Nikolas, 18, tähtää armeijan erikoisjoukkoihin papan ohjeilla – "Osaan pitää pääni kylmänä"

Jos kantti ja kunto kestävät, Nikolas Itälästä tulee kova jätkä: laskuvarjojääkäri.

erikoisjoukot
Nikolas Itälä avannossa Päijänteellä Korpilahdella
Isto Janhunen / Yle

Nikolas Itälä, 18, nousee seisomaan hyisessä avannossa hitaasti. Hän on ollut kyykyssä, kaulaa myöten 0-asteisessa vedessä – pitkään.

Itälä pulahtaa neljä kertaa viikossa mummolan avantoon Korpilahden Oittilassa. Ensimmäistä kertaa hän ei edes muista.

– Ainahan se on kylmä, kun siellä käy. Pitää vain odottaa rauhassa, että keho lämmittää itsensä. Kun keskittyy hengittämiseen, ei tunnu vesikään niin kylmältä.

Mummola on Itälälle rakas paikka. Hän viihtyy isovanhempiensa seurassa ja luottaa heidän neuvoihinsa. Jäiden sekaan hän sukelsi, kun pappa kertoi selkävaivojensa jääneen avantoon.

– Pappa on tosi terve ukko, joten kyllä avannossa jotain taikaa on. Kylmä auttaa erityisesti hermoston, miksei myös lihasten palautumiseen.

Nikolas Itälä avannossa Päijänteellä, vatsalihakset näkyy
Hyinen hetki mummolan rannassa.Riika Raitio / Yle

Ja molempia hän kyllä tarvitsee, sillä Itälä treenaa kovaa: juoksee pitkiä lenkkejä painoreppu selässä ja hiihtää umpihangessa. Tähtäimessä on paikka puolustusvoimien erikoisjoukoissa, laskuvarjojääkärikoulutuksessa. Toinen vaihtoehto on Rajavartiolaitoksen erikoisrajajääkärikoulutus.

Rauhallisuus on piirre, joka Itälästä suorastaan huokuu. Hän kuulostaa puheissaan ikäistään vanhemmalta, mutta myös sinnikkäältä, kylmähermoiseltakin.

Siellähän äijistä tulee kuin veljeksiä, kun ollaan yhdessä kovissa harjoituksissa.

Nikolas Itälä

Itälä uskoo, että piirteet ovat ainakin osin synnynnäisiä, mutta ne ovat saaneet vahvistusta, kun hän on ollut paljon ikäistään vanhemmassa seurassa – papan kanssa.

Ehkä se on tuonut myös rohkeutta, koska hän on "aina halunnut tehdä jotain erikoista, tavallisuudesta poikkeavaa".

Nikolas Itälä laskuvarjojääkärien pääsykokeissa.
Vuorossa erikoisjoukkoihin pyrkivien reppujuoksukoe Kouvolassa.Juha Korhonen / Yle

Haave erikoisjoukoista kypsyi teini-ikäisenä. Hän uskoo, että siitä olisi hyötyä tulevaisuuden työuralla, ja ainakin siellä pääsisi kunnolla haastamaan itsensä.

– Olisihan se kokemus, ja siellähän äijistä tulee kuin veljeksiä, kun ollaan yhdessä kovissa harjoituksissa.

Itälän armeijan käyneet kaveritkin pitävät koulutusta kovana juttuna. He ovat myös kannustaneet Itälää ottamaan koko palvelusajasta kaiken irti.

Ura puolustusvoimissakaan ei ole poissuljettu, pikemminkin se on toinen vaihtoehtoehdoista. Se toinen on jatkaa rakennusalalla, johon hän on kouluttautunut oppisopimuksella.

Kylmä ja kuuma vuorotellen auttavat uneen

Erikoisjoukkoihin pääsy vaatii paljon kuntoa, niin henkistä kuin fyysistä. Liikuntaa Itälä on harrastanut aina: lapsena ja nuorena telinevoimistelua, sittemmin hiihtoa, juoksua ja kuntosalia. Ja parkouria eli "hyppimistä ja pomppimista".

Kova ja tavoitteellinen treenaaminen on nuorten keskuudessa jopa muoti-ilmiö, sen Itäläkin tunnistaa. Hänelläkin on paljon kovaa treenaavia kavereita.

Nikolas Itälä treenaa erikoisjoukkoihin juoksee Korpilahdella
Itälällä ei aina ole lenkkiseuraa, sillä iäkäs Eve-koira ei jaksa enää juosta pitkiä matkoja.Isto Janhunen / Yle

Itälälle urheilulla on sitä syvempikin merkitys: hän haluaa olla terve.

– En jaksaisi treenata kovaa, ellen söisi puhdasta ja terveellistä ruokaa. Kun siihen päälle nukkuu tarpeeksi, hyvälaatuista unta, ukko palautuu kunnolla.

Oman ruokavalionsa hän on löytänyt perehtymällä asiaan ja testaamalla, mikä hänelle sopii parhaiten. Treeniä puolestaan on viikossa keskimäärin viisi kertaa: juoksua, punttisalia, hiihtoa, uintia.

Keinoja hyvään yöuneenkin hän on testannut. Jo hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa Itälä laittaa puhelimen pois ja välttää kirkkaita valoja.

– Unenlaatua parantaa ja rauhoittumisessa auttaa esimerkiksi kylmä ja kuuma: avanto ja sauna, vuorotellen.

Ysin poikaa ei lukio kiinnostanut

Erikoisjoukkojen pääsykokeisiin treenaamisessa tärkeä moottori on motivaatio – sitä Itälän mielessä tarvitaan jokaisessa tavoittelemisen arvoisessa asiassa.

Hän ei usko, että mitään saa ilmaiseksi. Joskus se vaatii kipua vasten treenaamista.

– Unelmien eteen on tehtävä kovasti työtä. Kun treenatessa tuntuu pahalta tai etten jaksa, ajattelen, että on vain puskettava läpi. Kivusta oppii myös nauttimaan.

Itälä myöntää olleensa aina hieman ujo, mutta sisukas: "täysillä on menty aina".

Etenen rauhassa ja annan asioiden jalostua.

Nikolas Itälä

Mallia hän on saanut myös aktiivisesta lähipiiristä, joka ei viihdy sohvalla, vaan puuhailee koko ajan jotain.

Itälä viihtyy luonnossa muutenkin kuin suksilla tai metsäkanalintujahdissa. Hän on kiitollinen siitä, että hän on voinut viettää paljon aikaa maalla papan seurassa.

– Hänen opeistaan on hyötyä. Osaan pitää pään kylmänä.

Nikolas Itälä avannossa Päijänteellä Korpilahdella
Riika Raitio / Yle

Kun peruskoulu päättyi, Itälälle oli aivan selvää, että hän haluaa päästä pian käsiksi ammattiin, mieluiten ulkotöihin. Opettajat yrittivät ysin poikaa kovasti houkutella lukioon, mutta käsillä tekeminen voitti.

Talonrakentajaksi valmistumisen jälkeen töitä on riittänyt. Ellei puolustusvoimat vie miestä mennessään, hän palaa rakennuksille. Yksi vaihtoehto voisi olla opiskella rakennusmestariksi tai -insinööriksi.

– Etenen rauhassa ja annan asioiden jalostua. En halua tehdä äkkinäisiä päätöksiä.

Mikäli Itälä läpäisee hakuprosessin, hän astuu palvelukseen heinäkuussa.

Avannosta hän uskoo löytävänsä myös karaistumista. Sitä tarvitsee erikoisjoukoissa, mutta myös rakennustyömailla.