Kaikki talviolympialaisista!

Korkein hallinto-oikeus tyrmäsi kyläläisten toiveet kunnan vaihtamisesta

Alus-Niemenkylä halusi siirtyä Porista Kankaanpäähän, mutta valtiovarainministeriö ja oikeusasteet eivät lämmenneet toiveelle.

korkein hallinto-oikeus (hallintotuomioistuimet)
Lavia kartalla
Lavia kuuluu nykyisin Poriin.Kimmo Gustafsson / Yle

Lavian kunnan osana Poriin vuonna 2015 liitetty Alus-Niemenkylä joutuu jäämään osaksi Poria. Kylän asukkaiden enemmistö halusi siirtää kylän osaksi Kankaanpäätä.

Korkein hallinto-oikeus on nyt hylännyt (siirryt toiseen palveluun) kyläläisten valitukset, jotka koskivat hallinto-oikeuden ja valtiovarainministeriön asiasta tekemiä päätöksiä.

"Heikentäisi Laviaa"

Alus-Niemenkylässä asuu noin 158 ihmistä. Kylä sijaitsee 66 kilometrin päässä Porin keskustasta ja 22 kilometrin päässä Kankaanpään keskustasta.

Oikeus perustelee kyläläisten toiveet tyrmäävää ratkaisuaan sillä, että jos Alus-Niemenkylä siirrettäisiin Kankaanpäähän, Poriin vielä jäävän Lavian kaupunginosan palvelujen järjestäminen vaikeutuisi merkittävästi. Oikeuden mukaan ei ole myöskään osoitettu, ettei Pori pystyisi järjestämään kyläläisille palveluita.

Pori suhtautui jo alun perin kielteisesti Alus-Niemenkylän siirtämiseen Kankaanpäähän. Kankaanpää puolestaan kannatti rajojen siirtelyä.