Konkurssi sulki nuorten tilat Savonlinnassa – "Mieli menee apeaksi, mutta olemme ihan pakkoraossa"

Savonlinnassa kaksikymmentä vuotta nuorisopalveluja tuottanut yhdistys hakeutui konkurssiin. Kaupunki päätti ottaa nuorisopalvelut omaksi toiminnakseen, ja pohtii nyt kuumeisesti, miten se tehdään.

Savonlinna
Nurorisotalo Possen rakennus.
Nuorisotalo Posse seisoo tyhjillään Saimaan rannalla, Savonlinnan keskustan kupeessa.Esa Huuhko/Yle

Savonlinnassa Saimaan rannalla, ihan keskustan tuntumassa, nuorisotalo Posse loistaa tyhjyyttään. Lappu ikkunassa kertoo, että toiminta on päättynyt.

Possen lisäksi ovet ovat suljettuina kahdella muulla nuorisotalolla Kerimäellä ja Punkaharjulla. Lisäksi Kerimäen ja Punkaharjun työpajat ovat suljettuna.

Toiminta on pysähtynyt, sillä parikymmentä vuotta suurelta osin kaupungin nuorisopalveluita järjestänyt Savonlinnan seudun nuorisotoiminnan tuki ry on hakeutunut konkurssiin tammikuun viimeisenä päivänä.

Konkurssin myötä kymmenen yhdistyksen työntekijää jää ilman työtä, ja nuoret ovat tällä hetkellä ilman omia tiloja.

– Mieli menee apeaksi, mutta olemme olleet ihan pakkoraossa, sanoo Savonlinnan seudun nuorisotoiminnan tuki ry:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Sorjonen.

Sorjosen mukaan yhdistyksen taloudelliset ongelmat alkoivat vuonna 2014, kun yhdistys sai työllistämistukimäärärahoja aiempaa vähemmän. Rahavajetta yhdistys yritti kohentaa hankkimalla uutta liiketoimintaa.

– Meillä oli kierrätyskeskus Juvalla ja Savonlinnassa lasten leikkipaikka, mutta ne eivät tuoneet toivottua tulosta. Kartanohostelliinkin palkattiin henkilökuntaa, mutta ei saatu, mitä haluttiin.

Nuorisotalo Possen ikkunassa oleva lappu kertoo, että toiminta on päättynyt.
Esa Huuhko/Yle

Nuoret: Olisi hyvä olla joku paikka, minne mennä

Savonlinnassa Talvisalon koulun käytävällä soi kitara. Kahden nuoren kitaristin ympärillä joukko nuoria laulaa. Saman luokan pojat istuvat käytävällä vähän kauempana.

Tieto Savonlinnan nuorisotilan Possen sulkemisesta on kiirinyt nuorten tietoon.

– On surullista, että nuorille on nyt vähemmän tekemistä. Monethan hengailevat nykyään esimerkiksi ihan kaupungilla ja kaupoissa. Olisi hyvä, että olisi joku paikka auki, mistä löytyisi musiikkia, urheilua ja pelejä, kertoo kitaran soiton lomasta 15-vuotias Arina Maslennikova.

Maslennikova kertoo, että hänen ystäväpiirissään ollaan koulun jälkeen esimerkiksi kavereiden kotona. Taitoluistelua harrastava 15-vuotias Anna Ruuskanen kertoo myös tietävänsä, että osa nuorista viettää aikaansa kauppojen auloissa.

– Olisi kyllä hyvä olla joku nuorisotalon tyyppinen paikka, jossa voisi viettää aikaa, jutella ja istuskella. Ettei nuoret viettäisi sitä aikaa esimerkiksi Citymarketin aulassa, pohtii Ruuskanen.

Saman luokan Niklas Vasara kaipaisi Savonlinnaan lisää toimintaa.

– Frisbeegolfkenttiä saisi olla lisää. Ja samanlainen paikka kuin Posse tarvitaan myös.

Nuorisotalo Possen tyhjä tila.
Esa Huuhko/Yle

Kaupungille haastava tilanne

Savonlinnan kaupunki on hoitanut nuorisopalvelunsa ostopalveluna. Suurta osaa palveluista on hoitanut juuri Savonlinnan seudun nuorisotoiminnan tuki ry, jonka perusnuorisotyön parissa oli 1500 nuorta vuonna 2017. Vuositasolla nuorisotiloissa on ollut keskimäärin 3500 käyntikertaa.

Yhdistys olisi halunnut uusia ostopalvelusopimuksen, ja jatkaa työtä nuorten kanssa. Savonlinnan kaupungin mielestä se ei enää kuitenkaan ole mahdollista.

– Yhdistyksen työ on ollut laadukasta, ja meillä ei ole mitään valittamista sen suhteen. Tilanne on nyt se, että yhdistyksen taloudellinen tilanne on heikko. Edes ostopalvelusopimus kaupungin kanssa ei olisi heitä pelastanut, kertoo Savonlinnan kaupungin vapaa-aikapäällikkö Simo Räty.

Nyt kaupunki on uuden tilanteen edessä, kun se aloittaa itse nuorten palvelujen järjestämisen. Kaupunki käynnistää heti neljän nuoriso-ohjaajan rekrytoinnin, mutta muuten kaupungintalolla ei vielä tiedetä, mihin suuntaan nuorisopalveluita viedään.

– Sinällään on aika haastava tilanne, sillä yritetään mahdollisimman nopeasti avata joitain palveluja nuorille. Yritetään ensin saada tilat auki, ja sitten mietitään, mitä sisältöä sinne tuotetaan, Räty sanoo.