USA:ssa vihreää valoa mahdolliselle satojen miljoonien eurojen ohjuskaupalle Suomeen

Kaupan toteutuessa Suomi hankkisi parisataa pintatorjuntaohjusta. Tutkijan mukaan ei ole varmaa, päätyykö Suomi ostamaan ohjukset Yhdysvalloilta.

asekauppa
ESSM-ohjus laukaistaan yhdysvaltalaiselta lentotukialukselta.
Kuvassa ESSM-ohjus laukaistaan yhdysvaltalaiselta lentotukialukselta.Yhdysvaltain laivasto

Yhdysvaltain ulkoministeriö on antanut hyväksyntänsä mahdolliselle ohjuskaupalle Suomeen. Ohjuskaupan arvo olisi toteutuessaan yli 580 miljoonaa euroa.

Yhdysvaltain asekauppaa ulkomaiden kanssa valvova puolustusministeriön virasto, Defence Security Cooperation Agency (DSCA) jätti kongressille eilen, maanantaina kaksi ilmoitusta mahdollisista asekaupoista.

DSCA:n tiedotteiden mukaan Suomi olisi kiinnostunut ostamaan parisataa pintatorjuntaohjusta, jotka tulisivat merivoimien käyttöön.

DSCA kertoo (siirryt toiseen palveluun), että Suomi on ilmoittanut kiinnostuksensa ostaa Boeingin valmistamia, Harpoon-torjuntaohjuksia.

DSCA:n mukaan Suomi havittelisi muun muassa sataa RGM-84Q-4 Harpoon Block II -ohjusta sekä saman tyypin pidemmän kantomatkan ohjusmalleja. Kauppa olisi toteutuessaan yli 500 miljoonaa euroa.

Näiden lisäksi Suomi on DSCA:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) kiinnostunut ostamaan 68 ESSM-torjuntaohjusta, ns. Evolved Seasparrow Missiles.

Näitä ohjuksia Suomi käyttäisi DSCA:n mukaan merivoimien uusissa 2020-luokan korveteissa (siirryt toiseen palveluun). ESSM-ohjuskaupan suuruus olisi noin 80 miljoonaa euroa.

Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan on mahdotonta sanoa, toteutuuko ohjuskauppa juuri Yhdysvaltojen kanssa.

– Saman tyyppisiä ohjuksia on mahdollista hankkia monesta eri maasta. Tässä on kyse siitä, että varmistetaan se, että ohjuksia voitaisiin tarvittaessa hankkia myös Yhdysvalloista, hän sanoo.

Kauppa tukisi USA:n tavoitteita

Viraston tiedotteissa todetaan, että ehdotetut kaupat tukisivat Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspoliittisia tavoitteita parantaessaan kumppanimaan turvallisuutta. Suomea luonnehditaan Euroopan poliittiselle vakaudelle ja talouskehitykselle tärkeäksi voimaksi.

– Mikäli ohjukset päädytään hankkimaan Yhdysvalloista, vahvistaisi se jo 90-luvulla Hornet-hävittäjien hankinnan myötä alkanutta asekauppasuhdetta Suomen ja Yhdysvaltain välillä, Salonius-Pasternak sanoo.

Hänen mukaansa ohjukset tulisivat käyttöön seuraavien viiden vuoden aikana Hamina-luokan aluksissa sekä myöhemmin myös uusissa Laivue 2020 -aluksissa.

Yhdysvaltain ulkomaan asekauppaa valvovan DSCA-viraston mukaan ehdotettu kauppa ei toteutuessaan kuitenkaan muuttaisi Suomen ja sen lähialueen sotilaspoliittista perustasapainoa.

Puolustusministeriön havainnekuvassa Laivue 2020 -hankkeen alukset lähestyvät Kustaanmiekkaa.
Puolustusministeriön havainnekuvassa Laivue 2020 -hankkeen alukset lähestyvät Kustaanmiekkaa.Puolustusministeriö

Ohjuskaupat osa merivoimien Laivue 2020 -uudistusta

Ohjuskaupoissa on kyse merivoimien Pintatorjuntaohjus 2020 -hankkeesta (siirryt toiseen palveluun), jolla uudistetaan nykyisen kaluston suorituskykyä sekä hankitaan ohjuksia tulevien alusten käyttöön.

Päätös uusista pintatorjuntaohjuksista on tarkoitus tehdä jo tämän vuoden aikana ja Yhdysvallat on yksi maista, joille tarjouspyynnöt on lähetetty.

Ohjukset menisivät Yhdysvaltain asekauppavalvojan mukaan Suomen merivoimien Hamina-luokan ohjusveneiden sekä monitoimikorvettien käyttöön. Ne parantaisivat DSCA:n mukaan tärkeiden meriväylien puolustamista.

DSCA toteaa, ettei Suomi ole aiemmin ostanut kumpiakaan, ei Harpoon- eikä ESSM-ohjuksia, mutta ne pystyttäisiin viraston mukaan ongelmitta integroimaan olemassa olevaan kalustoon.

Yhdysvalloissa laki velvoittaa ulkoministeriötä ilmoittamaan mahdollisista ulkomaan asekaupoista kongressille, joka halutessaan voi estää kaupan 30 vuorokauden arviointijakson aikana. Näin harvemmin tapahtuu.

Lue USA:n puolustusministeriön tiedotteet:

http://dsca.mil/major-arms-sales/finland-rgm-84q-4-harpoon-block-ii-er-grade-b-surface-launched-missiles-and-rgm-84l (siirryt toiseen palveluun)

http://www.dsca.mil/major-arms-sales/finland-evolved-seasparrow-missiles-essm (siirryt toiseen palveluun)