1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lastenhuolto

Lastensuojelun karu totuus: Yhdellä sosiaalityöntekijällä asiakkaana jopa 130 lasta

Lastensuojelun tilanne on vaikeutunut entisestään. Suomessa on kuntia, joissa ei ole ainuttakaan lastensuojelun sosiaalityöntekijää. Raskaaseen työhön on vaikea houkutella tekijöitä.

lastenhuolto
poika pelaa tietokonepeliä kuulokkeet päässä
Mårten Lampén / Yle

Torstaina julkistettu Kuntaliiton Lastensuojelun kuntakysely (siirryt toiseen palveluun) on paikoin karua luettavaa. Siihen on koottu uusimmat tiedot lastensuojelun palveluiden saatavuudesta, työn kuormittavuudesta ja käytössä olevista resursseista.

Vastaava kysely tehtiin edellisen kerran viisi vuotta sitten (siirryt toiseen palveluun). Nyt lastensuojelutahot arvioivat, että moni asia on entisestään huonontunut. Kyselyssä ilmenee huoli lastensuojelun voimavaroista ja henkilöstön riittävyydestä.

Avoimeen virkaan ei välttämättä tule yhtään hakemusta.

Aila Puustinen-Korhonen

– Pätevistä sosiaalityöntekijöistä on kova pula. Avoimeen virkaan ei välttämättä tule yhtään hakemusta, kertoo erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen Kuntaliitosta.

Raskasta työtä ja paljon lapsia

Lastensuojelu koetaan erittäin kuormittavaksi työksi, jossa vaaditaan vahvaa paineensietokykyä. Pahimmillaan yhdellä sosiaalityöntekijällä saattaa olla asiakkaanaan jo 130 lasta. Heitä ei ehditä tavata tai tehdä kirjauksia asiakasrekisteriin.

Vastaajat ovat huolissaan työtaakastaan. "Jos tavoitteena on noin 30 asiakasta, niin virkoja tulisi olla noin puolet lisää", todetaan yhdessä kyselyn vastauksista.

Myös sijaisia on entistä vaikeampi saada.

– Ammattihenkilölaki toi voimaan tullessaan aiempaa tiukemmat kelpoisuusvaatimukset sijaisille, mikä on vaikeuttanut tilannetta, toteaa johtava lakimies Sami Uotinen Kuntaliitosta.

Lapset vailla mielenterveyspalveluita

Kuntakyselystä myös ilmenee, että lastensuojeluasiakkaat saavat entistä huonommin mielenterveyspalveluita. Koska kunnat eivät voi niitä tarjota, lapsia ohjataan sijaishoitoon ja he jäävät vaille tarvitsemaansa apua.

Huolenaiheita ovat lisäksi perheneuvoloiden pitkät jonot, poliisiresurssin vähäisyys sekä viiveet poliisille tulleiden lastensuojeluilmoitusten käsittelyssä.

Positiivisena kehityksenä Aila Puustinen-Korhonen mainitsee, että viranomaisten välinen tiedonvaihto on parantunut. Hyvää on sekin, että moniammatillista tiimityötä on tarkoitus lisätä. Jatkossa sosiaalityöntekijät joutuisivat harvemmin ratkomaan vaikeita lastensuojelukysymyksiä aivan yksin.

Lapsi ja aikuinen leikkivät leluilla.
Toni Pitkänen / Yle

Sote lisää epävarmuutta

Kyselyssä tiedusteltiin myös kuntien lastensuojelun näkemyksiä sote-uudistuksesta. Lastensuojelu siirtyy uudistuksessa vuonna 2020 kunnilta 18 maakunnan vastuulle. Kyselyssä todetaan, että tilanteeseen liittyy paljon epävarmuutta ja sote-uudistuksen suurin riski on palveluiden heikentyminen.

– Ennen sotea olisi vielä paljon tekemistä, Aila Puustinen-Korhonen sanoo.

Kuntaliiton lastensuojelukysely toteutettiin viime vuoden lopulla. Siihen vastasi 93,2 prosenttia kaikista Suomen 180 lastensuojelun järjestäjätahosta. Järjestäjät edustavat 278 kuntaa. Kyselyn väestöpeitto on 96 prosenttia.

Lue seuraavaksi