Lopen tulevalla kunnanjohtajalla tuomio törkeästä rattijuopumuksesta

Tieto Mikko Salmelan tuomiosta tavoitti Lopen valtuutetut vasta samana päivänä, kun valtuusto valitsi uuden kunnanjohtajan.

Loppi
Mikko Salmela
Mikko Salmelan arkisto

Lopen kunnanjohtajaksi maanantaina valitun Mikko Salmelan tuomio törkeästä rattijuopumuksesta on herättänyt vilkasta keskustelua Lopella.

Oikeustieteen maisteri Mikko Salmela on tuomittu Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tuomio on annettu kirjallisessa menettelyssä ja päivätty 16. elokuuta 2017. Tuomion koeaika päättyy maaliskuun lopussa 2019. Lisäksi hän sai 60 päiväsakkoa, joista maksettavaa kertyi 3 420 euroa. Ajokiellon viimeinen voimassaolopäivä on 12. huhtikuuta 2018.

Juopuneena ajaminen tapahtui Vihdissä 12. toukokuuta 2017. Salmelalla oli mittaushetkellä 1,24 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Törkeän rattijuopumuksen raja on 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa.

Salmela "häpeissään ja pahoillaan"

Salmela myönsi tekonsa oikeudelle ja kertoi, että oli vaikeassa elämäntilanteessa ja matkalla naisystävänsä luokse. Ajamaan lähteminen oli typerä ja ajattelematon ratkaisu, hän kertoo vastauksessaan oikeudelle.

Yle tavoitti Mikko Salmelan keskiviikkona, mutta hän ei halunnut antaa haastattelua asiasta.

Törkeästä rattijuopumuksesta kirjoitti ensimmäisenä uutisen verkkoon Aamuposti, jonka jälkeen Mikko Salmela kiirehti tunnustamaan tuomionsa myös Lopen julkisessa Facebook-ryhmässä.

Salmela kirjoitti olevansa asiasta äärimmäisen häpeissään ja pahoillaan. Tiistai-iltana tehdyssä päivityksessä hän toteaa, että se oli "suuri virhe, jota ei tekemättömäksi saa". Ryhmässä asiasta on käyty vilkasta keskustelua ja monet toivottavat Salmelan tapahtuneesta huolimatta tervetulleeksi Lopelle.

Tieto valtuutetuille kokouspäivänä

Lopen vs. kunnanjohtaja Pekka Leppänen valottaa, miten tieto Salmelan tuomiosta tuli valtuuston kokouspäivänä maanantaina Lopen valtuutetuille.

– Sain minulle tuntemattomalta henkilöltä viikonlopun aikana sähköpostiviestin, jonka sisällön varmistin maanantaiaamuna Salmelan Mikolta.

– Kun hän oli varmistanut, että hänellä on kortti kuivumassa, ilmoitin asian valtuustoryhmien puheenjohtajille eli heidän kauttaan se oli valtuutettujen tiedossa ennen kokousta. Heillä oli ryhmäkokoukset ennen valtuuston kokousta eli varmasti keskustelivat asiasta, Leppänen kertoo.

Kokouksessa Salmelan valinnasta äänestettiin suljetuin lipuin ja Salmela tuli valituksi äänin 19-8. Seitsemän valtuutettua jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.

EDIT: 31.1.2018 klo 19.23 lisätty lause, että Aamuposti teki aiheesta uutisen ensimmäisenä verkkoon.