Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä revitään vanhoja haavoja auki. Keski-ikäiset Franzin veljekset Victor (Santeri Kinnunen) ja Walter (Eero Aho) muistavat kaiken kovin eri tavoin. On katkeruutta, pettymystä ja kaunaa, toisen syyttelyä omista valinnoista. Eikä perheestään pääse eroon, ei edes kuolleesta isästä. Tai tämän vuosikausia säilötystä jäämistöstä.
Arthur Miller kirjoitti Hinnan 1968. Se on tavallaan sisarteos 20 vuotta vanhemmalle, usein Suomessakin esitetylle Kauppamatkustajan kuolemalle. Molemmissa suomitaan materialismin ylivaltaa ja elämänpettymystä perheen kautta.
Hinta kertoo veljeksistä, joiden perheeseen pörssiromahdus jätti häpeän ja avuttomaksi heittäytyneen isän. Veljistä nuorempi otti isän kontolleen, jätti opinnot ja päätyi poliisiksi, vanhempi lähti opiskelemaan kirurgiksi ja tekemään komeaa uraa. Isän kuolemasta on 16 vuotta, eivätkä veljet ole sen koommin olleet keskenään tekemisissä.
Kuolleen miehen jälkeensä jättämä röykkiö antiikkihuonekaluja on nyt kuitenkin hoidettava jonnekin, sillä talo, jossa niitä on säilytetty, puretaan. Sen vuoksi veljekset joutuvat kohtaamaan, penkomaan jäämistöä myös vähemmän fyysisesti. Seuraa ottelu, jossa lasketaan paljonko kukin on valinnoistaan maksanut nuorena, ja paljonko maksaa niistä nyt.
Oman lusikkansa soppaan tuovat miestään muutokseen patistava Victorin vaimo (Aino Seppo) ja erikoinen antiikkikauppias (Esko Salminen), joka oikeastaan ei edes halua ostaa antiikkia. Se nimittäin kestää ikuisesti, mikä on ongelma maailmassa, joka perustuu kertakäyttöisyyteen ja tilapäisyyteen.
Ensimmäistä kertaa Helsingin Kaupunginteatteriin ohjaava Paavo Westerberg on saanut ympärilleen kovatasoisen ryhmän. Hän kuvailee olevansa siitä äärimmäisen kiitollinen, sillä Millerin teksti antaa paljon eväitä taitavalle näyttelijälle.
– Miller tarjoaa aika rikasta näyttelijänruokaa. Sekä tarinassa, että henkilöissä on kerroksellisuutta, joka tarjoaa näyttelijälle mahdollisuuden sukeltaa aika syvälle.
Westerberg halusi tarttua Hintaan juuri nyt, sillä se on hänen mielestään käsittämättömän ajankohtainen – niin kuin klassikot ovat.
– Se on suorastaan viiltävän ajankohtainen! Valitettavasti vielä ajankohtaisempi kuin silloin kun se kirjoitettiin. Millerin katse on hirveän silmäntasainen ja tarkka siinä, miten se asettuu pienen ihmisen puolella. Miller kysyy peruskysymyksiä, esimerkiksi sellaisia, että mikä on ihmisen arvo.
Erityisesti ohjaajaan vetoaa Hinnan sisältämä, draamaan kauniisti piilotettu yhteiskunnallinen kritiikki. Westerberg uskoo, että teatteri voi saada katsojan havahtumaan.
– Sellaiset rakenteet, joita me emme arjessa tule kyseenalaistaneeksi, tulevat tällaisessa draamassa näkyviin ihmisen ja ihmisyyden kautta. Se kysyy, onko tässä länsimaisessa yhteiskunnassa ja elämäntavassa sijaa inhimillisyydelle ja ymmärrykselle. Lopulta se kysyy, onko tässä maailmassa sijaa rakkaudelle.
Ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterissa 1.2.
