Salon ruotsinkielistä koulua käy vain 15 oppilasta, mutta kaupunki pitää koulusta tiukasti kiinni

Salon ruotsinkielisen alakoulun uskotaan voivan houkutella kaupunkiin uusia asukkaita.

Suomen ruotsinkieliset koulut
Oppilaita koulussa
Alicia Karhu, Ronja af Björksten ja Siri-Mari Lintula musiikintunnilla luokanopettaja Meri Järnströmin kanssa.Monica Forssell / Yle

Salo pitää tiukasti kiinni ruotsinkielisestä alakoulustaan, vaikka oppilaita on vähän.

Tänä lukuvuonna Salo svenska skolaa käy 15 oppilasta, ja tulevalla lukuvuodella määrän odotetaan laskevan vielä yhdellä tai kahdella oppilaalla.

Ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen päättyi tiistaina, eikä kukaan ollut ilmoittautunut ruotsinkieliseen kouluun.

Luokanopettaja Meri Järnströmin mielestä se tuntuu surulliselta.

– Ottaisimme mielellämme vastaan joitain ekaluokkalaisia, Järnström sanoo.

Kaupungin johto ei ole huolissaan

Salon kaupungin lasten ja nuorten palveluiden päällikkö Pia Setälä ei ole huolissaan. Hänen mukaansa oppilasmäärä on pidetty vakaana, ja kaupungin on tärkeää tarjota opetusta ruotsiksi myös jatkossa.

Järnström on sitä mieltä, että kaupunki arvostaa ruotsinkielistä koulua ja uskoo että se voi houkutella kaupunkiin uusia asukkaita.

– On hienoa, että niin suomalaisessa kaupungissa kuin Salo on ruotsinkielinen koulu.

Ruotsinkielinen koulu toimii samoissa tiloissa Uskelan koulun kanssa. Siellä lapset pääsevät kontaktiin muiden lasten kanssa, vaikka ruotsinkielisiä oppilaita onkin vähän. Lisäksi oppilailla on pääsy liikuntasaliin, ruokasaliin ja muihin suuremman koulun tiloihin, joita pikkukoulussa ei muuten olisi.

Samalla myös salolaiset lapset huomaavat, että kaupungissa puhutaan muutakin kuin suomea.

Oppilaita koulussa
Ruotsinkielisellä koululla on Uskelan koulutalossa oma käytävä.Monica Forssell / Yle

Pienessä koulussa opettajilla on aikaa keskittyä jokaiseen oppilaaseen yksilöllisesti. Opettaja Heidi Sourander kertoo, kuinka hän kollegoineen purskahti nauruun nähtyään uuden opetussuunnitelman, jossa painotetaan oppilaiden yksilöllistä valvontaa.

– Me olemme työskennelleet täällä niin koko ajan. Emme voi tehdä töitä muulla tavalla, Sourander sanoo.

Kuudennen luokan jälkeen oppilaat voivat jatkaa ruotsinkielistä koulua joko Turussa tai Karjaalla tai siirtyä suomenkieliseen kouluun Salossa. Useimmat alkavat käydä koulua Turussa.