Suomen jääkiekon kivikasvo Risto Dufva pukeutuu olympialaisissa Slovenian väreihin – "Ei hetkauta samalla tavalla"

PyeongChang 2018
Risto Dufva pukeutuu Slovenian väreihin.
Risto Dufva pukeutuu Slovenian väreihin.Petri Vironen / Yle

Risto Dufvan puhelin pirahti elokuussa. Vanha pelikaveri ja valmentajakollega Kari Savolainen soitteli ja kyseli ohimennen kuulumisten lomassa mielenkiintoa lähteä Etelä-Koreaan. Dufva ei tarvinnut miettimisaikaa. Jukurit pärjää Ville Niemisen käsissä muutaman viikon ilman päävalmentajaansa.

Dufva toimi vuosia Suomen maajoukkueen valmennusryhmässä, ensin Erkka Westerlundin ja myöhemmin Jukka Jalosen alaisuudessa. Liigan pitkäaikaisimpiin valmentajiin kuuluva, kivikasvona tunnettu Dufva oli mukana Torinossa 2006 ja Vancouverissa 2010.

– Olympialaiset ovat aivan erilainen tapahtuma kuin lajikohtaiset MM-kisat. Siellä on mukana kaikkien lajien urheilijat. Siellä iloitaan yhdessä ja surraan yhdessä koko joukkueen kesken, Dufva muotoilee.

Dufvan aiemmat olympiamatkat ovat päättyneet dramaattisesti. Torinossa tuli karvain mahdollinen lopputulos, finaalitappio Ruotsille epäonnisen tapahtumaketjun jälkeen. Vancouverissa tunnelma oli täysin päinvastainen, altavastaajan asemasta noussut joukkue nousi upeaan voittoon pronssiottelussa.

Urheilun ääripäät olympiatasolla kokenut Dufva hieman tuhahtaa kysymykselle Torinon olympiamuiston katkeruudesta.

– Ei sitten tippaakaan katkeruutta. Ei urheilu sillä tavalla mene, että jäädään märehtimään vanhoja. Tappioita ja voittoja tulee ja menee. Olihan se hieno matka ja se kuuluu meidän kansalliseen yhteiseen muistiin. En tiedä olisiko se muisto sen parempi, vaikka olisimme voittaneet finaalissa Ruotsin.

Dufva sai ison postipaketin viikkoa ennen kisamatkan alkua. Paketissa oli toppa- ja verryttelypukuja, paitoja, housuja ja ihan perinteinen musta puku.

– Laadukkain puku, mitä on koskaan ollut. Takkia pitää hieman muuttaa, ei koko sopinut. Kyllä nämä riittävät ainakin aluksi - vähintään lentomatkan ajaksi.

"Siellä on hieman erilainen mentaliteetti"

Dufva lentää Etelä-Koreaan tiistaina Helsingistä päävalmentaja Kari Savolaisen kanssa. Muu joukkue kokoontuu Frankfurtin kentälle, josta yhteinen olympiamatka alkaa.

Risto Dufva astuu täysin tuntemattoman joukkueen eteen. Katsomovalmentaja antaa vinkkejä vaihtoaitiossa työtään tekevälle Savolaiselle. Apuvalmentaja ei tunne ainuttakaan pelaajaa joukkueesta etukäteen.

– Heidän apuvalmentajansa olen tavannut. Nik (Zupancik) pelasi yhtä aikaa Jypissä 90-luvun alussa.

Slovenian pelaajisto koostuu muutamasta KHL:n, Ruotsin liigan sekä Tsekin ykkös- ja kakkosliigan pelaajasta. Loput tulevat pienemmistä liigoista. Sloveniaa ei lasketa mitaleista taistelevien joukkueiden kastiin, vaikka se edellisessä olympiaturnauksessa oli seitsemäs.

– Siellä on tietääkseni hieman erilainen mentaliteetti joukkueen sisällä. Uskon, että siellä on aivan samanlaista jälleennäkemisen riemua ja iloa kuin meillä oli parhaiden NHL-pelaajien kokoontuessa yhteen, Dufva pohtii.

Dufva on hieman vastahakoinen sovittamaan kameroiden edessä Slovenian edustusasua. Vieraan maan liput rintapielessä näyttävät kieltämättä hieman oudoilta, mutta se ei lopulta kokenutta valmentajaa hetkauta.

– On tässä tehty töitä eri seuroille aiemminkin. Eihän tämä tietenkään hetkauta samalla tavalla kuin Suomen lippu, mutta on hienoa olla mukana auttamassa joukkuetta parhaaseen mahdolliseen tulokseen.

– Mutta on varmasti erikoinen kokemus, ettei se olekaan Suomi, missä on töissä. Pitää muistaa nauttia ja ottaa elämänkokemuksena, jonka vanhana muistaa, että tulipahan tuollainenkin nähtyä.

Entä jos Slovenia kohtaa turnauksessa Suomen, kummalle Risto Dufvan sydän sykkii?

– Heh, ei olla vielä niin pitkällä. Ei kannata mennä asioiden edelle. En ole katsonut kaaviota, mutta tottakai se on mahdollista turnauksen edetessä. Tosiasia on, että Slovenia kuuluu kiekossa lilliputtimaihin, mutta hei, viimeksi he olivat seitsemänsiä ja voittivat Valko-Venäjän ratkaisevassa karsintaottelussa jatkoajalla Minskissä.

Entä NHL-pelaajien puuttuminen?

– Onhan se harmittavaa, että siinä on puhtaasti rahasta kysymys. Uhrataan rahan alttarille. Mutta eihän se poista turnauksen merkitystä. Siellä ratkaistaan paras paikallaolija joka tapauksessa.

Slovenia kohtaa alkulohkossa Venäjän, Slovakian ja USA:n. Turnaukseen erikoiseen luonteeseen kuuluu se, että kaikki 12 joukkuetta jatkavat alkulohkosta pudotuspeleihin.