1. yle.fi
  2. Uutiset

Kriittinen nettiarvostelu voi käydä kalliiksi – yhdysvaltalaishotelli lähetti asiakkaalle 350 dollarin lisälaskun

Indianan osavaltio on haastanut hotellin oikeuteen ja vaatii asiakkaalle vahingonkorvauksia. Samantyyppisiä tapauksia on ollut myös muualla.

matkailu
Kahvitarjotin hotellin sängyllä.
Nicolas Rung / AOP

Likaiset vuodevaatteet, viemärinhajua, hyönteisiä. Eikä henkilökuntaa missään. Indianan osavaltiossa sijaitseva Abbey Inn -hotelli oli jotain aivan muuta, kuin siellä viime maaliskuussa yöpynyt amerikkalaispariskunta oli kuvitellut.

Pariskunta kirjoitti puutteista kriittisen arvostelun hotelleja arvioivalle nettisivustolle.

Mutta pahoittelujen tai hyvityksen sijaan he saivat hotellista kirjeen, joka väitti arvostelua herjaavaksi ja uhkasi oikeudenkäynnillä. Pian he huomasivat, että hotelli oli veloittanut heidän luottokortiltaan 350 dollarin lisämaksun.

Hotelli perusteli toimintaansa sen nettisivuilla olleella tekstillä. Sen mukaan hotellilla on oikeus veloittaa asiakkaan luottokorttia, jos tämä arvostelee hotellia julkisesti, mutta ei ole antanut hotellille mahdollisuutta korjata ongelmia majoittumisen aikana.

Sanomalehti The Washington Post kertoo (siirryt toiseen palveluun), että hotellissa yöpynyt Katrina Arthur otti yhteyttä Indianan osavaltion oikeusviranomaisiin. Joulukuussa osavaltio haastoi hotellin oikeuteen.

Osavaltio vaati hotellin omistajaa maksamaan Arthurille vahingonkorvauksia ja haluaa kieltää hotellin epäoikeudenmukaisen ja yksipuolisen toimintatavan.

New Yorkissa some iski takaisin

Indianalaishotelli ei ole ainoa majoitusliike, joka on pyrkinyt hiljentämään kriittisiä asiakkaita. Pieni newyorkilaishotelli pääsi otsikoihin yritettyään samaa vuonna 2014.

Union Street Guest House -nimisen hotellin kerrottiin laskuttavan asiakkailtaan 500 dollaria jokaisesta kielteisestä nettiarviosta.

Kun New York Post teki asiasta jutun (siirryt toiseen palveluun), reaktio sosiaalisessa mediassa oli voimakas. Hotellin Facebook-sivulle ja arviointipalvelu Yelpiin tulvi tuhansia hotellin käytäntöä arvostelevia kirjoituksia.

Hotelli pyysi toimintaansa anteeksi (siirryt toiseen palveluun), mutta se ei enää auttanut. Sen tähtiluokitus Yelpissä romahti, ja sittemmin se joutui lopettamaan toimintansa kokonaan.

Tapauksesta nousseen kohun seurauksena Yhdysvalloissa on pyritty kieltämään (siirryt toiseen palveluun) tämänkaltaiset, nettiarvioita rajoittavat lausekkeet.

Ensimmäisenä kiellon sääti Kalifornia vuonna 2014. Presidentti Barack Obama allekirjoitti koko liittovaltion kattavan kiellon vuonna 2016.

Indianan Abbey Inn -jupakan kannalta kielto kuitenkin tuli voimaan yhdeksän kuukautta liian myöhään.

Ranskalaisbloggaaja tuomittiin vahingonkorvauksiin

Euroopassa asenne nettiarvioita kohtaan voi olla erilainen. Ranskassa suosittu bloggaaja tuomittiin oikeudessa vahingonkorvauksiin (siirryt toiseen palveluun)vuonna 2014 kriittisen ravintola-arvion takia.

Oikeus piti merkittävänä ongelmana sitä, että arvio nousi liian korkealle ravintolasta tehdyissä Google-hauissa.

Caroline Doudet kirjoitti blogissaan Lounais-Ranskassa Cap-Ferret'n niemimaalla sijaitsevasta Il Giardino -ravintolasta. Postaus oli otsikoitu "Paikka, jota kannattaa välttää Cap-Ferret'ssa: Il Giardino."

Ravintolan omistajan mukaan kirjoituksen näkyvyys oli epäoikeudenmukaista ja haittasi liiketoimintaa.

Tuomari määräsi bloggaajan muuttamaan otsikkoa, jotta arviosta tulisi vähemmän suosittu. Lisäksi Doudet määrättiin maksamaan ravintolalle 1 500 euroa vahingonkorvauksia ja 1 000 euroa oikeudenkäyntikuluja.

Doudet sanoo tuomarin päätöksen merkitsevän sitä, että on rikollista sijoittua korkealle hakukoneiden tuloksissa.

Mikroruualla Lontoon ykkösravintolaksi

Lontoolainen toimittaja osoitti puolestaan viime joulun alla, kuinka helppoa netin arviosivustoja on manipuloida.

Uutissivusto Vicen toimittaja Oobah Butler loi itse tehtailemiensa arvostelujen avulla valeravintolan (siirryt toiseen palveluun), joka kohosi matkailusivusto TripAdvisorin listauksessa Lontoon parhaaksi ruokapaikaksi.

Ravintolalle rekisteröitiin puhelinnumero ja tehtiin näyttävät nettisivut, jossa oli ammattikuvaajan otoksia ruoka-annoksista. Osoitetta ei kerrottu, koska ravintolan sanottiin toimivan vain tilauksesta.

Toimittaja ja hänen ystävänsä kirjoittivat TripAdvisoriin ravintolaa ylistäviä arvioita. Vähitellen se nousi TripAdvisorin ykkösravintolaksi.

The Shed -ravintolan avajaisissa – Butlerin puutarhavajassa Dulwichissa Etelä-Lontoossa – asiakkaille tarjottiin halpamarketin mikroaterioita, tosin syötävillä kukilla koristeltuna.

Vice-sivuston katsomisen arvoisella videolla (siirryt toiseen palveluun) vieraat näyttävät nauttivan illallisestaan karusta ympäristöstä huolimatta. Yksi pariskunta haluaa tehdä ravintolaan uuden varauksen.

Butler kertoo tuntevansa TripAdvisorin toimintamekanismin hyvin, koska elätti itsensä aiemmin tekemällä sinne valearvosteluita. Ravintolat maksoivat 10 puntaa per arvostelu vastineeksi paremmasta sijoituksesta TripAdvisorin listauksissa.

Lue myös:

Bloggareilta pääsy kielletty! Tästä irlantilaisesta hotellista some-tähtien on turha kinuta ilmaista huonetta

Lue seuraavaksi