Yhdysvaltain osakemarkkinoilla pahin päivä vuosiin – Aasian pörssit seurasivat perässä

Aasian pörsseissä osakekurssit ovat laskeneet roimasti Yhdysvaltain alamäkeä seuraten. Tokion pörssin Nikkei-indeksi laski tiistain aikana 4,7 prosenttia.

Teollisuusosakkeiden kurssikehitystä mittaava Dow Jones -indeksi putosi maanantaina 4,6 prosenttia. Kuva: Bryan R. Smith / AFP

New Yorkin pörssin osakekurssit laskivat maanantaina hurjaa vauhtia. Yhden päivän pudotus oli uutistoimisto Bloomberg (siirryt toiseen palveluun)in mukaan suurin sitten vuoden 2011.

Osakkeiden arvon katsotaan laskevan, koska sijoittajat pelkäävät korkotason nousua. Taustalla ovat vahvat talousluvut ja inflaation kiihtyminen. Sijoittajien katsotaan kotiuttavan voittojaan ennätysarvokkaiksi kohonneista osakkeistaan.

Teollisuusosakkeiden kurssikehitystä mittaava Dow Jones -indeksi putosi maanantaina 4,6 prosenttia. Myös S&P 500 -indeksi laski maanantaina 4,1 prosenttia ja teknologiapainotteinen Nasdaq niin ikään 3,8 prosenttia.

Kurssien heilahtelu päivän mittaan oli voimakasta. Maanantaina iltapäivällä Dow Jones oli alimmillaan yli 1 500 pistettä miinuksella.

Dow Jones laski myös viime perjantaina selvästi, 2,5 prosenttia.

Aasian pörssi seurasi perässä

Yhdysvaltojen osakekurssien rajun pudotuksen seurauksena myös kurssit Aasian pörsseissä laskivat tiistaina jyrkästi.

Tokiossa Nikkei-indeksi oli pahimmillaan 7,1 prosentin laskussa. Myöhemmin alamäki hieman loiveni, ja lasku jäi 4,7 prosenttiin.

Hongkongin pörssissä osakkeet halpenivat 5 prosenttia ja Australiassa 3,4 prosenttia.

Kurssit Aasian pörsseissä laskivat tiistaina jyrkästi. Kuva: Franck Robichon / EPA

Trump ei kommentoi vuosien pahinta pörssipäivää

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump puhui Ohiossa maanantaina pörssikurssien sukeltaessa, mutta ei kommentoinut asiaa.

Valkoisen talon tiedottaja Sarah Sanders sanoi, että Trump keskittyy talouteen pitkällä tähtäimellä, eikä tilanne sillä saralla näytä huolestuttavalta. Sanders lainasi presidenttiä sanomalla, että Yhdysvaltojen talouskasvu on vahvistunut, työttömyys on historiallisen alhaalla ja amerikkalaisten palkat nousevat.

Valkoisen talon näkemys on Sandersin mukaan, että maan talous on vakaalla pohjalla, vaikka markkinat heilahtelevatkin lyhyellä aikavälillä.

6.2.2018 klo 07:38 päivitetty osakekurssien laskulla Aasiassa

6.2.2018 klo 08:07 päivitetty Nikkei-indeksin lasku