Iloinen uutinen Saimaalta: Norppia syntymässä jopa ennätyspaljon ja kanta on kasvussa

norppa
Joukko aktiiveja kolasi apukinoksia norppien pesämateriaaliksi Ruokolahdella, Saimaalla.
Joukko aktiiveja kolasi apukinoksia norppien pesämateriaaliksi Ruokolahdella tammi- ja helmikuun vaihteessa 2018.Tommi Parkkinen / Yle

Viime aikojen runsaat lumisateet ja kinostunut lumi lupaavat hyvää saimaannorpan pesinnälle. Metsähallituksen suojelubiologi Jouni Koskelan mukaan parhaassa tapauksessa jopa 90 uuden kuutin raja saattaa tänä keväänä mennä rikki.

Niin paljon kuutteja ei ole syntynyt koko 1980-luvun alussa alkaneen aktiivisen kantalaskennan aikana.

– Olosuhteet norpan pesinnälle näyttävät tällä hetkellä todella hyviltä. Kanta on kolmen neljän prosentin kasvussa, ja mahdollista on, että tästä tulee ennätysvuosi, Koskela sanoo.

– Kyllä syntyvien norppien määrä näyttäisi ainakin 80–90:n välillä olevan.

Kalastusrajoitukset purevat

Taustalla ovat viitisen vuotta sitten voimaan tulleet tuntuvat laajennukset Saimaan kalastusaluerajoituksiin. Niistä ajoista hengissä selvinneet norpat ovat nyt saavuttaneet tai saavuttamassa sukukypsyyden, joten synnyttävien norppien sukupolvi on voimistumassa.

– Norppia pitäisi periaatteessa syntyä joka vuosi edellisvuotta enemmän, jos ikäviä yllätyksiä ei satu, Koskela sanoo.

Norppanaaras synnyttää helmi–maaliskuussa yhden kuutin, joskus erittäin harvoin kaksi. Kuuttia varten se kaivaa rantakinokseen pesän, joten riittävä lumen määrä on pesinnän kannalta ratkaisevan tärkeää.

Jos lunta ei ole riittämiin, kuutti saattaa syntyä avojäälle, mikä heikentää sen selviytymismahdollisuuksia huomattavasti.

Ilmastonmuutos ison mittakaavan uhkana

Isoimpana uhkana lajin tulevaisuudelle on ilmaston lämpeneminen siinä määrin, että lumi- ja jäätilanne Saimaalla heikkenisi pysyvästi. Käytännössä se tarkoittaisi yleistyviä helmi–maaliskuun lämpimiä jaksoja, jolloin lämpötila juuttuisi pidemmäksi aikaa plussan puolelle.

– Ilmastonmuutoksen kautta se uhka tulee. Pidempi lämpöjakso sulattaisi norpalle kolatut apukinoksetkin, Koskela sanoo.

Vapaaehtoisvoimin tehtävä apukinosten kolaaminen pyritään saattamaan loppuun tämän viikon alkupäivinä.

Saimaannorppia arvioidaan tällä hetkellä olevan noin 380. Laji on erittäin uhanalainen.