Ilmastonmuutos laihduttaa jääkarhuja – hylkeenpyynti ohenevalla jäällä yhä vaikeampaa

Uuden yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan osa jääkarhuista saattaa laihtua keväällä jopa 2,5 kiloa päivässä.

ilmastonmuutos
Jääkarhu uimassa Alaskan rannikolla.
Jääkarhu uimassa Alaskan rannikolla.Jim Lo Scalzo / EPA

Näin keväisin jääkarhujen pitäisi kerätä rasvakerrosta. Mutta uuden tutkimuksen mukaan osa karhuista laihtuu.

Tutkijoiden mukaan syynä on ilmastonmuutos ja Pohjoisen jäämeren sen myötä oheneva jääpeite. Jääkarhut pyytävät keväällä jäällä hylkeitä, mutta ohenevan jääpeitteen takia se on aiempaa vaikeampaa.

Yhdysvaltain geologisen tutkimuskeskuksen ja Santa Cruzin yliopiston tutkijat seurasivat videokameroilla ja aktiivisuusmittareilla varustettujen kaulapantojen avulla yhdeksää jääkarhua kolmena peräkkäisenä keväänä. Myös karhujen veriarvoja ja painoa tarkkailtiin.

Jääkarhuista viisi laihtui tutkimusjakson aikana. Keskimäärin 175 kiloa painavat eläimet saattoivat laihtua jopa 2,5 kiloa päivässä. Yksi karhu laihtui kymmenen päivää kestävän tutkimusjakson aikana 23 kiloa.

– On kyse melkoisesta painonmenetyksestä, sanoo tutkimusraportin kirjoittaja biologi Anthony Pagano.

Jääkarhuja tutkittiin huhtikuussa, jolloin niiden pitäisi laihtumisen sijaan lihoa. Painoa pitäisi tulla lisää, jotta ne voisivat saada pentuja, ruokkia niitä ja selvitä tulevasta talvesta.

Jotta jääkarhut saisivat edes sen verran energiaa, kuin ne keväällä kuluttavat, niiden tulisi pyytää ainakin yksi hylje 5–10 päivän välein.

Jääpeitteen ohenemisen takia hylkeiden pyytäminen on kuitenkin aiempaa vaikempaa.

Pitkällä aikavälillä ilmastonmuutos johtaa tutkijoiden mukaan siihen, että jääkarhuista tulee yhä pienempiä ja ne tekevät vähemmän pentuja, joista yhä harvempi jää eloon.

Lähteet: AP