Keskitysleiriltä selvinnyt Puolan holokaustilaista: "Hulluutta, minut varmaan pidätetään, kun sanon näin"

Arvostelu Puolan senaatin tänään hyväksymää holokaustilakia kohtaan jatkuu. Sen on tulkittu kieltävän juutalaisten kansanmurhan historiallisena tosiasiana.

Puola
halina
Keskitysleiriltä selvinnyt Halina Birenbaum puhui tammikuussa 2015 Auschwitz-Birkenaun vapauttamisen 70-vuotisjuhlassa Oswiecim-Brzezinkassa niin kutsutulla kuolemanportilla.EPA/Jacek Bednarzyc

– Hulluutta.

Näin sanoo Halina Birenbaum, joka on yksi harvoista tuhoamisleireiltä selvinneistä Puolan juutalaisista. Puolassa juutalaisia kuoli kolme miljoonaa.

Puolan senaatti hyväksyi lain, jonka mukaan toisen maailmansodan aikaisten keskitysleirien kutsuminen puolalaisiksi leireiksi voi johtaa enintään kolmen vuoden vankeustuomioon. Myös syytökset Puolan osallisuudesta kolmannen valtakunnan rikoksiin ovat kiellettyjä vankeusrangaistuksen uhalla.

– Pelkään, että Puolan hallitus pidättää minut nyt, kun sanon näin, saksalaisten pidätykset vuosikymmeniä sitten kokenut Birenbaum sanoi Israelin armeijan radiohaastattelussa.

Kirjailijana tunnetuksi tullut Birenbaum näki ja koki omin silmin keskitysleirin kauhut pahamaineisessa Auschwitzissa Puolassa.

"Sitä mitä juutalaisille tapahtui, on mahdotonta käsittää"

– Sitä mitä juutalaisille tapahtui keskitysleireillä oli järjetöntä ja mahdotonta käsittää.

Israelin liikenneministeri Yisrael Katz tulkitsee monen muun israelilaisen tavoin, että Puola haluaa kieltää osallisuutensa juutalaisten kansanmurhaan.

Vain hetkeä ennen kuin Puolan senaatti äänesti laista, myös Yhdysvallat pyysi Puolaa miettimään lakia uudestaan. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan se saattaa kaventaa sananvapautta ja vaientaa akateemista keskustelua.

Puolan apulaispuolustusministerin Jaroslaw Gowin totesi, että hallitus pyrkii kaikin tavoin "minimoimaan tappiot, jotka lain myötä syntyneessä kohussa ovat syntyneet."

– Meidän ei tosiaankaan ollut aikomusta saada aikaan kansainvälistä kriisiä. Mutta siihen päädyttyämme, päätimme, että puolustamme Puolan hyvää mainetta Siksi senaatti hyväksyi lain, hän sanoi.

Senaatti hyväksyi lain torstaina äänin 57-23. Presidentin allekirjoitettavaksi sen on määrä tulla kolmen viikon kuluttua.

Aiheesta lisää tässä.

Aiheesta muualla:

Poland’s Senate backs Holocaust speech law (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AP