Nämäkin eläimet ovat reissanneet lentokoneen matkustamossa – Riikinkukon matka tyssäsi lähtöselvitykseen

Finnairilla sylissä matkaavaksi terapiaeläimeksi kelpuutetaan ainoastaan koira.

matkailu
riikinkukko lentokentällä
Dexteriksi kutsutun riikinkukon lento katkesi lyhyeen.The Jetset / Facebook

Newyorkilaisen naisen matkanteko tyssäsi Newarkin lentokentällä, kun hänen matkakumppaniltaan kiellettiin pääsy United Airlinesin lentokoneeseen.

Naisen matkakumppani oli riikinkukko, BBC uutisoi. (siirryt toiseen palveluun)

Naisen mukaan lintu tarjosi hänelle "henkistä tukea", mutta lentoyhtiön katsoi, ettei riikinkukko täytä terapiaeläimelle asetettuja ehtoja.

Jotkut lentoyhtiöt sallivat erilaisten terapiaeläinten ottamisen mukaan matkustamoon. Näiden sylissä reissaavien eläinten katsotaan auttavan psyykkisistä ongelmista kärsivien ihmisten matkantekoa.

Yleensä terapiaeläimen saaminen matkustamoon vaatii omistajalle kirjoitetun lääkärintodistuksen. Terapiaeläimet ovat aika ajoin herättäneet keskustelua siitä, minkälainen eläin voidaan ylipäätään kelpuuttaa terapialemmikiksi.

Pari vuotta sitten yhdysvaltalainen Jodie Smalley lensi Seattlesta Salt Lake Cityyn kalkkunan kanssa.

Marraskuussa 2014 Angelica Spanos poistettiin US Airwaysin lennolta, kun hänen terapiaeläimensä – Hobie niminen possu – alkoi ulostaa ja vinkua ennen koneen lähtöä.

Koirat kelpaavat, kissat laatikkoon

Finnair on sallinut terapiaeläimet muutaman vuoden ajan Yhdysvaltain lennoilla. Muille lennoille henkistä tukea antavia eläimiä ei kelpuuteta.

– Nyt ei puhuta suurista määristä. Joitain kertoja terapiaeläimiä on kyllä lentänyt, arvioi Finnairin viestintäpäällikö Satu Haataja.

Terapiaeläin saa olla matkustajan sylissä lennon ajan. Kun turvavyövalo syttyy, lemminkin on siirryttävä jalkatilaan. Omaa istuinpaikkaa terapialemmikille ei tarvitse ostaa.

Finnairilla ainoastaan koira hyväksytään terapiaeläimeksi. Omistajalla tulee myös olla lääkärintodistus lemmikin tarpeellisuudesta.

– Terapiakoiran tulee mahtua omistajan istuimen edessä olevaan jalkatilaan, joten se määrittelee koiran kokovaatimuksia. A330 business -luokassa painorajana on 10 kilogrammaa, Haataja kertoo.

Meidän turresta terapiakoira?

Koira omassa sylissä voi kuulostaa houkuttelevalta ajatukselta, ja yksityiseltä lääkäriltä voi Suomessa saada jos jonkinlaisen paperin.

Viestintäpäällikön tiedossa ei kuitenkaan ole tapauksia, joissa terapiaeläinkäytäntöä olisi yritetty väärinkäyttää.

– Lääkärintodistus pitää olla, Haataja korostaa.

Toki joskus eläimet reissaavat matkustamossa ilman terapialemmikin papereita.

Esimerkiksi Qatar Airways sallii matkustajalle turistiluokassa kuusi haukkaa. Palvelulle on ilmeisesti kysyntää, sillä lentoyhtiöllä on oma verkkosivu haukkojen kuljetuksesta. (siirryt toiseen palveluun)