Tanskassa ensimmäiset tuomiot nuorten seksivideota levittäneille – syytettyjä yhteensä yli tuhat

Kaksi nuorta miestä sai 40 ja 30 päivän ehdolliset vankeustuomiot lapsipornon hallussapidosta ja levittämisestä.

lasten seksuaalinen hyväksikäyttö
Messenger sovelluksen logo puhelimessa.
AOP

Tanskassa annettiin maanantaina ensimmäiset tuomiot laajassa oikeusjuttujen kokonaisuudessa, joka koskee nuorten seksivideon levittämistä sosiaalisessa mediassa.

19-vuotias mies sai 40 päivää ehdollista vankeutta ja 20-vuotias mies 30 päivää. 20-vuotias tuomittiin lisäksi maksamaan videolla näkyvälle tytölle 10 000 kruunun – eli runsaan 1 300 euron – vahingonkorvaukset.

Tuomioista ovat kertoneet monet tanskalaiset mediat, kuten yleisradioyhtiö DR (siirryt toiseen palveluun) ja Politiken-lehti (siirryt toiseen palveluun).

Molemmat miehet tuomittiin lapsipornon hallussapidosta ja levittämisestä, sillä videolla näkyvät henkilöt olivat kuvaushetkellä 15-vuotiaita. Lyhyitä videoita levitettiin Facebookin Messenger-viestisovelluksessa.

19-vuotias tuomittu sanoi oikeudessa, ettei hän muista lähettäneensä videota kavereilleen. 20-vuotias myönsi välittäneensä videota eteenpäin Messengerissä, mutta hän oli omien sanojensa mukaan kuvitellut henkilöiden olevan yli 18-vuotiaita.

Viranomaiset ovat kertoneet, että syytteet nostetaan yhteensä 1 004 ihmistä vastaan, joiden epäillään levittäneen videota. Tanskalaisviranomaiset käsittelevät ensin kymmenen niin kutsuttua koejuttua.

Valtaosa syytetyistä on teini-ikäisiä tai hiukan yli parikymppisiä. Suurin osa heistä on miehiä.

Tiedot siitä, ketkä videota levittivät, ovat peräisin Facebookilta. Facebook havaitsi, että Yhdysvaltain kansalaiset jakoivat videota ja kertoi asiasta Yhdysvaltain viranomaisille. He ottivat yhteyttä Europoliin, joka luovutti tiedot Tanskaan.

Aiheesta muualla:

20-year-old denies charges in trial over Danish social media sex video (siirryt toiseen palveluun)