Kaarina aikoo luopua lukionsa musiikkiteatterilinjasta

Kaupunki perustelee lakkautusta linjan vähäisellä opiskelijamäärällä.

Kaarina
Kaarinan lukio
Lassi Lähteenmäki / Yle

Kaarinan sivistysjohtaja Elina Heikkilä ehdottaa lukion musiikkiteatterilinjan lakkautusta. Perusteluna on, että linja ei ole viime vuosina houkutellut opiskelijoita.

Taloudellinen säästö olisi mahdollista käyttää esimerkiksi ylisuurten opetusryhmien vähentämiseen, lukion alkua tukeviin nivelkursseihin, henkilökohtaiseen ohjaukseen sekä tuki- ja erityisopetukseen.

Lakkautuksen taustalla ovat myös linjan toimintavaikeudet. Musiikinopettaja erosi vuodenvaihteessa, ja pitkään valmisteltu Grease-musikaali jouduttiin peruuttamaan. Opettaja syytti lukiota työpaikkakiusaamisesta, ja osa oppilaista puolestaan opettajaa epäasiallisesta käytöksestä.

Kaarinan sivistyslautakunta käsittelee musiikkiteatterilinjan lakkautusta tiistaina. Esityksen mukaan musiikkiteatterilinjan nykyisten opiskelijoiden opinnot turvataan opetussuunnitelman mukaisesti.