New York Times: Harvey Weinsteinin elokuvien tähti Uma Thurman kertoo vihdoin kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta

Näyttelijä Uma Thurman kertoo elokuvamoguli Harvey Weinsteinin ahdistelleen häntä 1990-luvulla.

Harvey Weinstein
Näyttelijä Uma Thurman.
Näyttelijä Uma Thurman Cannesin elokuvafestivaaleilla.Sebastien Nogier / EPA

Lokakuussa näyttelijä Uma Thurmanilta kysyttiin kysyttiin punaisella matolla kysymys, johon Thurman ei ollut valmis vastaamaan.

– Olen oppinut, että kun puhun vihaisena, kadun usein sanomisiani. Siksi olen odottanut, että olisin vähemmän vihainen. Ja kun olen valmis, sanon sen mitä aion, Thurman lausui.

Nyt Thurmanin viha on laantunut, ja hän on vihdoin kertonut New York Timesille (siirryt toiseen palveluun) kokemastaan seksuaalisesta ahdistelusta.

Toimittaja oli tiedustellut Thurmanilta (siirryt toiseen palveluun), miten tämä suhtautui muiden näyttelijöiden kertomuksiin sopimattomasta käytöksestä työpaikoilla. Monet elokuvamoguli Harvey Weinsteinin uhreista – kuten Angelina Jolie ja Gwyneth Paltrow – olivat jo kertoneet kokemuksistaan.

Thurmanin odotettiin myös kertovan oman tarinansa, sillä hän oli tähdittänyt useita Weinsteinin tuottamia hittielokuvia: Pulp Fictionia ja Kill Billeja (siirryt toiseen palveluun). Viimeksi mainitussa elokuvasarjassa Thurman esittää naista, joka kostaa entiselle miehelleen tämän tekoja.

Jatkuvaa ahdistelua

New York Timesin haastattelussa Uma Thurman sanoo, että Weinstein kävi häneen käsiksi Lontoossa 1990-luvulla. Thurmanin mukaan Weinstein myös uhkasi pilata hänen uransa, jos asiasta nousisi kohu. Weinstein on kiistänyt uhkaukset.

Thurman kertoo, että Weinstein käyttäytyi sopimattomasti useita kertoja ennenkin, muun muassa riisumalla kylpytakkinsa Thurmanin läsnäollessa.

Thurmanin mukaan myös hänen ammatillinen suhteensa ohjaaja Quentin Tarantinoon kärsi Weinsteinin kanssa tapahtuneiden tapausten vuoksi.

Lue lisää aiheesta:

Salma Hayek: "Weinstein on myös minun hirviöni"

Hollywoodin ahdisteluskandaali sai muhia rauhassa – moni tiesi, mutta ei puuttunut

Lähteet: YLE-AFP-STT