1. yle.fi
  2. Uutiset

Bussissa oli lämmin tunnelma hallitusta vastaan

Mielenilmaukseen matkalla olleet eteläsavolaiset pääluottamusmiehet haluaisivat pitkäaikaistyöttömiä neuvottelupöytiin ja ymmärrystä syrjäytyneille.

Perjantain mielenilmaus
UPM Pelloksen vaneritehtaiden työntekijöiden pääluottamusmies Erkki Immonen.
UPM Pelloksen vaneritehtaiden työntekijöiden pääluottamusmies Erkki Immonen on mukana mielenilmauksessa Helsingissä perjantaina.Esa Huuhko / Yle

Perjantaiseen Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön (SAK) mielenilmaukseen Helsingissä matkattiin sankoin joukoin myös Etelä-Savosta.

– Täällä on lämmin tunnelma. Ihmiset ajavat työttömien asemaa, sanoo Mikkelin Sokoksen pääluottamusmies Ulla Leskinen.

Mielenilmauksen päätavoite on vastustaa aktiivimallia (siirryt toiseen palveluun). Leskisen mukaan työntekijät hyväksyvät aktiivimallin, jos he eivät tekisi mitään. Leskisen mielestä aktiivimalli ja hallituksen toimet ovat epäreiluja.

– Lähdimme kikyyn (kilpailukykysopimus). Mietittiin, mitä tehdään, että vältetään leikkaukset. Sitouduimme kikyyn, mutta hallitus ei.

Leskinen myöntää, että päivän mielenilmaus hankaloittaa ihmisten elämää perjantaina.

– Jos se ei missään näkyisi, ei sillä olisi mitään vaikutustakaan.

Leskinen muuttaisi jatkossa koko suomalaista sopimuskäytäntöä. Hänen mielestään neuvottelupöytiin pitäisi saada sellaisia ihmisiä, jotka tietävät asioista.

– Asiantuntijat ovat niitä, jotka ovat kokeneet työttömyyden. Siellä voisi olla neuvottelemassa esimerkiksi pitkäaikaistyöttömiä.

"Pystymme vaikuttamaan aktiivimallin kakkosvaiheeseen"

Samassa bussissa oli mukana UPM Pelloksen vaneritehtaiden pääluottamusmies Erkki Immonen.

Immonen kertoo olevansa mukana, vaikka hänellä on vakituinen työpaikka. Immonen kuitenkin toteaa, että samankaltaisten toimien kohteeksi hänkin voisi joutua.

– Ikää on 59 vuotta. Pääsisin eläkeputkeen. Ihan sama raippahomma ja samat velvoitteet tulisi minullekin kuin nuoremmille työttömille, jos jäisin eläkeputkeen.

Immosen mielestä aktiivimalli on eriarvoistava, koska Suomi on laaja maa eikä kaikilla ole samankaltaisia mahdollisuuksia työnhakuun. Lisäksi Immonen miettii, että työelämän vaatimukset ovat nykyään kovia ja ihmiset erilaisia.

– On väliinputoajia, syrjäytyneitä, jotka eivät pysty toimimaan samalla tavalla kuin ne, jotka ovat lukeneempia. Kaikki automatisoituu ja digitalisoituu. Pitää olla pirun hyvä joka asiassa. Kaikki olemme erilaisia persoonia ja ihmiset oppivat asioita eri viisiin.

Immonen uskoo, että ammattiyhdistysliike ei todennäköisesti pysty voimassa olevaa aktiivimallia enää muuttamaan.

- Aktiivimallin kakkosvaiheeseen pystymme vielä vaikuttamaan.

Lue seuraavaksi