitusneuvoja, mutta luottojen hoitoon on häpeä hakea talousneuvoja, Pantzar sanoo.

Myös Sanna kertoo, että velkaantuminen hävetti ja häpeä puolestaan lamaannutti. Hän ei juurikaan puhunut ongelmistaan esimerkiksi sukulaisille, ennen kuin asiat olivat jo jonkinlaisessa järjestyksessä.

– Todella paljon oli häpeää, vaikka minähän olin sairas. Mietin, että miksi olin niin sinisilmäinen ja miksi en vain soitellut ja hoitanut asioitani. Se tunne oli suuri tosi pitkään.

Sittemmin häpeä on jo hälventynyt. Kokemukset ovat kuitenkin niin kipeitä, ettei hän halua kertoa tarinaansa julkisesti kasvoillaan ja koko nimellään.

Muita velkavaikeuksissa olevia hän kannustaa hakemaan avoimesti apua ajoissa.

– Itsekin mietin nyt, että jos ei olisi hävettänyt niin paljon, olisinko päässyt helpommalla: asiat hoituneet paremmin ja saanut apua.

** Sannan ohjeita velkakierteen kuristamille:**

  • Tärkein maksettava on vuokra. Jos saat merkinnän vuokraveloista, on todella vaikea saada uutta asuntoa
  • Tartu toimeen heti, kun saat laskun ja tiedät, että maksussa on ongelmia. Soita velkojalle, kerro tilanteesi ja yritä sopia esimerkiksi lykkäyksestä tai osamaksusta
  • Ota yhteyttä velkaneuvojaan ajoissa
  • Varmista, että rahaa on myös lääkkeisiin ja ruokaan
  • Muista tiukassa tilanteessa esimerkiksi kirkon diakonia-apu

Lue myös:

Velkaneuvontaan pisin jono Oulussa, lyhin Joensuussa – Ensi vuonna voit itse valita mistä neuvontayksiköstä haet apua

Yli 20 000 ihmistä lisää velkaloukussa – yhä useammalla pikavippejä, kulutusluottoja ja vuokria rästissä

Sähköiset laskut maksetaan paperilaskuja paremmin ajallaan – Jopa 25 % paperilaskuista myöhässä