Reetta Rädyn kolumni: Ihme on tapahtunut, pukumiehetkin puhuvat varhaiskasvatuksen tärkeydestä!

Varhaiskasvatus ei ole kotiäitiyden vastakohta, vaan avain koulutuksen tasa-arvoon ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Vielä kun se näkyisi päivähoidon resurssoinnissa, kirjoittaa Reetta Räty.

varhaiskasvatus
Reetta Räty.
Reetta Räty.Petteri Sopanen / Yle

Onko tämä päiväunta vai mitä täällä tapahtuu: kokoomusmiehet, porvaripormestarit ja koulutusleikkausten tehtailijat ovat alkaneet puhua varhaiskasvatuksen merkityksestä lasten tasa-arvoisten mahdollisuuksien tukemisessa ja syrjäytymisen ehkäisyssä.

Ennen näin puhuivat lähinnä feministit tai tutkijat – sillä seurauksella, että heidän (tai meidän) kuviteltiin puolustavan varhaiskasvatusta siksi, että voisimme itse karata töihin, pakoon ”luonnollista” paikkaamme eli kotia.

Taloustieteen professori Sixten Korkman on pukumiesten herätysliikkeen kärkijoukkoa. Hän kirjoitti kolumnissaan (siirryt toiseen palveluun), että investoinnit pikkulasten oppimiseen ja sosiaalisten taitojen edistämiseen ovat yhteiskunnan kannattavimpia sijoituksia, eikä subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta pidä luopua.

Puheissa päiväkoti on säilö, josta ei ole iloa tai hyötyä lapselle.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori ei ole tunnettu sosiaalitäti, mutta niin vain hänkin otti puheeksi varhaiskasvatuksen aikaistamisen, kun kysyin keinoja syrjäytymisen ehkäisyyn (Image 2/2018). Helsingissä 5-vuotiaiden varhaiskasvatus muuttuu syksyllä maksuttomaksi, ja nuorempien osalta maksuttomuutta valmistellaan.

Reilu viikko sitten oli vuorossa talouspolitiikan arviointineuvosto. Raportissa kannatetaan päivähoitomaksujen alentamista ja kysytään, miten varhaiskasvatuksen piiriin saataisiin myös ne lapset, joita ei tuoda päiväkotiin, vaikka perheet saisivat paikan ilmaiseksi.

Näissä puheenvuoroissa lähdetään samasta ajatuksesta kuin varhaiskasvatuslaissa, eli siitä, että varhaiskasvatus on lapsen oikeus, eikä vanhemman itsekkyyttä.

Tämä on uusi tilanne. Olemmehan saaneet tottua päivähoito-oikeuden kyseenalaistamiseen ja mattiapusiin (siirryt toiseen palveluun), jotka paheksuvat sitä, että lapset osallistuvat varhaiskasvatukseen, vaikka vanhemmat ovat kotona. Näissä puheissa päiväkoti on säilö, josta ei ole iloa tai hyötyä lapselle.

Kyllä päiväkotilapsetkin ihan asuvat kodeissaan.

Neljännes neljä vuotta täyttäneistä suomalaislapsista ei osallistu varhaiskasvatukseen lainkaan. Tätä kutsutaan valinnanvapaudeksi: vanhemmat saavat päättää, etteivät kaikki lapset saa samoja kouluvalmiuksia. Tästä seuraa myös se, että iso joukko pikkulasten äitejä ei ole työelämässä.

Vastalauseet ovat tuttuja: Koti on lapselle paras paikka! Kouluun ehtii myöhemminkin! Koti voi olla tosi hyvä paikka lapselle.

Todellisuudessa ei vain ole mitään yleispätevää ”kotia”, jossa lapsi oppisi koulussa tarvittavat taidot. Nykyään varhaiskasvatusta eivät saa juuri ne lapset, jotka hyötyisivät siitä eniten.

Epätasa-arvoisuus alkaa pikkulapsena, ja jatkuu koulussa. Jos lapsi osallistuu neljä tuntia päivässä – tai täydenkin viikon ajan –varhaiskasvatukseen, hän ei ole totaalisesti pois ”kotihoidosta”. Kyllä päiväkotilapsetkin ihan asuvat kodeissaan.

Päiväkoti ei myöskään muutu kouluksi sillä, että siellä käy koko ikäluokka. Leikkiä ei ole kukaan lopettamassa tai kieltämässä, rauhoittukaamme.

Miksi varhaiskasvatuksesta puhumisen sävy on muuttunut? Ehkä siksi, että eriarvoistumisen seurauksiin on havahduttu. Pisa-tutkimukset kertovat (siirryt toiseen palveluun), ettei peruskoulu enää onnistu entiseen tapaan tasoittamaan lasten taustoista johtuvia eroja.

On aika seurata, arvostetaanko varhaiskasvatusta puheiden lisäksi käytännössä. Näkyykö arvostus palkoissa, resursseissa, laadussa?

Tilanteeseen pitää puuttua ennen kouluikää. Olemme olleet neuvottomia myös syrjäytymisen ehkäisemisessä. Tutkijoiden viesti alkaa mennä läpi: laadukas varhaiskasvatus tasoittaa lapsen koulutietä, rikastaa vuorovaikutustaitoja ja kantaa kauas aikuisuuteen. Varhaiskasvatukseen satsaaminen on halvempaa ja inhimillisempää kuin syrjäytymisen seuraukset olisivat.

Kannattaa huomata, että tutkijat – kuten lastentarhanopettaja, kehitysneuropsykologian tohtori ja kasvatustieteen yliopistonlehtori Nina Sajamäki –painottavat tutkimusten tuloksista kertoessaan sanaa laadukas varhaiskasvatus. On aika seurata, arvostetaanko varhaiskasvatusta puheiden lisäksi käytännössä. Näkyykö arvostus palkoissa, resursseissa, laadussa?

Omat lapseni ovat jo koulussa, mutta olin hiljattain vierailulla helsinkiläisessä päiväkodissa. Henkilökunta kertoi avoimesti huolistaan ja oman jaksamisen rajoista. Tässä päiväkodissa on monenlaisen tuen tarpeessa olevia lapsia, jotka vaativat aikaa ja huomiota.

Yllätyin, kun lastentarhanopettajat sanoivat, että heidän alueellaan suuri ongelma on se, että kaikki lapset eivät käy päiväkodissa.

He halusivat resurssipulassaan lisää lapsia päiväkotiin! Miksi? Siksi, että he näkevät työssään, miten tärkeää on saada lapset varhaiskasvatuksen piiriin.

Kyse ei ole vaativista taidoista, jotka pitäisi saavuttaa yhä nuorempana. Kyse on siitä, että lapset oppisivat perustaitoja: päivärytmi, pukeminen, syöminen, odottaminen, ryhmässä oleminen, kaverin huomioiminen. Näin osa lapsista ei jäisi jo pieninä syrjään ja jälkeen, vaan he saisivat tarvitsemansa huomion.

Reetta Räty

Kirjoittaja on toimittaja, yrittäjä, monikielisissä kouluissa tutkimusta tekevän tutkimusryhmän jäsen ja kahden kouluikäisen tyttären äiti..