Energiajuomat ovat pannassa junnujen treeneissä ja pelireissuilla – "Käyttö harvinaista eikä mikään ongelma ainakaan toistaiseksi"

Kokkolassa urheiluseurat eivät hyväksy energiajuomia harjoitus- tai pelijuomiksi. Osa uskoo, että urheilu suojaa energiajuomien käytöltä, toinen taas toivoo energiajuomiin tanakampaa puuttumista koko maan tasolla.

energiajuomat
Nibacosin -08 pojat pelaamassa salibandya.
Kalle Niskala / Yle

Urheiluseurat suhtautuvat torjuvasti junnujen energiajuomien käyttöön. Viralliset linjaukset kuitenkin vaihtelevat: osa on laittanut juomat täyskieltoon, kun taas osa luottaa siihen, että nuoret urheilijat karttavat niitä luonnostaankin – tai vähintään valmentajien ohjeesta.

Yle Kokkola kysyi muutamalta alueen seuralta, miten niissä on linjattu energiajuomien käyttöä.

Salibandyseura Nibacoksella on asiaan seuratoiminnassa täyskielto, vaikka kirjallista ohjeistusta asiasta ei olekaan.

Aiheesta on keskusteltu valmentajien ja seuran tilaisuuksissa, ja valmentajat vastaavat siitä, että viesti kulkee vanhemmille.

Valmennuspäällikkö Jarkko Kallio pitää energiajuomien nostamista esiin aiheellisena. Hän uskoo silti, että juomia käyttävät enemmänkin ne, jotka eivät urheile.

– Varmasti löytyy urheileviakin nuoria, jotka vapaa-ajallaan käyttävät juomia. Uskomme kuitenkin, että urheilevat nuoret ovat saaneet keskimääräistä paremmin tietoa haittavaikutuksista, joten käyttö on toivottavasti vähäisempää.

Seuratoiminnassa energiajuomiin törmää Kallion mukaan harvoin eivätkä ne ole ongelma ainakaan toistaiseksi. Tilanteet on toistaiseksi hoidettu keskustelemalla.

Urheilijan elämää ympäri vuorokauden

Juniori-Hermeksen taitovalmentaja Jarmo Sainio toteaa, ettei energiajuomien kiellolle ole nähty jääkiekossa tarvetta. Edelliskausina asiaan ei ole hänen tietojensa mukaan jouduttu seurassa puuttumaan eikä rangaistuksia ole jouduttu miettimään. Energia- tai virvoitusjuomat näkyvät seuratoiminnan arjessa Sainion mukaan vähän.

Pelaajia ja vanhempia ohjeistetaan pitämään huolta urheilijalle sopivasta ruokavaliosta ja joukkueet pitävät kiinni seuran ohjeista myös välipaloissa.

Kokkolan jäähalli.
Kreeta-Maria Kivioja / Yle

Esimerkiksi pelireissuilla herkut kuuluvat kiellettyjen listalle, ja herkkuihin lasketaan myös energiajuoma. Sainio ei ryhdy arvailemaan, miten lapset ja nuoret käyttäytyvät toiminnan ulkopuolella, mutta toivoo, että energiajuomaton linja pitää:

– Urheilijan elämä käsittää 24 h vuorokaudesta, ja tätä viestimme seuramme pelaajille jatkuvasti.

"Nuorison keskuudessa iso ongelma"

Lentopallojuniorien keskuudessa Kokkolassa energiajuomiin on törmätty vain yksittäistapauksissa. Vaikka juomat eivät kuulu turnausreissuille, energiajuomien käytön yleisyys vapaa-ajalla heijastuu myös harrastuksiin, uskoo JunnuTiikerien hallituksen puheenjohtaja Katja Honkala. Hän on kokonaiskulutuksesta huolissaan.

– Energiajuomat ovat nuorison keskuudessa iso ongelma, ja henkilökohtaisesti koen, että siihen pitäisi puuttua niin lainsäädännöllä kuin perheissä, sanoo Honkala.

Energiajuomatölkkejä kaupan hyllyssä.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Seurana Tiikerit kannustaa hyviin valintoihin, eikä energiajuomia hyväksytä treeni- tai pelikäytössä.

Useiden lajien seuralla Kälviän Tarmolla ei ole johtokunnan linjausta energiajuomien käyttöön. Varapuheenjohtaja Mikko Nikkilä arvioi, että energiajuomat voivat olla yleisessä käytössä myös kentillä, jos käyttö noudattelee samaa linjaa kuin vapaa-ajalla.

Yksilölajeissa hän ei sen sijaan ole juuri havainnut energiajuomien käyttöä.

Muutama prosentti 8.–9.-luokkalaisista juo päivittäin

Tuorein kouluterveyskysely kertoo, että Suomen kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista 5 prosenttia juo energiajuomia lähes päivittäin. 3–5 päivänä viikossa niitä juo 8 prosenttia. Se tarkoittaa, että yli 9300 tuon ikäistä juo energiajuomia useammin kuin kolmena päivänä viikossa.

22 prosenttia kasi–ysiluokkalaisista hörppii energiajuomia kerran, pari viikossa. Vastaavasti 66 prosenttia ei juo niitä ollenkaan.

Ammatillisissa oppilaitoksissa energiajuomia kuluu tiuhempaan, ja vain vähän yli puolet ei juo niitä lainkaan. Lukioissa tas peräti 79 prosenttia kertoo, ettei käytä energiajuomia. Lähes päivittäisessä käytössä ne ovat vain yhdellä prosentilla.

Alueellisesti käytössä on eroja: energiajuomia käytetään manner-Suomessa kaikkein vähiten Keski-Pohjanmaalla. Eniten energiajuomia kuluttavat nuoret Kymenlaaksossa, missä liikakäyttö on vienyt monia jopa sairaalaan. Suuri määrä kofeiinia voi aiheuttaa rytmihäiriön ja johtaa sydänvaivoihin. Suomessa kukaan ei ole tiettävästi kuollut energiajuomien takia.

Lasten energiajuomien käyttöä on yritetty suitsia asettamalla niiden myynnille 15 vuoden suositusikäraja. Kaikki kauppiaat eivät kuitenkaan noudata suositusta.